Nyt kuntapoliitikkoa epäillään rikoksesta – näin Kittilä-sotku eteni

Keskustapuolueelle kansanedustajaehdokkaan rikosepäily selvisi vasta nettiuutisesta.
Kotimaa 11.4.2015 09:44
Kittilä
Keskusrikospoliisi tutkii Kittilän kunnan tapahtumia. © LK / Martti Kainulainen

”Keskusrikospoliisi on tehnyt kotietsinnän Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtajan Timo Kurulan (kesk) kotiin”, kertoi MTV Uutiset torstaina 9. huhtikuuta.

Uutinen rikosepäilystä on hätkähdyttävä, kun kysymys on keskeisestä kunnallisesta päätöksentekijästä – ja parhaillaan vaalikampanjaa käyvästä kansanedustajaehdokkaasta.

Kotietsintää ei voi tehdä minkä tahansa rikoksen tutkinnassa. Pakkokeinolain 8 luvun 2 pykälän mukaan poliisi voi suorittaa kotietsinnän vain, jos ”on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta”.

Keskusrikospoliisin esitutkinta tai turvautuminen pakkokeinolakiin eivät ole arkipäivää kuntakentällä.

Kaikki Kittilän kuntapäättäjät eivät ensin uskoneet krp:n esitutkintaa todeksi. Uutisia esitutkinnasta on vähätelty pitkin syksyä ja talvea, koska ”poliisi ei ole ottanut yhteyttä”. Nyt Kittilän kuntapäättäjien kuulustelut ovat käynnissä.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Krp:n kotietsintä Timo Kurulan kotiin ei ole aivan viime päivien asia, vaan se tehtiin jo muutama viikko sitten.

Timo Kurula on sen jälkeen jatkanut keskustan kansanedustajaehdokkaana vaalikiertuettaan tavanomaiseen tapaan – informoimatta rikosepäilystä puolueensa johtoa tai keskustan Lapin piirin johtoa.

Keskustan puoluetoimisto ja Lapin piirin johto saivat tiedon rikosepäilystä MTV Uutisten verkkosivuilta.

”Jos nämä uutiset pitävät paikkansa, että Timo Kurulan kotiin on tehty kotietsintä ja hän on ollut kuulusteltavana, niin asia on vakava”, arvioi puoluesihteeri Timo Laaninen Suomen Kuvalehdelle.

Laaninen korosti keskustelleensa pari kuukautta sitten Timo Kurulan kanssa eikä Kurula nähnyt minkäänlaista estettä omalle ehdokkuudelleen.

”Nyt äänestäjät ratkaisevat, mikä näiden uutisten merkitys on Timo Kurulan kohdalla. Heidän arvionsa tiedetään 19. huhtikuuta”, puoluesihteeri painotti.

Timo Kurula ei ole informoinut myöskään Kittilän kuntaa itseensä kohdistuvasta rikosepäilystä: ei vt. kunnanjohtajaa Esa Mäkistä, joka toimi  tehtävässä 9. huhtikuuta asti, ei valtuuston puheenjohtajaa Inkeri Yritystä (vas) – eikä kunnanhallitusta, jota hän itse johtaa.

Kunnanhallituksen kokouksesta 30. maaliskuuta Timo Kurula oli poissa. Ensi maanantaina 13. huhtikuuta Kittilän kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran.

 

Tapaus Kittilällä on merkitystä laajemminkin kunnallisen itsehallinnon kannalta.

Poliisin esitutkinta on suojattua sekä tutkinnan turvaamiseksi että epäiltyjen oikeusturvan varmistamiseksi. Oikeusjärjestelmämme perustuu syyttömyysolettamaan: epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä. Syyllisyydestä tai syyttömyydestä päättää tuomioistuin.

Kittilän kuntapäättäjiä koskevassa esitutkinnassa Krp on tehnyt työtään kaikessa hiljaisuudessa eikä ole kertonut julkisuuteen tutkinnan etenemisestä paljoakaan.

