Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Berliinin elokuvajuhlat 2012: Death Row, Werner Herzogin dokumenttisarja kuolemanrangaistuksesta on parasta tähän mennessä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 14.2.2012 08:16

Joskus näinkin: Berlinalen väkevin teos tähän mennessä ei ole elokuva, vaan neliosainen televisiosarja Teksasissa kuolemansellissä aikaansa odottavista vangeista.

Death Row esitettiin 190-minuuttisena pakettina, eikä kesto tuntunut missään. Ei tästä tarinankerronta paljon naulitsevammaksi muutu.

Werner Herzog puhui näytöksen jälkeen yleisölle. Ohjaajan mielestä kuolemanrangaistus on USA:n oma asia, eikä hän saksalaisena voi Saksan lähihistorian vuoksi alkaa neuvoa amerikkalaisia oikeusjärjestelmänsä toteuttamisessa.

Hän ei kuitenkaan pidä kuolemanrangaistusta missään oloissa oikeutettuna, vaikkei ole muuten pasifisti.

Death Row ei esimerkiksi vakuuttele yhdenkään viiden päähenkilönsä syyttömyyttä. Heistä 1-3 on mahdollisesti tuomittu osin väärin perustein. Ainakin yksi ei itse osallistunut murhaan, mutta päätyi kuolemanselliin välillisen osallisuutensa vuoksi. Toinen taas vaikuttaa melkein hanniballectermäiseltä juonittelijaälyköltä, verenhimoiselta ja sosiopaatilta.

Henkilökuvat ovat herzogmaisia, hetkittäin hyvin koomisiakin. Usein epäolennaiselta vaikuttavat puheenaiheet tuovat esiin jotain olennaista henkilön persoonallisuudesta ja siitä mielenmaisemasta, johon lähes täydellisessä eristyksessä vuosia omaa kuolemaansa odottava ihminen päätyy. Useimpien kuvattujen kanssa Herzog sai viettää vain kaksi tuntia, ja kuvausryhmän tunnin pituisten vierailujen välillä oli lähes puoli vuotta. Tämän huomioiden lopputuloksen syvyys tuntuu aikamoiselta saavutukselta. Toisaalta sellissä istuttuaan, paljon luettuaan ja asioita mietittyään tuomitut puhuvat erittäin tarkasti, takertelematta, usein kaunista englantia.

Asian ydin on viimeisen jakson lopulla, kun Herzog haastattelee kuolemanrangaistusta kannattavaa juristia, joka suorastaan herkuttelee teoilla, joista Linda Carty on tuomittu – sekä Cartyn mahdollisilla muilla aikeilla.

”Minä en aio alkaa inhimillistää häntä (Lindaa)..”, Herzog aloittaa juristin mässäilyn jälkeen.

Juristi alkaa hymyillä.

”Koska hän on jo ihminen.”

Juristin hymy hyytyy.

Siitä amerikkalaisessa kuolemanrangaistuksen kannatuksessa on ennen kaikkea kyse: rikollisten epäinhimillistämisestä olennoiksi, joiden lopettaminen ei ole oikeastaan ihmisen tappamista.

Death Row jää kaivelemaan mieltä. En ole vielä nähnyt Herzogin taannoista, samoissa yhteyksissä kuvattua, mutta eri tapauksesta kertovaa dokumenttia Into the Abyss, mutta odotan sitä ehkä enemmän kuin mitään muuta elokuvaa.

Herzogin tahti ei muuten hidastu. Hän totesi kuvanneensa viime vuonna kuusi elokuvaa, mutta siihen taisi lukeutua myös lyhäreitä ja kenties näitä jaksoja. Yksi suosikeistani – sekä ohjaajana että esiintyjänä.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu