Vaalitarkkailija
-
2 MIN -
Kaikki Suomesta mepeiksi valitut kansanedustajat paitsi yksi ovat ottaneet tehtävänsä Brysselissä vastaan. VaalitarkkailijaKansanedustajat tekivät EU-vaaleista pelleilyvaalit – kun vaalit olivat viimeksi samana keväänä, vain yksi eduskuntaan päässyt pyrki mepiksi
3 MIN -
VaalitarkkailijaMurskatappio oli liikaa Sipilälle: heikentynyt keskusta teeskentelee hallitusneuvotteluissa vaikeasti saavutettavaa
3 MIN -
Kärkipaikkaa jahtaa nyt uudenlainen perussuomalaiset, joka voi yllättää vielä ihan tuloslaskennan loppumetreillä. VaalitarkkailijaKestääkö Sdp:n johtoasema PS:n Helsingin ja Uudenmaan äänet?
1 MIN -
Taas tehdään puoluehistoriaa, hyvässä ja pahassa. VaalitarkkailijaVasemmistoliitolle historiallinen vaalivoitto - tuleeko Keskustalle historiallinen vaalitappio?
1 MIN -
Kliseet kuuluvat erityisesti television vaali-iltaan, mutta me SK:ssa aiomme kertoa muutakin. Vaalitarkkailija”Viestimme ei mennyt perille”, mutta ”odotetaan nyt vielä lopullisia tuloksia” – Vaalien tuloslaskennan kommentointi on yhtä suurta rituaalia
3 MIN -
Nykyään politiikan suurkuluttajan ei tarvitse tyytyä valtakunnallisten kannatusprosenttien pohtimiseen, vaan tarjolla on myös analyysejä eduskunnan paikkajaosta. VaalitarkkailijaPuoluetolpista paikkajakoon – gallup-analyysit ovat nousseet uudelle tasolle
3 MIN -
Briteiltä ei vapaudukaan meppipaikkaa suomalaisille. VaalitarkkailijaBrittien vitkastelu EU-eron kanssa oli ikävä uutinen meppiehdokkaille
2 MIN -
VaalitarkkailijaEduskuntavaalien loppusuora avautui: Antti Rinteen kompurointi päästi kokoomuksen ja persut iskuetäisyydelle
3 MIN -
Jos puolue menestyy vaaleissa huonosti, kokoomus ja keskusta saattavat vaihtaa puheenjohtajansa. VaalitarkkailijaPorvari nukkuu huonosti, koska uniin tulee Antti Rinne
2 MIN