CIA:n työntekijät saivat outoja oireita, joita epäiltiin uudenlaisen aseen aiheuttamiksi. Monen oireet olivat kuitenkin luulottelua. Mutta eivät kaikkien.tiedustelu
Jos salaisen palvelun agentin uusi todistus pitää paikkansa, se saattaa muuttaa tulkintaa siitä, oliko Lee Harvey Oswald ainut osallinen Kennedyn murhaan.Kennedyn murha
Kisoja puuhannut lentoyhtiön edustaja työskenteli myös tiedustelupalvelu CIA:lle. Suomalaisten itsetuntoa hivelleestä Miss Universum -voitosta tulee ensi kesänä 70 vuotta. 1950-luku
Yhdysvaltain ulkopolitiikan linjaa määrittelee vahvasti CIA:n tuleva pääjohtaja William Burns. Burnsin perusviesti on: vähemmän sotilaallista voimankäyttöä, enemmän diplomatiaa.pääkirjoitus
Yli sata maata eri puolilla maailmaa salasi vuosikymmenien ajan arkaluonteisimmat viestinsä sveitsiläisillä salakirjoituslaitteilla. Niitä myi yhtiö, jonka omistivat länsimaiset tiedustelupalvelut.vakoilu
Kiinan tiedustelu on viime vuosina etsinyt sopivia vakoojia etenkin LinkedIn-palvelun kautta. Toimintatapa mahdollistaa lähes teollisen mittakaavan värväysoperaatiot. CIA