Ei SM-kermaa
Suomessa julkaistaan enemmän ristikoita kuin koskaan. Jotkut ottavat ne vakavammin kuin toiset. Toimittaja osallistui ristikonratkonnan SM-kilpailuihin.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Nykyään kaikki on välineurheilua. Omat ratkontavälineet mukaan, ohjeistetaan Ristikko SM 2023 -kilpailujen ennakkoinfopaketissa, ja heti iskee huoli. Näinkö tämä kaatuu heikkolaatuiseen Pirkka-pyyhekumiin tai väärällä hetkellä katkeaviin lyijyihin, kun lipaston pohjalta ei nyt vain löytynyt parempia.
On kirkas huhtikuinen lauantai. Tulossa on yksi kevään kauneimmista päivistä, joka kannattaa siis viettää sisätiloissa ristikoita ratkoen – eikä todellakaan rentoutuakseen, vaan hampaat irvessä.
Kisapaikka, Helsingin virastotalon ravintola Hakaniemessä, on laitosmainen, eikä kävijäkunnastakaan heti tajuaisi, onko eksynyt kirkkokahveille, päivätansseihin vai mihin. Kahvia juodaan, sämpylöitä mätystetään. Lyhyitä askelia, yksi rollaattorikin, mutta väliäkö sillä, kunhan pää toimii. Kasasta voi hakea viikonlopun Ilta-Sanomat. Malttamattomimmat lämmittelevät sen ristikkosivuilla.
Martti Nurmela ja Pirjo Ruohoaho ovat tulleet kilpailuun toimitsijoiksi. Helsinkiläispariskunnalta ratkominen sujuu, tosin kuulemma hitaasti. Yhteinen rituaali on ostaa IS:n viikonloppunumero ja kuluttaa tunteja sen visaisen ristikon Koviksen parissa. Lehteä katsotaan vuoronperään, milloin pöydän ääressä, milloin sängyllä makoillen. Kinkkisistä sanoista Nurmela whatsappailee entisen työkaverinsa kanssa.
Yleensä valmista on torstaihin mennessä. Vastausrivi tekstariin, ja palkintoa toivomaan.
Jännityksen voisi toki pilatakin. Vaikka kilpailuaika olisi kesken, joku alkaa päivittää mahdollisia vastauksia ristikkosanoja ja -vastauksia keräävälle sivustolle ratkojat.fi.
Se on vastuutonta, suoranaista sabotaasia. Vaikeat ristikot pitäisi pyhittää heille, jotka niihin pystyvät ilman tällaisia takaportteja, Nurmela harmittelee.
Sitten salin seinälle heijastettu valtava digitaalikello on tikittänyt nollaan. On aika avata kilpailu.
Antti Skyttä on iso, leppoisanoloinen mies kaulassaan ristikkokuvioinen kravatti. Lisäksi hänellä on ylväs arvonimi: kunniaylisanaseppo.
Sen Skytälle myönsi sanaristikkoseura Sanasepot vuonna 2010 hänen kuusikymmenvuotissyntymäpäivänsä kunniaksi. Ansioita piisaa: tuhansia ja tuhansia julkaistuja laatimuksia vuodesta 1970 lähtien. Skyttä johtaa myös yhdistyksen vuonna 2014 perustamaa Ristikkoakatemiaa, jossa kurssitetaan tulevia ratkoja- ja laatijatähtiä. (Ristikoita ei todellakaan vain tehdä!)
Nyt Skytän tehtävä on juontaa tämä kilpailu, jota Sanasepot on järjestänyt joka toinen vuosi vuodesta 1993. (Lisäksi Ilta-Sanomat on järjestänyt SM-kilpailut viidesti 1970-luvulla ja Hymy-lehteä kustantanut Lehtimiehet kerran vuonna 1981.)
”Tänään on kulunut tasan viisi vuotta ja yksi päivä siitä, kun edellisen kerran kisattiin. Vuonna 2020 piti olla, mutta kuten kaikki tietävät, korona siirsi tämän kisan näin paljon kauemmas. Mutta nyt on paljon mestariratkojia. Tuskin tämän suurempaa ratkojaosaamista löytyy mistään huoneesta koko Suomesta!” Skyttä hehkuttaa.
Mestariratkojista hän mainitsee erikseen Juha Leinosen, kalpean nelikymppisen miehen mustassa Sanasepot-hupparissa. Leinonen on voittanut mestaruuden peräti kolmesti ja laatii työkseen.
Ilmassa väreilee jälleennäkemisen riemu. Innokkaimmat ovat lähdössä seuraavana päivänä ristikkoristeilylle Tukholmaan – kun on tultu tapaamaan tuttuja Helsinkiin asti, kaikki otetaan irti.
Meno on ristikkokilpailumaisen hauskaa. Kunniaylisanaseppo Skyttä kertoo, kuinka kilpailun hermokeskus on paljeoven takana, kun taas ruokasali on ”hermoilukeskus”.
Kilpailun suojelijoiksi ovat tulossa laulajat Virve Rosti ja Leo Friman, joista Rosti on kuulemma kova ratkoja. Ensimmäistä Sanaseppojen järjestämää kilpailua hotelli Kalastajatorpalla vuonna 1993 suojeli itseoikeutetusti näyttelijä Tea Ista. Muita suojelijoita ovat olleet muun muassa jalkapalloilija Atik Ismail ja kirjailija Kaari Utrio.
Skyttä pyytää lavalle yhdistyksen puheenjohtajan Elina Rosenbergin. Rosenberg on 42-vuotias akaalainen myyjä, jolla on lyhyet pinkihtävät hiukset. Hän on päätynyt ristikkoyhdistykseen – järjestöihminen kun on – miehensä ja tämän himoratkojasuvun kautta. Edeltävänä yönä hän on puuhaillut myöhään nimilappuja hotellihuoneessaan. Kisat eivät ole jännittäneet, mutta tämä esiintyminen on.
”Hei kaikki ja tervetuloa myös seuran puolesta. Nyt on 30-vuotisjuhlavuosi näillä kisoilla. Mä oon itse ollut ala-asteella silloin, kun nää kisat on ensimmäisen kerran järjestetty. Että onhan tässä vähän aikaa vierähtänyt.”
”Että hirveän paljon tsemppiä kaikille tähän kilpailuun. Julistan kilpailun avatuksi.”
Meidät 70 osallistujaa on ripoteltu pitkien pöytien ääreen niin, ettei kukaan istu toisensa vieressä tai vastapäätä. Tuoli klonksuu, loisteputket paistavat, jännittää. Tuntuu ylioppilaskirjoituksilta. Silloinkin suussa vuorotteli kahvin ja energiajuoman maku.
Marjapuuronväriseen huppariin pukeutuneella naisella vieressäni on mukanaan suurennuslasi. Toinen nainen pitkissä neonoransseissa kynsissään hinkkaa pyyhekumia pöytään. Välineurheilua, todellakin.
