Uuden ajan rikkaat eivät massisikaile
Ylisuuren omaisuuden lahjoittamisesta hyväntekeväisyyteen on tullut normi uuden sukupolven yrittäjien keskuudessa. Rahojen jemmaajia pidetään juntteina.
Kun Facebookin perustaja ja suurin osakkeenomistaja Mark Zuckerberg ilmoitti viime yönä Suomen aikaan lahjoittavansa 99 prosenttia omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen, teki mieli tehdä aaltoja. Zuckerbergin omistus Facebookista on noin 45 miljardin dollarin arvoinen.
Zuckerberg seurasi teollaan Microsoftin perustaja Bill Gatesin jalanjälkiä, joka on kertonut lahjoittavansa 95 prosenttia omistuksestaan maailman ongelmien ratkaisemiseen.
Sekä Zuckerbergin että maailman rikkaimman miehen Bill Gatesin toiminta kertoo uudenlaisesta suhtautumisesta rikkauksiin. Uuden ajan digitaalimiljardöörit eivät keskity rakentamaan tolkutonta tuhlausimperiumia, kuten tapahtui esimerkiksi teollisen vallankumouksen huipentuessa 1800-luvun lopun Amerikassa.
Vaikka maailma on muuttunut yli sadan vuoden aikana valtavasti, ei voi olla vertaamatta nyt koettua digitaalista vallankumousta ja pääoman uudelleenjakoa yli sadan vuoden takaiseen bisnesmullistuksen. Teollisen vallankumouksen loppukautena, 1800-luvun lopussa, eivät varsinkaan amerikkalaiset megaporhot maksaneet liiemmin veroja, työvoimaan suhtauduttiin lähinnä materiaalina ja suurin ongelma tuntui olevan, mihin tolkuttomat rahakasat saisi mällättyä.
Teollisen vallankumouksen loppuvaiheen orgioista kerrotaan uskomattomia tarinoita. Amerikan rikkaimmat suvut rakensivat kilpaa jättikoteja ja huviloita ja täyttivät ne vanhalta mantereelta ostamillaan taideaarteilla. Maailman kalleimmissa hotelleissa järjestettiin juhlia, joissa eliitti porsasteli tuhlaten yhdessä illassa köyhien valtioiden bruttokansantuotteen verran pätäkkää.
Onneksi massisikailusta on tullut epäcoolia. Digitaalisilla palveluilla ja tuotteilla rikastuneet ihmiset pyrkivät olemaan mahdollisimman tavallisia, koska moni heistä uskoo, että menestyminen on oikeasti onnesta ja ahkeruudesta kiinni, ja myös sillä köyhällä kaverilla on mahdollisuus sikarikastumiseen esimerkiksi perustamalla startup.
Ylisuuren omaisuuden lahjoittamisesta hyväntekeväisyyteen tai sijoittamisesta uusiin yrityksiin on tullut normi uuden sukupolven yrittäjien keskuudessa. Rahojen jemmaajia pidetään juntteina.
Onneksi meillä Suomessakin on pikarikastuneita, jotka tajuavat yhteiskuntavastuunsa. Tässä tyhmässä poliittisessa ilmapiirissä, missä poliitikot puolustavat rikkaiden oikeuksia lähes verottomiin tuloihin ja rahanpiilotukseen, on onneksi olemassa Supercell, jonka perustajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja perustivat 1,1 miljardin yrityskauppansa jälkeen Me-säätiön, joka antaa rahaa erityisesti nuorten ja lasten syrjäytymisen ehkäisyyn. Viimeksi marraskuussa säätiö kertoi lahjoittavansa 2,5 miljoonaa euroa maahanmuuttajanuorten tukemiseen.
Yhdessä asiassa Supercellin perustajat ja päättäjät ovat kuitenkin amerikanserkkujaan upeampia. Tekee oikein mieli laittaa porilaisten marssin soimaan. Suomalainen peliyhtiö oli nimittäin viime vuonna Helsingin – ja Suomen – suurin yksittäinen yhteisöveron maksaja. Supercellin tulos poiki yhteiskunnalle 174 miljoonaa euroa verojen muodossa. Siniristilippumme! Hatut päästä! Kohta on se itsenäisyyspäiväkin!
Vaikka se montaa libertaaria harmittaa, uskon, että hyvin toimivassa hyvinvointiyhteiskunnassa julkiset instituutiot on huolehtivat koko kansan tarpeista. Pelkkä hyvää tarkoittava lahjoitustoiminta ei riitä. Tarvitaan valtion varoin tehtävää tutkimusta ja julkisia instituutioita, joiden päätarkoitus on muualla kuin voittojen maksimoinnissa ja poliittinen järjestelmä, jolla valitut päättäjät edustavat oikeasti kansaa. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia, että mahdollisimman monella on hyvä olla ja edellytykset edetä elämässä. Sitä on hyvinvointiyhteiskunta.
Minulla on utopia. Haluan, että lähitulevaisuudessa Suomen ja miksei koko maailmankin pelastuksen etujoukoista löytyy digitaalisen alan yrityksiä, joissa jokaisen työtekijän tuotto mitataan miljoonissa. Nämä firmat jakavat osan voitoistaan haluamiinsa hyväntekeväisyyskohteisiin, mutta vielä tärkeämpää on, että ne tuovat yhteiskunnalle tuloja verojen muodossa.
Mitä jos kymmenen vuoden kuluessa Suomeen syntyisi vähintään kymmenen Supercellin kaltaista huippufirmaa, jotka huolehtivat verotuotoillaan heikoimmista kansalaisista ja osa rahasta kanavoidaan koko maailman auttamiseen? Mitä jos tähän lisätään vielä kansalaispalkka ja sitä kautta puretaan möhkälemäiseksi paisunut julkinen sektori ja taataan perustoimeentulo jokaiselle suomalaiselle? Eikö olekin ihana skenaario? No, kyllä tätäkin mallia varmasti moni vastustaa. Ideologisista syistä.
Ainakin oma tavoitteeni on rikastua valtavasti näillä startup-bisneksilläni. Ai miksi? No tietysti siksi, että haluan pohataksi, jolla niin sanotusti ”fyrk finns”, mutta myös jotta voin maksaa reippaasti veroja. Ja tuoda toivoa kaikille. Veroparatiisiin en niitä unelmamiljooniani kehtaisi laittaa.