Tujaus hormonia parantaa muistia ja ehkäisee aivojen vanhenemista – ainakin hiirillä

Kertakäsittelyn hyödyt pysyvät jopa viikkoja.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pätkä klotho-nimistä nimistä hormonia riittää kohentamaan niin nuorten kuin vanhojen hiirten muistia, yhdysvaltalaistutkijat raportoivat Cell Reports -julkaisussa

Käsittely lievitti myös kognitiivisia ja motorisia häiriöitä.

”Väestön vanhenemisen myötä kognitiivisista ja liikunnallisista rajoitteista on tulossa suurin haasteemme, eikä niihin ole tehokkaita lääkehoitoja”, sanoo tutkimusta vetänyt neurologian apulaisprofessori Dena Dubal Kalifornian yliopistosta Cell Pressin tiedotteessa

”Tuloksemme vihjaa, että klothohoito voi parantaa aivojen toimintaa, ja että se voisi suojata hermosolujen rapautumisesta aiheutuvilta sairauksilta.”