Kunnallishallinto kuitenkin toimii julkisin verovaroin ja perustaa toimintansa suoralla kansanvaalilla  valittuun valtuustoon sekä muihin luottamuselimiin. Päätöksenteolta edellytetäänkin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Pääsääntöisesti asiakirjat ovat julkisia – ja päättäjien toiminnankin tulee kestää julkinen tarkastelu.

Kun kunnallinen itsehallinto perustuu kuntapäättäjien harkintaan, näiden päättäjien pitäisi itse ymmärtää, milloin on aika kertoa mahdollisista esteistä olla mukana päätöksenteossa. Poliisi ei voi sitä tehdä.

Suomen Kuvalehden haastattelemien kuntalainoppineiden mukaan on jokseenkin mahdoton ajatus, että kuntapäättäjä, joka olisi epäiltynä päätöksenteon yhteydessä tehdystä rikoksesta, voisi olla päättämässä samasta asiakokonaisuudesta, josta häntä epäiltäisiin.

Jos kunnan ja kuntalaisten etua ajatellaan, kunnanhallituksen puheenjohtajan kohdalla jo pelkkä epäilyksen varjo tekee kunnan päätöksenteosta vaikeaa – ja korottaa päätöksenteon riskikerrointa.

Kysymys on hyvästä ja uskottavasta hallinnosta.

Kuntalainoppineiden mukaan kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävä on niin keskeinen, ettei mikään kunta voi jäädä halvaantuneena odottaman pitkän esitutkinnan, mahdollisen syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin tuloksia  ikään kuin esitutkintaa ei olisikaan.

Timo Kurulan asema Kittilän päätöksenteossa on nykytiedon valossa hankala.

Kurula ei ilmeisesti ole Kittilän kuntapäättäjistä ainoa, jota rikosepäily koskee. Kunnanhallituksen puheenjohtajan asemassa hän on kuitenkin näkyvin.

 

Vaikka kuntapäättäjät ehtivät vähätellä Krp:n esitutkintaa, poliisi on ajoittain kertonut julkisuudessa ratkaisuistaan. Mitä poliisi sitten on tähän mennessä kertonut? Mitä tiedämme tutkinnassa olevista asioista – ja keiden toimia mahdollisesti tutkitaan?

Parhaillaan keskusrikospoliisi tutkii kunnan enemmistöomistaman hissiyhtiön Oy Levi Ski Resort Ltd:n hissihankintasotkua – täsmällisemmin toimitusjohtaja Jouni Palosaaren toimia hissihankinnassa. Tämän tutkinnan avasi valtakunnansyyttäjänvirasto 13. elokuuta 2014.

Lisäksi keskusrikospoliisi tutkii kuntapäättäjien toimia, jotka liittyvät hissihankinnan jälkeisiin tapahtumiin – ja marraskuun lopulta 2014 lähtien on tutkittu myös kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamista. Kittilän kunnanvaltuusto erotti Mäkelän 17. marraskuuta.

Kuntaliitto suositti jo elokuussa, että Kittilän kunnanhallitus perustaisi tilapäisen toimikunnan käsittelemään kunnan konsernivalvontaan ja hissiyhtiöön liittyviä asioita. Tällaista tilapäistä toimikuntaa ei ole perustettu vieläkään.

Vakavia viestejä on päättäjille lähetetty jo aiemminkin.

Lapin poliisilaitos kertoi käynnistävänsä esitutkinnan Kittilän kuntapäättäjien toimista heinäkuussa 2014. Rikosylikomisario Jukka Haataja vahvisti, että Lapin poliisilaitos tutkii kuntapäättäjien toimia.

Levin hissiyhtiön tutkinnan käynnistyttyä elokuussa uudelleen rikosylikomisario Haataja antoi 22. elokuuta haastattelun Suomen Kuvalehdelle. Haataja kertoi, että hissiyhtiöön ja kuntapäättäjien toimiin liittyvät esitutkinnat viedään yhden ja saman poliisin yksikön tutkittavaksi.

Haataja vahvisti, että kuntapäättäjiin kohdistuvassa esitutkinnassa selvitetään, onko kunnan päätöksenteossa syyllistytty virkavelvollisuuden rikkomiseen tai virkarikoksiin kuten virka-aseman väärinkäyttöön.

