Pääjutut
-
27-vuotias Henrik Wickström imuroi kolmanneksi eniten ääniä aluevaaleissa. Inkoolainen paikallispoliitikko päihitti monet kansanedustajat. hän”Häntä voisi melkein kutsua Suomen suosituimmaksi porvariksi” – Henrik Wickström on Rkp:n nouseva tähti
9 MIN -
Työvoimapula on lisännyt hoitajien ”työpaikkashoppailua”, sanovat hoivajätit Attendo ja Esperi. Vuokratyöfirmat ”houkuttelevat ensin työvoimaamme töihin ja sitten vuokraavat heitä takaisin”. hoitoala”Ei tarvita hienoa cv:tä, pelkkä soitto voi riittää” – hoitajia siirtyy yhä enemmän vuokratyöfirmoihin
8 MIN -
Nyt läpimurtoa etsitään koronatestimarkkinoilta: suolikaasusensorin teknologiaan perustuva puhallustesti antaa tuloksen parissa minuutissa. tutkimusPieruja nuuskivasta älyvessanpöntöstä piti tulla suomalaisen terveysteknologian vientimenestys, mutta toisin kävi
11 MIN -
Kunnissa on ”kansallispuistomania”. Sallaan avattiin Suomen 41. kansallispuisto, Kolille houkutellaan kahta miljoonaa turistia, kymmenen kertaa nykyistä enemmän. kansallispuistotKansallispuistojen tehtävä on suojella luontoa – suosituimmat alkavat olla puuhamaita, joita ”on suojeltava ihmistä vastaan”
13 MIN -
Twitterillä on häijy maine. Sieltä voi kuitenkin löytää myös hyvyyttä ja lohtua. sosiaalinen mediaKun Jaana Haakanen kuuli kuolevansa, hän kertoi siitä Twitterissä – tuntemattomien käytös yllätti
16 MIN
Uutisviikko
-
3 MIN -
Kourallinen väkeä iloitsi maanantaina 21. helmikuuta, kun Vladimir Putin oli tunnustanut Ukrainan separatistialueiden itsenäisyyden. Viikon kuvaViikon kuva: Venäläinen uutistoimisto välitti kuvaa, jossa ilotulitteet valaisevat taivaan ja Donetskin Venäjä-mieliset juhlivat
1 MIN -
Väitöstutkimuksen mukaan pilkkoutuessa kauran kuidusta vapautuu fenolisia yhdisteitä, jotka toimivat elimistössä antioksidantteina. tiedeKauran terveysvaikutus muuttuu, kun vilja on juomassa tai jogurtissa
2 MIN -
Sähkön kantaverkkoon tehdään lähivuosina miljardien investoinnit. Syynä on ennen kaikkea lisääntyvä tuulivoiman tuotanto. KotimaaYksityisiä maita lunastetaan yhä enemmän sähkön kantaverkon tieltä – Riita korvausten tasosta jumitti uuden lain ministeriön pöydälle
4 MIN -
Tiukoista energiasektorin pakotteista kärsisivät Keski-Euroopan lisäksi etenkin Suomen ja Italian energiateollisuudet. politiikkaKaasuvirtojen katkaisu iskisi nopeasti Venäjän talouteen: ”Se olisi äärimmäinen teko ja samalla Eurooppa vahingoittaisi itseään”
2 MIN -
Venäjä ei välttämättä pyri valtaamaan Ukrainaa laajemmin, helpointa olisi saada toteutettua vallankaappaus, sanoo professori Tuomas Forsberg. kansainvälinen politiikkaRiittääkö separatistialueiden haltuunotto Putinille vai onko se vasta alkusoittoa? – ”Tämä kortti oli suoraan pelattavissa”
3 MIN -
Satelliittikuvien sotakalusto tukee läntisten tiedustelupalvelujen viestiä, mutta Venäjälläkään ei välttämättä ole mitään kuvia vastaan. informaatiosotaMaxar-yhtiön satelliittikuvat Venäjän sotavoimista hallitsevat uutisia – ”Joku on halunnut näyttää julkisuuteen juuri nämä kuvat”
5 MIN
Mielipide
-
SK vuonna 1972: Miksi emme kutsu ostoskeskusta puhokseksi ja mopedia nopsoksi? SK:n arkistostaSK 25 vuotta sitten: Mielikuva suomalaisten putkiaivoisuudesta vahvistui
2 MIN -
Suomen kielen ihmeellistä vaikeutta ei kannata hersytellä. Oppijalle on annettava mahdollisuus puhua, opetella ja myös loistaa oppimallaan. KolumniKolumni: Suomi on vaikea kieli, ellei mahdoton, sijamuotojakin on tuhansia – Ja taas on yksi innokas kielenoppija lannistettu
