Miksi lopetit bändihommat, Timo Miettinen?
Esiintymiset television ja radion ajankohtaisohjelmissa ovat nostaneet EU-politiikan asiantuntijan julkiseksi älyköksi.
7
MIN
Kun Timo Miettinen aloitti 2000-luvun alussa teoreettisen filosofian opinnot Helsingin yliopistossa, hänen haaveissaan ei siintänyt Eurooppa-politiikan asiantuntijan rooli.
Hän ajatteli, että olisi tyytyväinen, jos saisi tutkia saksalaista filosofiaa omassa kammiossaan.
Työskenneltyään viisitoista vuotta yliopistossa Miettinen tarkastelee maailmaa toisin kuin kirkasotsaisena nuorukaisena.
”Haluan olla tutkijana vuoropuhelussa ympäröivän todellisuuden kanssa. En voi oikeuttaa työtäni vain sillä, että minulla itselläni on kivaa”, Miettinen sanoo.
Esiintymiset television ja radion ajankohtaisohjelmissa ovat nostaneet Miettisen julkiseksi älyköksi, jonka valttina on kyky kommentoida Eurooppa-politiikkaa pintakuohuja syvemmältä.
Miettinen ei tarkastele vanhaa mannerta ahtaan instituutiolähtöisesti, vaan ottaa kehyksekseen Euroopan ideat, aatteet, arvot ja historian.
”Saatan herättää närää sellaisissa tutkijoissa, joiden mielestä EU:sta puhuttaessa pitäisi käyttää tarkasti rajattua asiantuntijadiskurssia. Itse kaipaan sellaisia ääniä, jotka kommentoivat yhteiskunnallista kehitystä laajasta näkökulmasta.”
Omia esiintymisiään Miettinen pyrkii ajattelemaan mahdollisimman vähän. Hän ei katso tai kuuntele jälkeenpäin televisio- tai radio-ohjelmia, joissa on ollut mukana, ja välttää myös itseään koskevien lehtijuttujen lukemista.
Pidättyvää suhtautumistaan hän perustelee sillä, että ei halua muodostaa liian tiedostavaa suhdetta julkiseen minäänsä.
”Jos miettisin, miltä näytän tai kuulostan, en pystyisi tekemään koko hommaa. Menen studioon, annan kommentit ja tulen ulos. Suojelen itseäni parhaani mukaan siltä, mitä sitten seuraa.”
Julkisen minänsä Miettinen kokee ”toiseksi tyypiksi” kuin arkiminänsä. Analysoidessaan A-studiossa EU:n suuria linjoja hän näyttää itsestään skarpimman ja rohkeamman version kuin jokapäiväisissä kohtaamisissa.
”Olen sosiaalisissa tilanteissa vetäytyvä ja hiljainen. En läheskään niin intensiivinen kuin televisiossa.”
Kesäkuun eurovaalit eivät aiheuttaneet Euroopan parlamentin voimasuhteissa valtaisia järistyksiä. Vaikka laitaoikeisto vahvistui, se ei yltänyt sellaiseen voittokulkuun, jota monet tahot etukäteen uumoilivat.
Merkittävimmät muutokset tapahtuivat Miettisen mukaan jäsenmaiden tasolla. EU:n suurimmat mahdit Saksa ja Ranska nytkähtivät reippaasti oikealle.
Ranskassa presidentti Emmanuel Macron hajotti maan parlamentin ja määräsi pidettäväksi ennenaikaiset vaalit. Päätöksessä oli poliittisen uhkapelin tuntua, sillä Macron pyrkii pysäyttämään oikeistopopulistisen Kansallisen liittouman kannatuksen kasvun pakottamalla puolueen kohtaamaan päivänpolitiikan vaikeat kysymykset.
Miettinen muistuttaa, että EU-politiikka on Ranskassa presidentin käsissä, joten parlamenttivaalien tulos ei aiheuta suuria muutoksia siihen, miten Ranska toimii eurooppalaisella tasolla.
”Tilanne voi olla toinen, jos Kansallisen liittouman Marine Le Pen tai Jordan Bardella nousee presidentiksi vuoden 2027 vaaleissa. Heidän ohjelmansa ei tähtää EU-eroon, mutta on epäsopiva EU:n tavoitteiden kanssa”, Miettinen sanoo.
Teoksessaan Eurooppa – poliittisen yhteisön historia (Teos, 2021) Miettinen kirjoittaa, että moninaisuuden ja keskinäisten ristiriitojen hallinta on ollut Euroopan ydinongelma kautta historian.
Toisen maailmansodan jälkeen ratkaisuiksi hahmottuivat taloudellisen yhteistyön tiivistäminen, sisämarkkinoiden sääntely ja ylikansallisen päätöksenteon lisääminen.
