Uraani
-
Israel ja Yhdysvallat halusivat estää Irania saamasta ydinasetta. Kuinka vaikeaa sellaisen rakentaminen on? ydinaseetKuinka vaikeaa ydinaseen rakentaminen on? Iranin ydinohjelmassa hämmentää, miksi maalla ei ollut jo pommia
8 MIN -
Venäjän ja länsimaiden pakotekierteessä Fortumin tappiot olisivat monia muita länsiyrityksiä suurempia, arvioi professori Kari Liuhto Turun yliopistosta. FennovoimaFortumin Venäjä-riskit kaatuvat veronmaksajien ja omistajien niskaan: Pitäisikö koko suomalaisen energiasektorin poistua Venäjältä?
4 MIN -
SK uutisoi viime vuonna GTK:n osallistumisesta poliittisesti arkaluonteisiin ja salaisiin uraanihankkeisiin Saudi-Arabiassa. GTKSaudi-Arabiassakin konsultoinut valtion GTK halusi oman yhtiön riskihankkeille – eduskunta ja ministeri löivät kapuloita rattaisiin
5 MIN -
Uutisanalyysi: Uraaniluvan takana seisovat nyt myös vihreät. Jyrki Kataisen hallituksessa puolue vastusti luvan myöntämistä. kaivosteollisuusMarinin hallitus antaa Terrafamelle uraaniluvan – sitten syntyy valitusten suma, jota puretaan ainakin kaksi vuotta
3 MIN -
Uraanin talteenotto voi aiheuttaa vihreiden ja keskustan välillä vääntöä. Kaivoksen kannattavuutta talteenotto parantaisi. talousTerrafamen uraanilaitos on enää poliitikoista kiinni – Tehdas olisi lähes ainoa laatuaan koko Euroopassa
3 MIN -
2 MIN -
4 MIN -
6 MIN -
2 MIN