Analyysi: Eurooppa on varautunut kauppasotaan

Trumpin ensimmäisen kauden jälkeen Eurooppa on solminut useita tärkeitä kauppasopimuksia. Yhteistyön syventäminen Tyynenmeren alueen kanssa voisi olla keino vaikuttaa Yhdysvaltoihinkin.

maailmankauppa
Teksti
Lauri Tähtinen
5 MIN

Tammikuussa 2017 Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump hylkäsi Tyynenmeren kauppa-alueen lähes ensitöikseen. Barack Obaman kaudella neuvotellun TTP-sopimuksen piti luoda valtava vapaakauppa-alue, joka yltäisi Chilestä Kanadaan ja Japanista Australiaan.

Sopimus oli kongressin hyväksyntää vaille valmis. Hetkessä Trump kuitenkin kumosi vuosikymmenten työn integraation puolesta.

Myöhemmin moni presidentin vastustajakin kiitteli häntä huomion kiinnittämisestä Kiinaan ja sen aiheuttamiin vääristymiin maailmankaupassa. Kiina ei kuulunut Tyynenmeren kauppa-alueeseen, mutta alueessa oli silti epäsuorasti kyse siitä. Obama oli mainostanut käännöstä kohti Aasiaa, ja TPP oli osa sitä.

Kauppa-alue olisi tarjonnut muille markkinatalouksille pääsyn Yhdysvaltain markkinoille.