Krp tiedotti 15. syyskuuta, että Levin hissiyhtiöön ja kuntapäättäjien toimiin kohdistuvat esitutkinnat ovat siirtyneet Krp:n Oulun yksikön tutkittaviksi.

Marraskuun 2014 lopulla Krp kertoi liittävänsä myös kunnanjohtajan erottamisen osaksi tutkintaansa.

Kunnanjohtajan erottamiseen olivat syksyn aikana osallistuneet kunnanhallituksen, tilapäisen valiokunnan sekä kunnanvaltuuston jäsenet – tosin eivät aivan kaikki valtuutetut ja kunnanhallituksen jäsenet.

Kuntalainoppineiden mielestä viimeistään marraskuun lopulla kuntapäättäjien olisi pitänyt ymmärtää, että kunnanjohtajan erottamiseen osallistuneiden päättäjien pitäisi noudattaa varovaisuusperiaatetta päätöksenteossa, joka liittyy kunnanjohtajan erottamisen jälkimaininkeihin. Varovaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että epäselvässä tilanteessa päättäjä jäävää itsensä.

Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Suomen Kuvalehti on kesäkuusta 2014 lähtien seurannut Kittilän kunnallista päätöksentekoa oikeusoppineiden asiantuntemukseen tukeutuen. Milloin viimeistään päättäjien olisi pitänyt ottaa vakavasti uutiset Kittilän kuntaan liittyvästä esitutkinnasta?

Oikeusoppineiden mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen ulostulo 13. elokuuta olisi pitänyt ottaa erittäin vakavasti. Valtakunnansyyttäjänvirasto ei avaa jo kerran rajattua esitutkintaa kevein perustein.

 

Kittilässä päätöksenteko on kiertynyt viimeisen vuoden ajan kahden intohimoja herättävän kysymyksen ympärille: potkut saaneen Levin hissiyhtiön toimitusjohtajan Jouni Palosaaren palauttamiseen takaisin yhtiön johtoon – ja vastaavasti kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen.

Kriisi käynnistyi Jouni Palosaaren potkuista 17. marraskuuta 2013. Levin hissiyhtiön silloinen hallitus erotti Palosaaren hissihankinnan kilpailutuksesta syntyneen epäluottamuksen vuoksi.

Tästä sai alkunsa tapahtumasarja, joka on oikeusoppineiden mielestä ainutlaatuinen Suomen kunnallishallinnon historiassa. Keskeiset oikeusoppineet ovat pohtineet, tarvittaisiinko Suomessa Lex Kittilä, eli laki, joka antaisi valtiolle mahdollisuuden puuttua kunnan asioihin tilanteessa, jossa kunta toistuvasti  rikkoo lakeja.

Parhaiten Kittilän päätöksenteon asiakirjoihin on perehtynyt Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen. Hän on Suomen Kuvalehden pyynnöstä seurannut kunnan päätöksentekoa toukokuusta 2014 alkaen.

Professori Viljanen suomensi hiljattain ”Kittilän lain” pelisäännöt Suomen Kuvalehden (13/2015) haastattelussa.

Onko Kittilän lakia toteutettu kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamisessa? Ainakin keskusrikospoliisi nyt tutkii erottamista.

Anna Mäkelän keskeinen erottamisperuste näyttäisi  olleen tutkintapyyntö, jonka hän teki Jouni Palosaaresta joulukuun 2013 alussa.

Kuntapäättäjät ovat korostaneet pitkin matkaa Jouni Palosaaren meriittejä ja kansainvälistä mainetta.

Jouni Palosaaren sisar, Hullu Poro Oy:n yrittäjä Päivikki Palosaari ehti syksyllä 2013 vedota useaan otteeseen kuntapäättäjiin veljensä palauttamiseksi takaisin hissiyhtiön johtoon. Suomen Kuvalehdelle on vahvistettu, että välittömästi veljensä potkujen jälkeen jo marraskuun lopulla Päivikki Palosaari otti yhteyttä keskeisiin kuntavaikuttajiin.

Tutkivaa journalismia julkaiseva verkkomedia Long Play kertoi Kittilän tapahtumista laajassa artikkelissaan syyskuussa 2014.