EU:n integraation takaajina toimivat Saksa ja Ranska, joista edelliselle kasautui taloudellista ja jälkimmäiselle poliittista valtaa. Miettisen mukaan on vaikea nähdä, mitkä maat voisivat korvata Saksan ja Ranskan, jos ne kääntyisivät sisäänpäin ja ottaisivat etäisyyttä EU-politiikkaan.
Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä eurooppalaista historiatietoisuutta hallitsivat muistikuvat sodan tuhoista ja hävityksestä. EU näyttäytyi rauhanprojektina, joka vapauttaisi maanosan verenhuuruisesta menneisyydestään.
Siinä EU on onnistunutkin, mutta sitä mukaa kuin toisen maailmansodan kauhut todistaneet poistuvat keskuudestamme, historiallinen muistimme ohentuu.
Nykypäivän Euroopassa laitaoikeisto nauttii suurinta kannatusta sitten 1930-luvun. Sen voi nähdä merkkinä siitä, että rokotussuoja oikeistoradikalismia vastaan on menettämässä tehoaan.
”Pelko autoritaarisen populismin uudesta noususta ei näy yhtä vahvasti suomalaisten tai eurooppalaisten mielessä kuin takavuosikymmeninä. Ei historiallinen muisti ole kokonaan kadonnut, mutta historiatietoisuus on heikentynyt”, Miettinen sanoo.
Sama pätee Yhdysvaltoihin, jossa presidentinvaalien ennakkosuosikki Donald Trump julistaa Amerikka ensin -tyyppisen isolationismin sanomaa. Hänellä ei ole intoa turvata maailmaa demokratialle, making the world safe for democracy, toisin kuin monilla aiemmilla Yhdysvaltain presidenteillä.
Pelottaako nykyinen poliittinen tilanne Miettistä? Kestää hetken, kun hän muotoilee ajatuksensa.
”Varmasti monet meistä elävät jonkinlaisessa kaksoistodellisuudessa. Välillä murehdin yötä myöten jotain EU-ilmastopolitiikan yksityiskohtaa, mutta usein arkiset huolenaiheet elävät omaa elämäänsä.”
Miettinen ei pidä suurimpana uhkana sitä, että 1930-luvun tapahtumat toistuisivat ja Eurooppaan syntyisi fasistisia valtioita. Häntä pelottaa pikemminkin poliittiseen pysähdystilaan ajautuminen.
”Se tarkoittaisi, että Euroopassa ei pystyttäisi tekemään kauaskantoisia päätöksiä suuren luokan kysymyksissä, kuten turvallisuus- tai ilmastopolitiikassa. Etenkin ilmastopolitiikassa pitäisi lisätä kunnianhimoa, eikä pakittaa.”
Historiatietoisuuden heikentymiseen kietoutuu poliittisen nostalgian nousu. Vallitsevaan järjestelmään pettyneet haikailevat epämääräiseen menneisyyteen, jossa asiat olivat paremmin ja maailma oli helpompi ymmärtää.
Politiikantutkija Mark Lilla on todennut, että nykypäivän vetovoimaisimmat poliittiset iskulauseet alkavat sanoilla: ”Olipa kerran…”
Miettinen muistuttaa, että poliittinen nostalgia ei ole eurooppalaisessa katsannossa uusi ilmiö, sillä se sai alkunsa vastaliikkeenä vuoden 1789 Ranskan vallankumoukselle.
”Taistelu edistysmielisyyden ja konservatiivisuuden välillä on historiallisesti varhaisempi demokratian muoto kuin 1800-luvun luokkataistelunäkemys, jossa demokratia näyttäytyy taloudellisten intressiryhmien välisenä kamppailuna.”
Miettiseltä ilmestyy syksyllä Demokratian aika -niminen kirja (Teos), jossa hän tarkastelee demokratian historiaa ajallisen kuvittelukyvyn historiana.
Lähtökohtana on näkemys, jonka mukaan eurooppalainen politiikka erkaantui 1400- ja 1500-luvulla antiikista periytyvästä syklisestä aikakäsityksestä. Uudenlaisessa lineaarisessa aikakäsityksessä historian suunta oli avoin, ja se synnytti kamppailun siitä, mihin suuntaan historiaa ohjataan.
”Poliittiset ideologiat eivät ole vain tapoja ymmärtää yhteiskunnallista tulonjakoa, vaan niiden taustalla vaikuttaa vahvasti kysymys historian suunnasta.”
Demokratian nykyisen kriisin taustalla Miettinen näkee kyvyttömyyden kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.
