Tuet pois vaan kaikilta
Tänä vuonna suomalaiset mustikanpoimijat saavat huomattavasti runsaamman sadon kuin viime vuonna.
Tänä vuonna suomalaiset mustikanpoimijat saavat huomattavasti runsaamman sadon kuin viime vuonna. Se johtuu siitä, että vastaanottokeskusten määrä on laskenut huimasti. Väitän, että metsästä ei pian löydy ainuttakaan marjaa, jos metsä sijaitsee pyöräilyetäisyydellä lähimmästä vastaanottokeskuksesta.
Helsingin Sanomat kertoi, että Evitskogin vastaanottokeskuksen asukkaat poimivat innolla mustikoita. Meillä on sama tilanne. Sivupolun käytävillä on todella hiljaista. Lounaalla ei ole juuri ketään ja päivällisellekin ehtii vain osa.
Asukkaamme ovat metsässä melkein kaikki. Illan suussa he kömpivät kotiin likaisina ja elukoiden syöminä, punkkeja nyppien, mutta tyytyväisinä, sillä mukana on ämpäreittäin mustikoita. Satoja kiloja mustikoita, joita voi myydä verovapaasti.
Suurin osa asukkaistamme on rutiköyhiä. He ovat myyneet kaiken myytävän omaisuutensa saadakseen matkarahat ja joutuneet hylkäämään loput lähtiessään pakoon.
Asukkaamme saavat toki valtiolta ruoan ja asunnon. Jotkut ystävälliset ihmiset ovat myös lahjoittaneet heille käytettyjä vaatteitakin. Mutta kipulääkkeet, shampoot, terveyssiteet, bussiliput, prepaid -liittymät, omat ruoat, makeiset, savukkeet, pyykinpesuaineet, parturimaksut ja niin edelleen, he joutuvat hankkimaan itse reilulla 90 eurolla kuussa.
En itsekään ajattele, että suomalaisten veronmaksajien pitäisi lahjoittaa rahojaan muualta tulleille, mutta oikeasti 90 euroa kuussa on mitättömän pieni raha – etenkin jos edestakainen bussimatka lähimpään kauppapaikkaan vie jo kuudesosan summasta.
Rahaa tarvitaan myös kipeästi, jos kotona tai Turkissa odottaa lauma nälkäisiä lapsia, joiden ainoa tulo on isän lähettämä ruokaraha.
Niinpä mustikkametsä on äärettömän tärkeä tulonlähde – ainakin niin kauan kuin ostajia riittää. Ja onhan niitä riittänyt: kaikki vapaaehtoiset ja vapaaehtoisten naapurit ja sukulaiset ja tutut ja kummin kaimat. Sivupolun mustikkatori toimii hyvin.
Puute on loistava kannustin.
Ahkeria asukkaita katsellessa on pakko tunnustaa, että vaikka pidänkin tiukan linjan talouskonservatismia vastenmielisenä ajatussuuntana, yhdessä asiassa se on oikeassa: hyvinvointi passivoi.
Kun ihminen on tarpeeksi köyhä, hän tekee mitä tahansa työtä saadakseen lisäansioita. Puute on loistava kannustin.
En pidä ajatuksesta, että ihmisiä kannustettaisiin kurjuudella ja kivulla. Sivupolulla puute on kuitenkin oivallinen asia niin kauan, kuin mustikoita, sieniä ja puolukoita riittää: Rahanhimo saa asukkaamme metsään, mutta oikeasti he tarvitsevat metsää paljon enemmän kuin rahaa.
Mustikanpoimijoiden itsemurhariski on huomattavasti pienempi kuin niiden, jotka istuvat huoneissaan joutilaina pohtimassa menetettyä elämäänsä ja kuolleita omaisiaan.