Pääjutut
-
Vanhan suojelutalon kunnostamisessa ei ole mitään sellaista, mitä ei tavallinen ihminen voisi oppia, sanoo Juho Rajaniemi. historiaVanha puutalo Suomessa on pieni ihme – ”Kaikki vapaa-aika meni noin viiden vuoden ajan remonttiin”
14 MIN -
Venäjän erikoinen aloite käy ilmi presidentti Mauno Koiviston virka-arkistosta löytyneestä salaisesta muistiosta, jota ei ole aiemmin käsitelty julkisuudessa. Boris JeltsinVenäjä ehdotti elokuussa 1993 yhteisiä sotaharjoituksia – Suomen valtiojohto salasi asian
10 MIN -
Suomalaisilla europarlamentaarikoilla on eriävät näkemykset siitä, pitääkö Suomen tehdä ilmastotalkoissa enemmän kuin muiden. Euroopan unioniSuomi voi joutua tekemään ilmaston eteen enemmän kuin Puola – "Why me", kysyy jokainen vuorollaan
8 MIN -
Yhdysvaltain suhtautuminen Kiinaan vaihtelee sen mukaan, kuka Trumpin lähipiiristä on presidentin suosiossa. Donald TrumpXi iskee soijapavuilla, Trump vastaa tanssivideoilla – Kiina ja Yhdysvallat käyvät kummallista kylmää sotaa
9 MIN -
Iranilainen aktivisti Masih Alinejad ei lukiolaisena suostunut käyttämään huivia ja toimitti hallituksen vastaisia lentolehtisiä. Nyt hän on sosiaalisen median vaikuttaja, joka tarttuu määrätietoisesti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. IranIranilainen aktivisti Mashid Alinejad pettyi länsimaisiin liberaaleihin – ”Šaria-laki on naisia vastaan, mutta sitä ei haluta nähdä”
10 MIN -
”Jos joukkuepelit satsaavat vain oman lajinsa harjoitteluun, meillä ei 20 vuoden päästä ole yksilöurheilua tässä maassa”, sanoo Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja. hänMika Lehtimäen kilpaura päättyi, kun polvi räjähti – Nyt hän on urheilujohtaja, jonka mielestä urheilijoilta saa vaatia enemmän
7 MIN
Uutisviikko
-
Koronaviruspandemiaan liittyvä väärän tiedon jakaminen on tappanut ihmisiä. tiedeHölynpölyn epidemia tappaa ihmisiä – koronaa yritetty hoitaa myrkyllisellä metanolilla
2 MIN -
Maria Teikarin mielestä Akava ei kuuntele kaikkia jäsenliittojaan. Sture Fjäderin haastaja harmittelee myös laskevaa järjestäytymisastetta. politiikkaMaria Teikari haastaa Sture Fjäderin puheenjohtajakisassa – ”Kaikki eivät tule Akavassa kuulluiksi”
3 MIN -
Kansalaisten mielenosoituksissa vaaditaan demokratiaa ja presidentin eroa. Viikon kuvaViikon kuva: Valko-Venäjän vanhat liput liehuvat Minskissä
1 MIN -
2 MIN -
Valtiovarainministeriö lopettaisi varhennetun osittaisen vanhuuseläkkeen, vaikka verotuksen tarkistus voisi olla parempi keino. suoraan sanoenVarhennettu osittainen vanhuuseläke vaakalaudalla – Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja miettisi vaihtoehtoja poistolle
2 MIN -
Teollisuuden ja rakennusten purkujätettä sisältävät kasat ovat monin paikoin kasvaneet holtittomasti. Tilanne heikentää paloturvallisuutta. KotimaaKasvaneet jätevuoret liekeissä eri puolilla Suomea – viranomaiset pohtivat, voivatko kasapalot olla sattumaa
4 MIN -
Keskusta haluaa maakunnille muitakin tehtäviä kuin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuspalvelun. Demarit eivät ajatukselle lämpene. politiikkaMaakuntamallista riidansiemen hallituspuolueiden välille, asiaa puidaan Sdp:n puoluekokouksessa
2 MIN
Mielipide
-
Pakina: Jonakin vuonna jokin rähmänääpikkä on syötävä ja seuraavana vuonna kelvoton, Jukka Ukkola kirjoittaa. UkkolaSienet pitäisi kieltää lailla – kuten kaikki tuotteet, joiden myrkyllisyys on sattuman varassa
2 MIN -
”Nykyisin selkä tuhoutuu niin kirjoitustyöläisellä kuin metsäkoneen kuljettajilla”, kirjoittaa Tuomas Kyrö. KolumniEräänä aamuna Tuomas Kyrö ei päässyt sängystä ylös – ”Nykypäivän työelämä sijaitsee tuolin ja tietokoneen välillä”