3 MIN -
Ruoka on Pohjoismaissa samalla kallista ja halpaa. Ruokaan kuluu keskimäärin 11–14 prosenttia tuloista. Maailman mittakaavassa se on vähän. näkökulmaNäkökulma: Nakki kallistui 18 prosenttia! Ruoan hintataivastelu voi luoda hysteriaa, parhaimmillaan se ohjaa pohtimaan valintoja
3 MIN -
LukijaltaSK:n lukijoilta: Presidentin toimikausien rajaaminen saattoi olla virhe. Krista Kiuru on pelastanut monien suomalaisten hengen
1 MIN -
Hallitus voisi myös käynnistää kevään kehysriihessä siirtymän todelliseen kestävän kehityksen budjetointiin. PuheenvuoroPuheenvuoro: Luontokadon pysäyttämiseksi tarvitaan kunnianhimoinen ja sitova kansainvälinen sopimus
3 MIN -
Mitä uutismedia suojeli? Kenties yleisöä, Suomen ulkopolitiikkaa, eduskunnan arvovaltaa tai perussuomalaisten valitsemaa edustajaa? mediaKolumni: Mika Niikko oli ”kävelevä aikapommi” ulkoasiainvaliokunnassa – silti media ei uutisoinut luottamuspulasta
2 MIN -
2 MIN -
Italiassa on jo tarpeeksi kulttuuriperintökohteita Colosseumista Cicciolinaan, Jukka Ukkola kirjoittaa. UkkolaPakina: Suomalainen kahvinjuonti kuuluu maailmanperintölistalle
2 MIN -
Putinin puheet voi tiivistää näin: kylmä sota lopetettiin väärällä tavalla ja Venäjä pitää tunnustaa Neuvostoliiton suurvalta-aseman perijäksi. pääkirjoitusPääkirjoitus: Ehkä Putin todella tarkoittaa sitä, mitä sanoo
3 MIN
Kulttuuri
-
SK vuonna 1972: Miksi emme kutsu ostoskeskusta puhokseksi ja mopedia nopsoksi? SK:n arkistostaSK 25 vuotta sitten: Mielikuva suomalaisten putkiaivoisuudesta vahvistui
2 MIN -
Ninni Luhtasaari on basisti, kuvataiteilija ja Dumb Pint. musiikkiPintandwefall-yhtye soittaa naamiot kasvoillaan: "Kaverit sanoivat niitä tyhmiksi, joten päätimme pitää ne"
3 MIN -
Iäkäs kirjailija kuuluu amerikkalaiskirjallisuuden puhuttelevimpiin ääniin, Silvia Hosseini kirjoittaa. muistelmatKirja-arvio: Vivian Gornick kertoo, mistä ystävyydessä oikeasti on kyse
3 MIN -
2 MIN -
Hengästyttävä ja fiksu esitys leikkii aiheensa ja yleisönsä kanssa, Markus Ånäs kirjoittaa. teatteriTeatteriarvio: Red Nose Companyn Aleksis Kivi on hullunhauska voimannäyttö
2 MIN -
Festivaalilla on esiintynyt lukuisia nimekkäitä suomalaismuusikoita. FestivaaliSibelius löysi Italiasta "maanpäällisen paratiisin" – jossa suomalainen musiikki soi nimikkofestivaalilla
3 MIN -
Melodiat antavat ajatusten leijua, Viivi Prokofjev kirjoittaa. levyLevyarvio: Animal Collectiven Time Skiffs vetää puoleensa ja säteilee
2 MIN -
Älypuhelimien tarkkailu Israelissa nostaa Nokian klassikkomallin kysyntää. muotoilutärpitMuotoilutärpit: Kultakolikko juhlistaa Kansallisbalettia
1 MIN -
Sara Hildénin näyttely jakautuu viiteen teemaan. näyttelyViikon näyttely: Anna Retulaisen maalaukset vievät Venetsiasta siirtolapuutarhaan
1 MIN
Ajanviete
-
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa! jyvät & akanatPalkansaajan täyttöohjeet julkaistaan maaliskuussa – ja muita Jyviä ja akanoita
2 MIN -
Joka viikko uutta ratkottavaa. tehtävätRatkaise nyt Suomen Kuvalehden ristikot ja piilosanat verkossa!
3 MIN -
1 MIN -
Helmi ja HeikkiHomman nimi: ”Kuka-On-Kukin: Hallituksen tuntemattomat ministerit” Lue myös Helmi ja Heikki
1 MIN
Pelit
Ristikko, piilosana ja Knopit-tietovisa löytyvät uudelta Pelit-sivulta. Mukana myös uusia pelejä!
Pelaamaan