Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Ensi vuonna unohdan aiempaa enemmän

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 30.12.2011 15:31

Huomenna on vuoden viimeinen päivä, ylihuomenna seuraavan vuoden ensimmäinen. Monilla on tapana tehdä uudenvuodenlupauksia – tarkoitus on tietenkin johdattaa elämä jollain tapaa paremmille raiteille. Parempien raiteiden toivotaan vievän kohti onnellisuutta.

Jos tavoitteena on onni, ehkä tulevaisuuden sijaan kannattaa muuttaa menneisyyttä, tai ainakin sitä, millaisena menneisyys näyttäytyy muistoissamme. Unohdetaan huonot kokemukset, keskitytään muistamaan hyvät!

Itse asiassa aivot tekevät koko ajan tällaista muistojen vinoutunutta valikointia. Huonot kokemukset vaikuttavat unohtuvan tehokkaammin kuin hyvät. ”Aika kultaa muistot” ei taida ole vailla todellisuuspohjaa oleva lausahdus. Yksi tutkimus aiheesta on julkaistu vuonna 2008. Ilmiö on erityisen vahva vanhenevissa aivoissa.

Ikääntyvän ihmisen elämä voi olla täynnä järkytyksiä. Aika tuntuu kuluvan yhä kiivaammin, ja elämänkumppanin, perheenjäsenten ja lapsuudenystävien menetyksiä saattaa seurata esimerkiksi oma vakava sairastuminen. Elämä muuttuu sarjaksi surullisia tapahtumia.

Tutkijat huomasivat, että yli 70-vuotiaiden aivot säilövät epämiellyttäviä tunteita sisältäviä muistoja huonommin kuin nuorempien aivot. Kun 70-vuotiaiden muistia verrattiin 25-vuotiaiden muistiin, iäkkäiden vertailuryhmä unohti ikäviä asioita, vaikka muuten muisti pelasi yhtä hyvin kuin nuoremmilla. Pelkästä muistin huononemisesta ei siis ole kyse.

Tutkimuksessa koehenkilöille muun muassa näytettiin kuvia, jotka herättivät joko neutraaleja, miellyttäviä tai epämiellyttäviä tuntemuksia. Neutraaleissa kuvissa esiintyi esimerkiksi kahvikuppeja, epämiellyttävissä silvottuja ruumiita.

Koehenkilöiden tuli arvioida kuvien yleistä miellyttävyyttä ja niiden herättämiä tunteita. Samaan aikaan heidän aivoistaan otettiin magneettikuvia. Puolisen tuntia myöhemmin koehenkilöiden tuli palauttaa kuvat mieleensä vihjeiden avulla. Vanhemmat koehenkilöt muistivat epämiellyttäviä kuvia huonommin kuin nuoret. Muunlaisten kuvien muistamisessa eroa ei ollut.

Jo pitkään on ymmärretty, että voimakas tunnekokemus jättää pysyvän muiston. Muistamme yksityiskohtaisesti hetket, jolloin koimme iloa, surua tai pelkoa, mutta tunnesisällöltään mitättömämmät tapahtumat unohdamme.

Asioiden siirtämistä pitkäkestoiseen muistiin säätelee hippokampus, sarvimainen, aivojen kuorikerroksesta aivopuoliskojen väliin kurottautunut uloke. Osia hippokampuksesta kuuluu limbiseen järjestelmään, joka vastaa tunteiden syntymisestä. Erityisen tärkeä tunne-elämälle on amygdala eli mantelitumake, joka on aktiivinen varsinkin epämiellyttävien kokemusten aikana.

Kun koehenkilöille näytettiin epämiellyttäviä kuvia, yli 70-vuotiailla mantelitumakkeen ja hippokampuksen vuorovaikutus oli selvästi heikompaa kuin nuoremmilla. Tunteiden osuus muistijäljen syntymisessä oli vähentynyt. Sen sijaan heidän mantelitumakkeensa oli nuorempia enemmän yhteydessä sellaisille aivojen kuorikerroksen alueille, jotka vastaavat abstraktista ajattelusta ja tunteiden hallinnasta. Iäkkäät aivot pyrkivät siis hoitamaan ikävät tilanteet järkeilemällä.

Taipumuksella unohtaa ikävyydet voi hyvinkin olla biologista merkitystä. Vaikka vanhus ei enää lisäänny, hän voi osaltaan parantaa jälkeläistensä selviytymiskykyä ja siten turvata perimänsä jatkuvuuden. Mielenrauhansa säilyttävästä isoäidistä on yhteisölle ehkä enemmän hyötyä kuin helposti järkyttyvästä ja suruissa vellovasta.

Hyvää uutta vuotta, ja muistakaa hyvät asiat paremmin kuin huonot!

Antaa ikääntyneiden aivojen näyttää mallia:

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Kirjoitan muistelmiani ja huomaan että olen unohtanut kaikki surulliset asiat, mikäli niitä oli.
Tiinan juttuja on hauska lukea.
Thaimaa on muuten maailman paras maa.
Asun siellä seitsemättä vuotta.

Muisti toimii aina psyykeä suojelevasti, ja mitä ikävämpi ja traumaattisempi jokin kokemus on, sitä varmemmin se väistyy valvemuistissa taka-alalle, tai pyyhkiytyy kokonaan pois säilyäkseen vain alitajunnassa.
Alitajunnan tasolla luultavasti ei unohdeta mitään, mutta siihen kokonaismuistiin ja myös kauhugalleriaan onneksi useimmilla ei ole mitään pääsyä.
En vanhetessani kavahda muistin lisääntyvää suodattamista ja myöhemmin heikkenemistä, sillä tässä raadollisessa maailmassa ei kaikkea kannatakaan muistaa.

”Jotta hänen pohdintansa olisivat filosofisia, niiden on samalla liityttävä sellaisiin olevaa ja ihmistä koskeviin ”suuriin” kysymyksiin kuin mitä oleva on, millainen on ihmisen mielen ja ruumiin suhde, onko maailmankaikkeus kausaalilakien alainen vai onko sillä jokin päämäärä, mitä voidaan tietää ja onko ihmisellä vapaa tahto. Näitä ihmistä ja maailmaa koskevia kysymyksiä ei ole mahdollista ratkaista, ja se, joka niin kuvittelee, ei ole enää filosofi.” (Haaparanta, Leila 2010, 21. Teoksessa ”Mitä filosofia on?” Henrk Rydenfelt & Heikki A. Kovalainen (toim.). Helsinki University Press. Gaudeamus: Helsinki. Ss. 21-30.)

Wikipedian Wikiqquoten mukaan Charles S. Darwin on kirjoittanut eräässä 1800-luvun lopulla kirjoittamassaan artikkelissaan jotakuinkin näin: ”Kysymys luomisesta ja maailman itsestään synnystä on ihmisen ymmärrykselle liian hankala. Se on kuin koira yrittäisi selvittää Newtonin ajatuksia.” (En vielä ole löytänyt alkuperäistä lähdettä tälle viittaukselle). Vaikka ”kehitys” on ”kehittynyt” noista ajoista, kenties nöyrä asenne voisi olla todellisen tutkijan merkki? Nuoret ja nousukkaat saattavat kuvitella selvittäneensä asiat ja kovaan ääneen propagoivat oman totuutensa puolesta.

Näyttää, että luonnontiedettä popularisoivassa mediassa syystä tai toisesta luonnontieteen filosofiaa propagoidaan tuomatta esiin sen filosofisia perusteita. Tämä on harhaanjohtamista, ja miltei aivopesuun verrattavaa ”lähetystyötä” ja ”käännyttämistä”.

Hyvänä esimerkkinä toimii erittäin muodikas ”aivopuhe”; mielenfilosofiassa ei käsittääkseni ole kiistattomuutta aivojen ja mielen suhteesta, silti tässäkin kirjoituksessa tohtorisarvon omaava Raevaara surutta osoittaa maallikoutensa filosofian alalla. Ehkä aivot=mieli=sielu -filosofia sopii hänen henkilökohtaiseen maailmankatsomukseensa?

Varjelkaa meitä luonnontieteilijöiden ja autoprofessuureja perustavien autokauppiaiden tyrannialta!

Kirjallisuutta
-Haaparanta, Leila ja Niiniluoto, Ilkka 1981. Johdatus tieteelliseen ajatteluun. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja.
-Lammenranta, Markus 1997. Tietoteoria. Gaudeamus: Helsinki.
-Pihlström, Sami 2004. Solipsism. History, relevance and criticism. Acta Philosophiva Tamperensis. Tampere University Press. Juvenes Oy: Tampere
-Puolimatka, Tapio 2005. Usko, tieto ja myytit. Kustannusosakeyhtiö Tammi: Helsinki.
-Kallio-Tamminen, Tarja. Kvanttilainen todellisuus. Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muokkaajina. Helsinki University Press. Yliopistopaino: Helsinki.
-Luoma, Matti 1990. Länsimaiden kaksi uskontoa: kristinusko ja rationalismi. WSOY. Juva.
-Näreaho, Leo 2004. Mieli, aivot ja filosofia. Yliopistopaino: Helsinki.

Hyvä ohjenuora ja hyvä kirjoitus. Sinulla blogisi ovat ilman unohteluakin positiivissävyisiä ja hauskoja (ja tietenkin myös kiinnostavia), joten enpä toivo, että alat noudattaa omaa ohjettasi kirjoittamisessa :)

Ikävien asioiden unohtamisen kultainen sääntö pitää kutinsa myös muussa sosiaalisessa elämässä: harva repii vanhoja haavoja auki runoillessaan onnittelukortteja sukulaisille tai vielä harvempi tyrkkää jauhoja suuhun tai hieroo suolaa silmiin, kun käy tapaamassa sairasvuoteella kärsivää ystäväänsä (, tai jos niin käykin, silloin ehkä väärä potilas makaa pedissä ja oikea sairas on vapaalla jalla). Joo, joskus kurjien asioiden unohtaminen on tahallista, eivätkä kaikki dementikot tai aivotärähdyksen saaneet shokkipotilaat lausu kohteliaisuuksia.

En nyt ihan ymmärrä, mistä Kulkija maan on pelästynyt. Tajunnan filosofiassa, philosophy of mind, riittää varmasti tutkimista.

Aika harva kuitenkaan väittäisi, että muistaminen tai unohtaminen olisi mahdollista ilman aivoja, vai kuinka?

Näitä luetaan juuri nyt