Long Playn mukaan Päivikki Palosaari matkusti 5. joulukuuta 2013 Helsinkiin tapaamaan Ammattiliitto Pron silloista puheenjohtajaa Antti Rinnettä. Päivikki Palosaari halusi hissiyhtiön hallituksessa tuolloin vaikuttaneen Rinteen palauttavan Jouni Palosaaren yhtiön johtoon.

Joulukuun 26. päivänä sähköpostitse lähettämässään kirjeessä Päivikki Palosaari vetosi kuntavaikuttajiin, että kunta ottaisi hissiyhtiön täysin kittiläläisten haltuun.

Näin tapahtui 25. maaliskuuta – kunnanhallituksen aiempien linjausten mukaisesti. Hissiyhtiön ylimääräinen yhtiökokous erotti yhtiön hallituksen ja valitsi uuden, jossa istuu pelkästään kuntapäättäjiä. Tämä hallitus veti poliisilta edellisen hallituksen tekemän tutkintapyynnön pois ja palautti Jouni Palosaaren toimitusjohtajaksi.

Pian tämän jälkeen kuntapäättäjät käynnistivät kunnanjohtajan erottamisen.

Valtuusto erotti Anna Mäkelän monien vaiheiden jälkeen marraskuussa 2014 tukeutuen tilapäisen valiokunnan raporttiin, jossa oli virheellistä tietoa Jouni Palosaareen kohdentuneesta esitutkinnasta. Virheet raportissa toimivat Anna Mäkelän haitaksi. Mäkelää ei edes kuultu lopullisesta raportista.

 

Kittilässä kunnanjohtajan erottamista on pidetty pelkästään luottamuskysymyksenä. Mutta se on myös oikeudellinen kysymys.

Ehkä Kittilässä on tähän kevääseen asti uskottu, että kunnan päätöksentekoa tutkittaisiin korkeintaan hallinto-oikeudessa – että kiistanalaiset päätökset olisivat ainoastaan hallinto-oikeuden arvioitavissa.

Yleensä näin onkin.

Mutta jos kunnan päätöksenteko ajautuu tilanteeseen, jossa päätösten laillisuuteen suhtaudutaan piittaamattomasti, pöytäkirjojen päätöksiä saattaa joutua lukemaan myös poliisi. Professori Pekka Viljasen mukaan kunnanjohtajan erottaminen saattaa olla jopa rikosoikeudellinen kysymys.

Suomen Kuvalehti kertoi 13. maaliskuuta 2015 Kittilän kunnanhallitukselle osoitetusta oudosta laskusta, jonka oli kunnalle lähettänyt oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaara.

Laskun erittely paljastaa Kittilän keskeisten kuntapäättäjien harjoittaneen vuoden verran jonkinlaista varjovalmistelua, josta kaikki kunnanhallituksen jäsenet eivät ole olleet tietoisia. Timo Kurula näyttää Eilavaaran laskun erittelyn mukaan olleen keskeisessä roolissa.

Hyvä virkamiesvalmistelu on  sivuutettu Kittilän päätöksenteossa. Anna Mäkelän erottamisen jälkeen myös vt. kunnanjohtaja Esa Mäkinen on ehditty siirtää takaisin hallintojohtajaksi, koska hänen esityksensä eivät miellyttäneet kuntapäättäjiä.

Perjantaina 10. huhtikuuta Kittilän vt. kunnanjohtajana aloitti Kolarin kunnanjohtaja, oikeustieteen tohtori Kyösti Tornberg.

 

Kittilän päätöksenteko ei ole rauhoittunut kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamisen jälkeen. Nähtäväksi jää, rauhoittavatko päätöksentekoa uusi kunnanjohtaja – tai Krp:n käynnistämät kuulustelut.

Entä mitä teki Timo Kurula MTV Uutisten kerrottua kotietsinnästä?

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan vielä perjantaina 10. huhtikuuta Timo Kurula jatkoi vaalikiertuettaan. Hänen vaalisloganinsa on ”Parasta Lapille”.

Kurula on kiertänyt viime viikot maakuntaa matkailuautolla, joka on rekisteröity Päivikki Palosaaren nimiin.