EU-politiikka
-
Julkiseksi älyköksi noussut Miettinen oli 2000-luvun alussa indiebändi Prologuen biisintekijä, laulaja, kitaristi ja pianisti. hänEuroopan suurin uhka ei ole 1930-luvun tapahtumien toistuminen, sanoo EU-politiikan asiantuntija Timo Miettinen
7 MIN -
Ilmastonmuutos ja teknologian harppaukset tarjoavat eurooppalaiselle osaamiselle huikeita mahdolisuuksia. PuheenvuoroPuheenvuoro: EU-keskustelussa huomio kohdistuu vääriin asioihin, Suomen on taas otettava paikkansa Euroopassa
3 MIN -
Parhaimmillaan puheella viitoitetaan tie vaikuttavaan toimintaan. Pahimmillaan sitä käytetään toiminnan asemesta, kirjoittaa Hiski Haukkala. näkökulmaNäkökulma: Lapsena haaveilin lottovoitosta – samanlaiseen taikapuheeseen sorrutaan välillä myös EU- ja ulkopolitiikassa
3 MIN -
Armin LaschetArmin Laschet mahdollistaa Saksan EU-myönteisen käänteen - varsinkin jos vihreät auttaa
2 MIN -
Osa Länsi-Euroopan poliitikoista kokee, että itälaajeneminen oli virhe. Unioni ei kuitenkaan välttämättä toimisi yhtään paremmin ilman itää. BritanniaTurhaan parjattu itä – unionin suurin vastarannankiiski löytyy toiselta puolelta Eurooppaa
9 MIN -
EU-kysymysten kiinnostavuuteen vaikuttaa myös raha. Suomen hallitus käyttää vuodessa yli 50 miljardia euroa suomalaisten rahaa, EU noin 1,6 miljardia. mediaEU on median murheenkryyni: Poliitikkoja on hankala tentata EU-politiikasta, kun heidän valtansa unionissa on mitä on
2 MIN -
3 MIN -
3 MIN -
3 MIN -
3 MIN -
2 MIN