3 MIN -
Näkökulma: Kaikkeen otantatutkimukseen liittyy epävarmuutta. Ainoa keino tämän epävarmuuden vähentämiseen on poimia isompi otos, kirjoittaa professori Roope Uusitalo. näkökulmaParempia kannatusarvioita, kiitos – Puoluegallupeista olisi mahdollista saada enemmän irti
3 MIN -
Polkom: Mitä ihmishengistä, kunhan limppu putoaa jäähän, ihmettelee Tuomo Lappalainen. polkomPistämätöntä lätkälogiikkaa: diktaattorien nuoleskelu ei ole politiikkaa, mutta ihmisoikeuksista välittäminen on
2 MIN -
Suomenkin pitää varautua Venäjän laajentumishaluihin. LukijaltaLukijoilta: Suomenkin pitää varautua Venäjän laajentumishaluihin
2 MIN -
Kollektiivinen pelko saa ihmiset tuntemaan vahvaa yhteyttä. PuheenvuoroPuheenvuoro: Korona-aika voi yhdistää kansan kuin talvisota
3 MIN -
Kolumni: Rikoksiaan vähättelevän kohujulkkiksen mediamielistely näyttäytyy absurdina saippuasarjana. mediaHuumerikoksista syytetty Niko Ranta-aho viihtyy julkisuudessa – niin kauan kuin voi päättää, mitä häneltä kysytään
2 MIN -
Euroopassa on tehty vuosikymmeniä töitä sen eteen, että valtioiden rajojen ylittäminen olisi mahdollista, hyödyllistä ja tarpeellista. pääkirjoitusAvoin liikkuvuus on tuonut Eurooppaan vaurautta ja rauhaa – Koronapoikkeuksesta ei saa tehdä sääntöä
2 MIN
Kulttuuri
-
Kronikka: Uudistus putosi hallitusohjelmasta viime hetkillä, Saska Saarikoski kirjoitti. SK 25 vuotta sittenSK vuonna 1995: Kuusivuotiaat olivat tulossa kouluun, mutta raha nousi esteeksi
2 MIN -
Kanadalainen kuvaaja Douglas Kirkland voitti muodinluojan ja elokuvatähden luottamuksen, mikä ei ollut aivan helppoa. valokuvaViikon näyttely: Coco Chanel ja Marilyn Monroe kohtaavat Valokuvataiteen museossa
1 MIN -
3 MIN -
Arvio: 13 katseluasentoa -kirja esittelee raikkaasti merkityksellisiä tv-sarjoja, Niina Holm kirjoittaa. esseet13 katseluasentoa: Televisio menee yhä ihon alle, jopa tiedostamattomaan
2 MIN -
Arvio: Havaintojen ja ajankuvan tarkkuus tekee elokuvasta poikkeuksellisen, Kalle Kinnunen kirjoittaa. elokuvaEtuoikeutettujen henkilöiden koomisen pienet ongelmat – Jenni Toivoniemen Seurapelin sukupolvikuvaus on enemmän kuin ironiaa
2 MIN -
"Kamala keltapäinen itseluottamusmies" kuuluu luonnollisesti Apinan vuosi -kirjan aiheisiin. muistelmateosRocktähti Patti Smith on Donald Trumpin ikätoveri ja vastakohta – muistelmateos kertoo vaalivuodesta 2016
3 MIN -
Alansa huippuihin kuuluva tekijä valaisee oopperoita, Euroviisuja ja Mike Monroen keikkoja. valotaideValosuunnittelija Mikki Kunttu loihti Berliinin olympiastadionille uuden ilmeen – Nightwishin säestyksellä
2 MIN -
Tärpeissä myös blueshippi Seasick Steven rauhaa ja rakkautta. levytärpitPop-prinsessa Taylor Swift seestyi – Katso SK:n levytärpit
1 MIN -
Animaatioistaan tunnetun kaksikon uusin työ on näytteillä Espoossa. kuvataideMuotoaan muuttava hamppuköysi on IC-98-taiteilijoiden kuva yhteiskunnasta: "Hampun kasvattaminen on mullistava kokemus"
3 MIN
Ajanviete
-
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa! jyvät & akanatSienihullut vahtivat toisiaan tatit otsassa – ja muita Jyviä ja akanoita
2 MIN -
Polkom: Mitä ihmishengistä, kunhan limppu putoaa jäähän, ihmettelee Tuomo Lappalainen. polkomPistämätöntä lätkälogiikkaa: diktaattorien nuoleskelu ei ole politiikkaa, mutta ihmisoikeuksista välittäminen on
2 MIN -
1 MIN -
1 MIN -
Joka viikko uutta ratkottavaa. tehtävätRatkaise nyt Suomen Kuvalehden ristikot ja piilosanat verkossa!
3 MIN
Pelit
Ristikko, piilosana ja Knopit-tietovisa löytyvät uudelta Pelit-sivulta. Mukana myös uusia pelejä!
Pelaamaan