Lakkautettu Suomi: 500 huoltoasemaa liikaa

bensiini
Teksti
Petri Pöntinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

1500 asemaa riittää, väittää energiayhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttonen.

Lakkautettu huoltoasema on autioitunut Vimpelissä. Kuva Aapo Huhta.

Lakkautettujen kauppojen ja konttorien maassa on ollut myös menestyjiä: Alkot, apteekit ja huoltoasemat.

Vuonna 1970 Suomessa oli ennätysmäärä huoltoasemia, 2200. Silloin tankattiin Esson, Gulfin, Unionin, Kesoilin ja BP:n asemilla.

Tuolloin henkilöautoja oli vajaa miljoona, nykyisin kolme miljoonaa. Liikenteen kasvu selittää pitkälti, miksi polttoaineen jakelupisteitä oli vuonna 2010 yhä pari tuhatta.

Miehitetyt asemat alkoivat muuttua kylmäasemiksi 1990-luvun lamavuosina. Samalla asemia lakkautettiin. Mutta sitten osuuskaupat rakensivat ABC-ketjun ja St1 perusti omat asemansa, jolloin verkosto alkoi laajentua uudelleen.

“Me pilasimme markkinat”, sanoo St1:n pääomistaja ja perustaja Mika Anttonen.

Kilpailu oli ankaraa, asemien kannattavuus heikkeni.
Oli risteysalueita, joissa saattoi olla neljä polttoaineen jakelupistettä. Sittemmin St1 osti osittain Esson ja kokonaan Shellin.

“Nyt karsimme päällekkäisyyttä. Marraskuusta 2011 marraskuuhun 2012 meiltä katosi 30 asemaa”, Anttonen kertoo.

Alan nyrkkisääntö on, että aseman on myytävä 1,5 miljoonaa litraa vuodessa, jotta se kannattaa. 30 litran keskitankkauksella se tarkoittaa vajaata 150 asiakasta päivässä.

“Suomeen riittää 1500 asemaa. Silloin keskimyynti nousee yli 2 miljoonaan litraan vuodessa, jolloin se on yhtä paljon kuin Ruotsissa.”

Anttonen ennustaa, että polttoaineen jakeluverkostoa karsitaan nopeasti lähivuosina. Uutiset kertovat kylistä, joiden lähin huoltoasema on karannut jo nyt 50 kilometrin päähän.

Anttonen uskoo, että myös haja-asutusalueiden autoilijat osaavat suunnitella tankkaukset asiointimatkojen yhteyteen.

“Tämä ei ole mikään maaseutu vastaan kaupunki -ilmiö.”

Osa autoilijoista metsästää aina halvinta kylmäasemaa. Mutta itsepalvelun vastapainoksi on palannut palvelu. Shellin palvelumestarit tankkaavat ja tarkistavat auton nesteitä.

“Palvelu kannattaa vilkkailla asemilla. Silloin vuosimyynnin on oltava kolme miljoonaa litraa”, Anttonen laskee.

Lue kaikki Lakkautettu Suomi -sarjassa julkaistut jutut

    Lue ilmiöjuttu Lakkautettu maa palvelujen murroksesta Suomen Kuvalehden numerosta 8/2013.