Toisille reilumpaa kuin toisille

Thaimaan ja Suomen viranomaiset ovat tehneet paljon thaimaalaisten marjanpoimijoiden työehtojen eteen. Yritykset voivat silti työllistää poimijoita yhä myös ilman työsuhdetta, ja Suomessa marjoja poimivatkin myös muut kuin thaimaalaiset kausityöläiset.

7 MIN

Suomeen odotetaan tänä vuonna yli kaksi kertaa enemmän thaimaalaisia marjanpoimijoita kuin viime vuonna. Viranomaisten arvio saapuvien määrästä on noin 2 000 henkeä, saman verran kuin vuonna 2023.

Luonnonmarja-ala on ollut viime vuodet murroksessa. Aiemmin yritykset toivat poimijoiksi erityisesti thaimaalaisia, jotka saapuivat Suomeen Schengen- eli turistiviisumilla ilman työsuhdetta.

Viime vuonna ulkoministeriö lopetti turistiviisumien myöntämisen poimijoille, ja heitä piti alkaa palkata työsuhteeseen. Vielä vuonna 2022 poimijoita oli tullut lähes 4 000, mutta viime vuonna työntekijän oleskelulupia annettiin ainoastaan 900 poimijalle, joista noin 800 saapui Suomeen.

Muutoksen taustalla olivat järjestelmälliset puutteet marjanpoimijoiden työoloissa, kun riskit jäivät lähes kokonaan poimijoiden kannettavaksi. Alan suurista suomalaisyrityksistä kolme on ollut julkisuudessa ihmiskaupan takia: kaksi on oikeudessa vastaamassa syytteisiin, ja poliisi tutkii kolmatta.