Pääjutut
-
Suomessa julkaistaan enemmän ristikoita kuin koskaan. Jotkut ottavat ne vakavammin kuin toiset. vapaa-aikaMiljoona suomalaista ratkoo ristikoita, mutta vain yksi voi olla Suomen mestari – toimittaja Oskari Onninen päätti yrittää
19 MIN -
Mustanmeren viljanvientisopimuksen kaatuminen on isku monille Afrikan maille, jotka ovat suhtautuneet Venäjään myönteisesti tai neutraalisti. Ukrainan sotaAnalyysi: Putin on turvautunut valheisiin lepytelläkseen liittolaisiaan – viljasopimuksesta lähtö on uhkapeliä
8 MIN -
Historiallisesti venäläiset eivät ole olleet Pohjois-Norjassa vihollisia vaan vapauttajia. Nyt Norjassa opetellaan uuteen aikaan, jossa on käytettävä entistä enemmän rahaa puolustukseen. NatoNorjan itäisimmässä kylässä on kirkko ja ohjeet turisteille: rajan toisella puolella oleviin venäläisiin ei saa ottaa mitään kontaktia
7 MIN -
”Olen onnistunut sonnin pistämisessä oikein hyvin. Jos en pystyisi siihen, ihmiset ajattelisivat, etteivät voimani riitä siksi, että olen nainen”, Cabas sanoo. Espanja”Jumaloin eläimiä, ennen kaikkea taisteluhärkää” – Miriam Cabas, 22, opiskelee härkätaistelijaksi ja eläinlääkäriksi
16 MIN -
Essee: Eurooppa edustaa yleviä arvoja ja ihanteita. Arjen todellisuus on usein ihan muuta. EurooppaEurooppalainen yhteenkuuluvuus edellyttää erojen tiedostamista – Filosofi löysi ne käymälästä
9 MIN -
Viestintäkonsultti Kirsi Pihan mukaan moni jakaa hänen tuskansa kokoomuksen tilanteesta. hän”En tiedä missä todellisuudessa Orpo elää”, kokoomusta kritisoinut Kirsi Piha sanoo
8 MIN
Uutisviikko
-
1 MIN -
Tutkija penää hallitukselta konkreettisia tekoja rasismin kitkemiseksi. rasismiKuinka rasistisia suomalaiset oikein ovat?
3 MIN -
Ron DeSantisin tähti on laskussa. Donald Trump haluaa alistaa oikeuslaitoksen ja median valtaansa. YhdysvallatRon DeSantisin tähti hiipui – Donald Trump tekee paluuta entistä radikaalimmilla ehdotuksilla
4 MIN -
3 MIN -
Jos Venäjän hyökkäyssota jatkuu vuosia, venäläisten tyhjistä taloista ja mökeistä muodostuu ongelma. suoraan sanoenVenäläisten tyhjät asunnot kaatuvat lopulta kuntien maksettavaksi – ”slummilaille” olisi tarvetta
2 MIN
Mielipide
-
2 MIN -
Hallitus suunnittelee osa-aikatyöttömien etuuksien leikkaamista. Se kannustaa kokopäivätyöhön, mutta voi myös lisätä harmaata taloutta. näkökulmaVähän töissä käyvät halutaan kokopäivätöihin – etuuksia leikataan
3 MIN -
2 MIN -
Onko hyvää hallintoa ja vallankäyttöä se, että soraääniin aina reagoidaan? KolumniKaikkiin valituksiin ei pidä reagoida
3 MIN -
PerussuomalaisetRkp:n puheenjohtaja lienee heräillyt pitkin kesän: Missä me oikein olemme ja olenko minäkin siellä?
2 MIN -
2 MIN -
Käyttäytymistiede voi auttaa ymmärtämään, millaista psykologista ponnistelua kukin politiikkatoimenpide ihmisiltä edellyttää. ennakointiIhmiset eivät toimi niin johdonmukaisesti kuin päätöksentekijät ajattelevat
3 MIN -
"Haamunimen" käyttöä pidetään transyhteisössä erittäin vahingollisena käytäntönä. LukijaltaLukijoilta: Median pitäisi olla tarkempi, kun se käsittelee transasioita
1 MIN
Kulttuuri
-
Luonnon tuhoamiselle on asetettava hinta. ympäristönsuojeluArvio: Miten säännellä liikakansoitusta, kun liika kulutuskin on tabu?
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
Iranilaistaustainen Ana Lily Amirpour sekoittaa genret rohkeasti. elokuvaAna Lily Amirpour on pop-kauhuohjaaja: ”Jokaiselle kuvauspäivälle on oma soittolista”
3 MIN -
2 MIN -
taidenäyttelytAapo Huhdan kokeilut ovat unenomaisia, Teemu Mäenpää loihtii värikylläistä tragikomediaa
1 MIN -
2 MIN -
1 MIN -
Liila Jokelin haluaa tehdä musiikkia ja teatteria, jotka tuovat ihmiset yhteen. musiikkiTeatterintekijä ja muusikko Liila Jokelin haluaa tuoda iloa ”kauhukabinettihallituksen aikaan”
3 MIN
Ajanviete
-
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa! Jyvät ja akanatValtiovierailu – Biden vie dronetkin. Ja muita Jyviä ja akanoita.
2 MIN -
1 MIN -
3 MIN
Pelit
Ristikko, piilosana ja Knopit-tietovisa löytyvät uudelta Pelit-sivulta. Mukana myös uusia pelejä!
Pelaamaan