Perintökahvia

Italiassa on jo tarpeeksi kulttuuriperintökohteita Colosseumista Cicciolinaan, Jukka Ukkola kirjoittaa.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com

Kuulostaa aika kummalliselta, että Italia haluaa saada maansa kahvinjuonnin Unescon maailmanperintölistalle. Sinne valitaan ainutlaatuisia kohteita, joilla on erityismerkitystä ihmiskunnan kulttuuriperinnön säilymiselle.

Miksi ihmeessä tällainen kunnia pitäisi myöntää juuri kahville ja juuri Italialle, viininlipittäjien pizza- ja spagettimaalle? Ei kahvia siellä kasva, eikä sitä edes juoda erityisen paljon, tilastojen mukaan 5,6 kiloa asukasta kohden vuodessa. Siellä on maailmanperintöjä luultavasti enemmän kuin missään muualla, Colosseumista Cicciolinaan, joten ei listaan enää kahvia tarvita.

Varmaan tämänkin puuhastelun takana on ex-pääministeri Silvio Berlusconi, joka osoitti gastronomisen tolloutensa haukkumalla savusilakoita ja muita suomalaisia herkkuja, joista hän ei selvästikään ymmärtänyt mitään. Me suomalaiset emme ole antaneet emmekä anna noita lausuntoja ikinä anteeksi, ja nytpä olisi oiva mahdollisuus kostaa.

Nimittäin meillä jos kenellä olisi oikeus vaatia suomalaista kahvinjuontia maailmanperintölistalle. Italian kahvidiletantteihin verrattuina me olemme todellisia ammattilaisia, 12,2 kiloa kahvia vuodessa per henkilö. Suomessa ei noita maailmanperintöjä kovin paljon ole, mutta kahvitteluun liittyy takuulla vähintään saman verran kulttuuria kuin Italiassa, jossa käydään hörppäämässä espressokupit hätäisesti kiireen keskellä. Meillä kahvit tarjotaan ja juodaan kaikessa rauhassa, kastetaan pullaa, ryystetään lautaselta, istutaan ja rupatellaan ja otetaan kolmaskin kupillinen. Aikamoinen osa Suomen kansasta on saanut alkunsa siitä, kun heidän vanhempansa ovat kohdanneet toisensa ”päiväkahvien merkeissä”.