Perinteinen oikeisto haluaa vapauttaa markkinoita ja tasapainottaa valtiontaloutta, perinteinen vasemmisto pyrkii puolustamaan hyvinvointivaltiota ja tasaamaan tulonjakoa. Laitaoikeiston tavoitteena on maahanmuuton rajoittaminen ja EU:n vallan kaventaminen.
”Demokratia on typistynyt intressipolitiikaksi pienempien kysymysten ympärille ilman aitoa pyrkimystä muuttaa historian suuntaa.”
Näin on käynyt osittain siksi, että nostalginen tendenssi on niin vahva läpi koko poliittisen kentän, ja osittain siksi, että EU:n syntyä ohjanneessa liberalismissa vaikuttaa pohjavirtana historian lopun ajatus, jossa modernisaatio, globalisaatio ja teknologinen kehitys näyttäytyvät vääjäämättöminä voimina.
Eurooppalainen Suomi -yhdistys valitsi Timo Miettisen kolme vuotta sitten vuoden eurooppalaiseksi. Palkintoperusteluissa häntä kiitettiin yhteiskunnallisesta keskustelusta ja tiedon popularisoimisesta.
Tunnustus lämmitti, sillä Miettinen kokee, että hänen ajattelunsa ja sen ennakkoehdot ovat vahvasti eurooppalaisen aateperinteen määrittämiä. Eurooppa on hänen henkinen kotimantereensa.
”Kun puhutaan Leibnizin, Descartesin ja Spinozan välisestä keskustelusta, ei ole mieltä ajatella sitä saksalais-ranskalais-hollantilaisena keskusteluna, vaan kyllä se on yleiseurooppalaista keskustelua.”
Vuonna 2013 hyväksytyssä väitöskirjassaan Miettinen käsitteli Euroopan ideaa filosofi Edmund Husserlin ajattelussa.
Myöhemmällä tutkijanurallaan hän on pureutunut saksalaisen talouspolitiikan historiaan ja modernin ajan Eurooppa-käsityksiin. Nykyisin Miettinen toimii akatemiatutkijana Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.
Miettinen ajatteli kouluvuosina ”oikeaan ammattiin” hakeutumista, mutta ne suunnitelmat haipuivat lukioiässä, kun Espoon Soukan kirjaston filosofiahylly alkoi vetää vastustamattomasti puoleensa.
”Tuntui, että pääsen filosofian ongelmia pohtiessa ihmisyyden ja maailmankaikkeuden ytimeen. Se ei ollut niinkään psykologista itsetutkiskelua, vaan pikemminkin kulttuurista: keitä me olemme ja miksi me hyväksymme tietyt asiat itsestään selviksi lähtökohdiksi.”
Filosofia sopi Miettiselle myös siksi, että hän viihtyi yksikseen ajatustensa kanssa. Yksinolo tuntui luontevalta, eikä siinä ollut mitään pelottavaa tai ahdistavaa.
Opiskeluvuosinaan Miettinen ei pelkästään päntännyt filosofian merkkiteoksia vaan toimi myös indiebändi Prologuen kantavana voimana. Hän lauloi ja soitti kitaraa ja pianoa sekä sävelsi ja sanoitti biisejä.
Suoratoistopalveluista löytyvät ääniteet paljastavat Prologuen brittipop-vaikutteet. Välillä biiseissä pilkahtelee Blur, välillä Coldplay, etäisempänä kaikuna Elton John. Laulajana Miettinen on ilmeikäs ja tunteikas.
Desibeli.netin vuonna 2005 julkaisemassa haastattelussa Miettinen korosti Soukan merkitystä henkisenä taustamaisemana.
”Työväenluokkainen lähiö on otollinen kasvualusta yhtyeemme edustaman taiteenlajin kannalta, sillä ihmiset ovat sulkeutuneisuudessaankin herkkiä erottamaan aidon ja vilpittömän ilmaisun tyhjästä bullshitistä”, hän sanoi.
Prologuen tie tuli päätökseen siinä vaiheessa, kun väitöskirjan tekeminen valtasi Miettisen ajatukset. Hän lopetti musiikin tekemisen kuin seinään.
”Huomasin, että en osaa harrastaa musiikin tekemistä: joko teen sitä täysillä tai en lainkaan. Musiikin kuuntelukin unohtui pitkäksi aikaa melkein kokonaan.”
Nykyisin vapaa-ajan vietto levyjen parissa maittaa paremmin. Miettinen tunnustautuu herkäksi sieluksi, jolle olennaista musiikissa on tunnemaailman käsittely ja artikulointi. Siinä mestareita ovat Joni Mitchellin kaltaiset sävykkäät artistit.