
Aurinkoista ja aaltoilevaa
Melodiat antavat ajatusten leijua, Viivi Prokofjev kirjoittaa.
Yhdysvaltain Baltimoresta kotoisin oleva Animal Collective on nimensä mukaisesti kollektiivi. Yhtyeen jäsenet Avey Tare, Panda Bear, Deakin ja Geologist ovat mielikuvituksellisia eläinhahmoja, joiden panos yhteisissä julkaisuissa on vaihteleva. Jäsenet ovat olleet aktiivisia myös omillaan koko kollektiivin olemassa olon ajan.
Yhtyeen vuonna 2009 julkaistu Merriweather Post Pavilion on psykedeelisen popmusiikin lähes täydellinen ilmentymä, jota voi pitää vuosituhannen alun vaihtoehtomusiikin kohokohtana.
Parjattu Painting with -albumi (2016) on puolestaan kokeilu, joka keskittyy äänten rakenteisiin ja sointivärien mahdollisuuksiin. Tangerine Reef (2018) on merien tilaan kantaaottava konseptialbumi, joka rakentui korallien elämää tutkineen taideprojektin ympärille.
Helmikuun alussa julkaistua Time Skiffs -albumia edelsi Prester John -singlen ilmestyminen. Se ennusti yhtyeen paluuta melodiaan, harmoniaan ja pop-estetiikkaan ja aiheutti ensi kuuntelulla euforista mielihyvää.