Supercell
-
"Lopulta kyse on tunteista, right?", koukuttavien pelien suunnittelija Sergio Castaño sanoo. videopelitSquad Busters on kuin karkkipussi täynnä Supercell-hahmoja
3 MIN -
Drussila Hollanda-Grönberg on pelisuunnittelija ja koodauskoulun perustaja, vaikkei itse osaa koodata. hänDrussila Hollanda tunsi pitkään olevansa pelialan yksisarvinen – Nyt brasilialaisnainen perustaa koodauskoulua Helsinkiin
8 MIN -
Vaikka Kiinan investoinnit Suomeen ovat kasvaneet, maa ei vielä vuonna 2017 yltänyt edes kymmenen eniten sijoittaneen maan joukkoon. AmerKiinalainen raha Suomessa: Paljon puhetta, vähän toteutuneita hankkeita – Miljardi-investoinnit edelleen auki
5 MIN -
Kemijärven biojalostamo tarvitsee vielä Kiinan valtion siunauksen. investoinnitKiinan investoinnit ulkomailla: Aikuisviihde pannassa, hotellit tarkkailussa, sellu suosiossa
4 MIN -
4 MIN -
Kun Supercellistä tuli yli 10 miljardin arvoinen ja Vesterbacka alkoi ottaa kantaa, startupit kasvoivat aikuiseksi. decacornViime viikolla startupit ottivat vallan
2 MIN -
Seudun uusiksi toivoiksi on nyt nostettu logistiikka ja teollinen internet. ajolähtö-hankeRaakaa pudotuspeliä: Kouvolasta piti tulla pelialan keskittymä – köpelösti kävi
9 MIN -
Työkuntoa kohotetaan, huostaanottoja vähennetään ja maahanmuuttajia työllistetään. Heikki HiilamoPahoinvoinnista tuli bisnestä: Sijoittajat käärivät tuottoa – mutta vain, jos hyvinvointi kasvaa
11 MIN -
Ylisuuren omaisuuden lahjoittamisesta hyväntekeväisyyteen on tullut normi uuden sukupolven yrittäjien keskuudessa. Rahojen jemmaajia pidetään juntteina. Bill GatesUuden ajan rikkaat eivät massisikaile
4 MIN -
SK:n arkistoista: Kännykkäpelien rinnalle kasvoi 30 000 oheistuotetta. Angry BirdsRovio uskoo yhä Angry Birds -ihmeeseen
14 MIN -
Senhän piti olla hyvä juttu. Supercellillä rikastuneet Paananen ja Kodisoja perustivat lastensuojelusäätiön. Mutta siitäkin joku närkästyi. Ei perkele. Ilkka PaananenHyväntekeväisyys. Väärin ja pahasta.
2 MIN -
Mitä tapahtuisi, jos pelialan satumainen liikevaihto romahtaisi? Angry BirdsTalouden ”valopilkku”: Pelialalla työskentelee vain yksi promille työvoimasta
3 MIN -
Suurpelaajat pumppaavat peliteollisuuteen rahaa. mobiilipelitNäin Supercell rikastuu ilmaispelillä – ”valas” pitää saada koukkuun
3 MIN -
Peliyhtiö tarvitsee kipeästi uutta hittiä Angry Birdsin jälkeen. Angry BirdsEnsin miljardimenestys, nyt irtisanomisia – mitä Roviolle tapahtuu?
14 MIN -
Suomen suurin elokuvahanke ”Tapio Rautavaara” haluaa tehdä palveluksen suomalaiselle identiteetille ja satoja miljoonia voittoa. elokuvat”Kohta lapset leikkivät pihalla Väinämöistä” – Iron Danger -elokuvatrilogia on peliväen fantasia
6 MIN -
1 MIN -
SK:n arkistoista: Peliyhtiön perustaja teki viime vuonna ison tilin. Nyt hän puhuu johtamisesta. Ilkka PaananenSupercellin Ilkka Paananen: ”Jos emme tee tarpeeksi virheitä, emme ota tarpeeksi riskejä”
13 MIN -
Missä vaiheessa ajauduimme tilanteeseen, jossa vastuunkanto hyvinvointivaltiosta muuttui messiaaniseksi sankaruudeksi? hyvinvointivaltioSuoraselkäisyydestä tuli sankaruutta
2 MIN -
Korkeasti koulutetut ja taitavat työntekijät tarvitsevat uutta johtajuutta, jonka jo osaavat monet nuoret yrittäjät. eduskuntavaalitOsaajien johtaminen ratkaisee
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN