Marjakartellikeskustelussa sivuutetaan nykyiset ongelmat. Ratkaisut ovat suomalaisten ja kauppojen käsissä.
analyysi
29.5.2026
Sotarikostuomiota Suomessa istunut serbikenraali on vapautettu ehdonalaiseen.
sotarikokset
3.10.2025
Vaalit voittanut PAS-puolue sai EU-mielisen enemmistön ja yrittää sen turvin siirtyä kohti länttä.
Eurooppa
1.10.2025
Äärioikeisto kärsi tappion Romanian presidentinvaaleissa. Syyt äänestää äärioikeistoa eivät ole silti kadonneet mihinkään.
demokratia
21.5.2025
Thaimaan ja Suomen viranomaiset ovat tehneet paljon thaimaalaisten marjanpoimijoiden työehtojen eteen. Yritykset voivat silti työllistää poimijoita yhä myös ilman työsuhdetta, ja Suomessa marjoja poimivatkin myös muut kuin thaimaalaiset kausityöläiset.
marjanpoimijat
2.5.2025
Romania on strategisesti tärkeä Nato-maa. Venäjä-mielinen yllätys johti sen vaalien mitätöintiin.
Romania
13.12.2024
Moldovalaisten kansallinen identiteetti on häilyvä, asiantuntija sanoo. Kaikki eivät tiedä, ovatko moldovalaisia, romanialaisia, venäläisiä, entisiä neuvostomaiden kansalaisia vai jotain muuta.
Euroopan unioni
23.10.2024
Thaimaasta saapuneet marjanpoimijat ovat pahimmillaan voineet joutua ihmiskaupan uhreiksi. Miksi käytäntö sai jatkua lähes 20 vuotta?
ihmisoikeudet
5.9.2024
”Toiseksi viimeisin levy voitti Grammyn, ja viimeisin levy on listasijoituksilla mitattuna yhtyeen menestyksekkäin”, Mäntysaari sanoo.
rock
11.8.2024
Tuoreen tietokirjan mukaan vuonna 2010 tapahtuneen lentoturman takana oli Venäjän turvallisuuskoneisto.
Venäjä
24.5.2024
Useat keskenään erilaiset alat niputetaan samoihin pääsykokeisiin todennäköisesti jo ensi keväänä.
koulutus
15.3.2024
Monet rkp:läiset pitävät mahdollisena, että Henriksson perääntyy EU-vaalipuheistaan ja jatkaa kotimaan politiikassa.
Politiikan viikko
12.1.2024
Työajan suhteen hallituksen arvio on liian optimistinen, sanoo työelämäprofessori Vesa Vihriälä.
työllisyys
19.9.2023
Alfred Backa tekee räävitöntä poliittista satiiria kahdella kielellä.
hän
7.9.2023
Ennallistamisasetusta höllennettiin. Asiantuntijat arvostelevat ja kiittelevät ratkaisuja.
luonnonsuojelu
19.7.2023
Ukrainaa on nyt entistä tärkeämpi tukea ja läntistä sotilasapua pitää lisätä, sanoo Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen.
Venäjä
26.6.2023
Hallitusneuvottelut osoittavat, että Rkp on paljon muutakin kuin kielipuolue. Pohjanmaan konservatiivit ja etelän liberaalit ottavat nyt mittaa toisistaan.
hallitusneuvottelut
13.6.2023
Venäjän-kauppaa tehneet yritykset ovat kääntäneet katseen Keski-Aasiaan. Osa tavarasta on kuitenkin päätynyt Venäjälle ohi pakotteiden.
pakotteet
31.5.2023
Alan sääntelyä aloitettiin Marinin hallituskaudella, mutta työ jäi kesken.
tulkkipalvelut
28.4.2023
Romaniassa puolueiden ja median liitto syvenee. Muutoksia peitellään ja vähätellään, vaikka ne uhkaavat vakavasti demokratiaa.
demokratia
3.1.2023
Heikki Autto perää laajempaa parlamentaarista sopua. Saara-Sofia Sirén ei usko kompromissiin, johon kaikki olisivat tyytyväisiä.
saamelaiskäräjälaki
7.12.2022
Suomi voisi viedä prosessin mahdollisimman pitkälle, mutta jättää liittymiskirjan toimittamatta.
Nato-jäsenyys
25.10.2022
Matkailu- ja ravintola-alan kannattavuus on kovilla. Suomalaiset ja eurooppalaiset turistit korvaavat venäläisten ja kiinalaisten jättämää aukkoa.
matkailuala
12.10.2022