Poliisi käynnisti esitutkinnan Kittilän päättäjien toimista

Kunnan ja hissiyhtiön ympärillä on kuohunut viime syksystä lähtien.

Kittilä
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan, joka koskee Kittilän kunnan päätöksentekoa, Lapin poliisilaitoksen rikosylikomisario Jukka Haataja vahvisti Suomen Kuvalehdelle.

Poliisille jätettiin 16. kesäkuuta tutkintapyyntö Kittilän kunnanhallituksen toimista Suomen Kuvalehden jutun perusteella. Tutkintapyynnössä poliisia pyydetään selvittämään, onko Kittilän kunnanhallitus rikkonut lakia. Lapin poliisilaitos ei anna tutkintapyynnön tekijän nimeä julkisuuteen.

Rikosylikomisario Haataja korostaa, että esitutkinta on vielä alkuvaiheessa. Haataja toimii Kittilän kuntaa koskevassa rikosilmoituksessa tutkinnanjohtajana.

”Poliisi on ottanut vastaan ilmoituksen, joka koskee Kittilän kuntaa. Nyt selvitetään, ketkä ovat syyllistyneet mahdollisesti rikokseen ja mistä rikoksesta on kysymys.”

Kunnan ja hissiyhtiön ympärillä on kuohunut viime syksystä lähtien, eikä nyt käynnistetty esitutkinta ole ensimmäinen. Edellinen tutkintapyyntö koski kunnan enemmistöomistaman hissiyhtiön Oy Levi Ski Resort Ltd:n hissihankintaan liittyviä sotkuja. Hissiyhtiön hallitus teki joulukuussa 2013 asianomistajana tutkintapyynnön, joka koski yhtiön pitkäaikaisen toimitusjohtajan Jouni Palosaaren toimintaa hissikilpailutuksessa.