Trumpin ensimmäisen kauden jälkeen Eurooppa on solminut useita tärkeitä kauppasopimuksia. Yhteistyön syventäminen Tyynenmeren alueen kanssa voisi olla keino vaikuttaa Yhdysvaltoihinkin.maailmankauppa
Oikeus katsoi yrittäjän vieneen Suomesta ilman lupaa droonien pysäyttämiseen tarkoitettuja laitteita. Syyttäjä aikoo valittaa tuomiosta hovioikeuteen. SK tutustui esitutkinta-aineistoon, josta paljastui muun muassa yrittäjän saamia venäjänkielisiä viestejä.Venäjä
Suomi oli Ukrainan sodan ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana yksi suurimmista amerikkalaisten mikrosirujen viejistä Venäjälle, kertovat itänaapurin tullitilastot. Näin siitä huolimatta, että EU:n asettamat pakotteet kieltävät nykyaikaisten sirujen toimittamisen venäläisille. Jukka Heinonen yritti selvittää, mistä oikein on kyse.pakotteet
Ranskan presidentti olisi halunnut matkalle Pekingiin yhdessä Saksan liittokanslerin kanssa. Liittokansleri valitsi mieluummin suuryritykset.Euroopan unioni
Varsinkin pienten ja keskisuurten brittiyritysten vienti EU-alueelle on vaikeuksissa. Vaikka tavarakauppa on jatkossakin tullivapaata, rajaselvitykset tietävät hankaluuksia.Brexit