Muisti
-
3 MIN -
Suomessa julkaistaan enemmän ristikoita kuin koskaan. Jotkut ottavat ne vakavammin kuin toiset. vapaa-aikaMiljoona suomalaista ratkoo ristikoita, mutta vain yksi voi olla Suomen mestari – toimittaja Oskari Onninen päätti yrittää
19 MIN -
Kaikki romaanini ovat versoneet muistikirjoista, enkä pystyisi aloittamaan uutta teosta ennen kuin olen raapustanut Moleskineen sivukaupalla hajanaisia merkintöjä, kirjoittaa Tommi Melender esseessään. kirjallisuusParnasso: Puhelimen tai pankkikortin hukkaaminen on pikkujuttu – aivan toista on muistikirja, kirjailijan ulkoistettu muisti
8 MIN -
Muistot muovautuvat jatkuvasti. Mieliala kohenee, jos tietoisesti valikoiden muistelee hyviä aikoja. terveysSupermuisti on enemmän kirous kuin lahja – Unohtaminen on tärkeää, ja siksi aivot siivoavat pois turhan sälän
9 MIN -
Alzheimeria sairastaa Suomessa arviolta yli 70 000 ihmistä. tiedeToivoa Alzheimerin tautiin – aivoihin kertyneiden vanhojen solujen aktivointi paransi hiirten muistia ja oppimista
2 MIN -
Joidenkin tutkijoiden mukaan aivoiltaan terveemmät harrastavat muita enemmän ongelmanratkaisua, eli harrastus olisi seurausta terveistä aivoista eikä toisinpäin. tiedeAivot kuin kymmenen vuotta nuoremmilla: Ristisana- ja numerotehtävät auttavat pitämään ikääntyvän mielet virkeinä, toteaa tutkimus
2 MIN -
Ruotsalaistutkijoiden mukaan aktiivisuus pienensi sairastumisriskiä verkittävästi. tiedeKeski-ikäinen: neulo, lue ja hiihdä – Dementia kavahtaa aivojen ja kehon aktiivisuutta
2 MIN -
Kohtuuden rajoissa nautittu appelsiinimehu vaikuttaa olevan eduksi aivojen toiminnalle. hedelmätPätkiikö muisti? Tutkimus: Runsaasti kasviksia ja hedelmiä syövillä vähiten muistiongelmia
3 MIN -
Yksilöllinen vaihtelu on suurta. Parhaimmillaan ihmisen arvellaan tunnistavan lähes 9 000 kasvot. kasvojentunnistusIhminen kehittyi pienissä laumoissa – mutta pystyy silti muistamaan keskimäärin 5000 eri ihmisen kasvot
2 MIN -
Joona Marjakangas on painanut muistikilpailussa viidessä minuutissa mieleensä 250 numeroa. Onko ihmisen kyvyillä mitään rajaa? Toimituksen valinnatSalla Hakanpää sukeltaa hengittämättä lähes viisi minuuttia – Ja tietää, mitä on lihasten tahdoton sätkiminen
15 MIN -
Runsas ruudun ääressä vietetty aika aiheuttaa lapsille keskittymisvaikeuksia, todistavat tutkimukset. älypuhelimetAivotutkija huolissaan älylaitteiden liikakäytöstä – ”Rohkaisisin koko perheen laitteettomiin hetkiin”
2 MIN -
Havainnot voivat osoittautua vääriksi, vaikka silminnäkijä vilpittömästi pitäisi niitä totena. tiedeMiksi joku näki miekkamiehiä Turun kadulla? – Silminnäkijän havainto on aina tulkinta, ja se muuntuu herkästi
4 MIN -
Hiirikoe vihjaa, että pelkomuistosta olisi mahdollista pyyhkiä haitat ja säästää hyödyt. muistiTutkijat onnistuivat nyt poistamaan muistosta juuri sen osan, jonka halusivat – Mitä seuraavaksi?
2 MIN -
Kertakäsittelyn hyödyt pysyvät jopa viikkoja. Alzheimerin tautiTujaus hormonia parantaa muistia ja ehkäisee aivojen vanhenemista – ainakin hiirillä
2 MIN -
Kuuden viikon treeni tymäköi aivoalueiden kytkentöjä, paljasti toiminnallinen magneettikuvaus. aivotNäin opit supermuistajaksi – Ikivanha konsti auttaa
3 MIN -
Laura kävi psykoterapiassa ja eräänä päivänä hän muisti, mitä traumaattista hänen lapsuudessaan oli tapahtunut. muistiHänen kasvoilleen levisi jotain tahmeaa ja lämmintä – valemuisto on täyttä totta, paitsi ettei se ole
11 MIN -
Tehostettu elintapaohjaus voi lykätä muistisairauden alkua 5–10 vuodella, uskoo suomalaistutkija. Alzheimerin tautiAlzheimerin taudin etenemistä voi hidastaa erikoisjuomalla
2 MIN -
Aivot toimivat paremmin, kun nukut päiväunet, lupaavat tutkimukset. aivotoimintaHaluatko parantaa muistiasi huomattavasti? Tee näin – kolme varttia joka päivä riittää
2 MIN -
Dna-molekyyli voi säilyä jopa satoja tuhansia vuosia. DnaDataa 455 miljardia gigatavua – grammassa lasitettua dna:ta
1 MIN -
3 MIN -
3 MIN -
4 MIN -
4 MIN