Sotaharjoitukset
-
Urho Kekkonen liikkui jo yöpakkasten, mutta varsinkin noottikriisin aikaan valtio-oikeuden vaaralliseksi määrittämällä raja-alueella. Hänen tekonsa nimi oikeusprosessissa ei varmaan olisi ollut maanpetos, mutta siinä on piirteitä, jotka muistuttavat lainsäädännössä valtiopetokseksi nimetyn teon tunnusmerkkejä. NeuvostoliittoUrho Kekkosen tapa anella Kremlin tukea presidentinvaaliin oli suomettumista rajuimmillaan
15 MIN -
Nancy Pelosin vierailu Taiwanissa oli Xi Jinpingille testi, josta hän näyttää selviytyneen voittajana. TaiwanKiina venytti sallitun rajoja Taiwanissa
4 MIN -
UkkolaPakina: Kökköjen mielikuvitusvihollisten aika on ohi – ”Keltainen valtio” ei enää hyökkää sotaharjoituksissa
2 MIN -
Tutkijat arvelevat, että Venäjä saattaa sijoittaa Valko-Venäjälle joukkoja pysyvästi. Pauli JärvenpääVenäjän suuri Zapad-sotaharjoitus kiristää jännitystä Itämerellä
3 MIN -
Itämeren maihin on sijoitettu viime vuosina tuhansia uusia sotilaita ja raskasta kalustoa. VenäjäSotapeliä Itämerellä – katso kartat: Venäjä aloittaa massiiviset harjoitukset, Ruotsi hakee turvaa Yhdysvalloista
7 MIN -
Yhdysvaltain sotaharjoitus ja YK:n pakotteet kiihdyttävät kilpavarustelua ja ydinkokeita. Etelä-KoreaPohjois-Korea uhoaa – ja sen 33-vuotias diktaattori uhkaa: Oikeus tehdä ennalta ehkäiseviä ydiniskuja
3 MIN -
Uutisanalyysi: Poliitikkojen olisi syytä päättää, mitä Suomi haluaa viestiä ja kenelle. Jaakko IloniemiSotaharjoitukset: Yhdysvallat näyttää voimansa – ”Voimme olla varmoja, että Venäjä ärjyy vastakin”
5 MIN -
Uutisanalyysi: Natolla on suuri sotaharjoitus Italian, Espanjan ja Portugalin rannikoilla. BaltiaUSA:n Aegis-ohjusjärjestelmä on nyt Euroopassa – Venäjä ei riemuitse
4 MIN -
”Venäjän vanhat öljylähteet Siperiassa ehtyvät hiljalleen”, muistuttaa tutkija. arktinen alueVenäjä: Sotaharjoitukset arktisella alueella – pohjoisella laivastolla suuri osa ydinaseista
1 MIN -
1 MIN -
2 MIN -
1 MIN -
1 MIN -
2 MIN -
Etelä-KoreaPohjois-Korea uhkaa etelänaapuria ja Yhdysvaltoja ydinaseilla - syynä yhteiset sotaharjoitukset
1 MIN -
Jyri HäkämiesPuolustusministeri Jyri Häkämies: Yhteiset sotaharjoitukset Venäjän kanssa mahdottomia
2 MIN