Kuolemanrangaistus
-
Kuohuttava kuolemanrangaistus -kirjan mukaan oikeusjärjestelmään uskovat eivät yleensä vaadi kovia rangaistuksia, Silvia Hosseini kirjoittaa arviossaan. tietokirjaArvio: ”Yksiselitteistä pahuutta” – 1920-luvun polemiikki kuolemanrangaistuksesta osuu ajan hermoon sata vuotta myöhemmin
3 MIN -
Teloitusten määrä on laskenut Yhdysvalloissa tasaisesti. Nykyisin kuolemanrangaistukset keskittyvät ennen kaikkea etelän osavaltioihin. Donald TrumpOnko teloituksista viimein tulossa historiaa Yhdysvalloissa: Virginia on luopumassa kuolemanrangaistuksesta
2 MIN -
Iran on maailman ahkerin teloittaja. Euroopan unioniIran aikoo teloittaa ruotsalais-iranilaisen professorin – ”Tohtori vakoili Mossadille”
2 MIN -
Erdoğanin käynnistämissä puhdistuksissa on pidätetty tai irtisanottu parin päivän aikana yli 18 000 ihmistä. kuolemanrangaistusTurkin kaappaarit kuuluivat armeijan ylimpään johtoon - "gülenismi on revittävä juuriltaan"
4 MIN -
Berliinin elokuvafestivaalitBerliinin elokuvajuhlat 2012: Death Row, Werner Herzogin dokumenttisarja kuolemanrangaistuksesta on parasta tähän mennessä
2 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
1 MIN -
1 MIN