Kellahtava vihollinen

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com

Suomalaisissa sotaharjoituksissa vihollisen roolissa on perinteisesti ollut ”Keltainen valtio”, koska sota on haluttu pitää pelkkänä painajais­unena, mielikuvituksen tuotteena. Nyt oikean sodan jatkuessa Ukrainassa myös Suomen puolustusvoimissa on havaittu, että eihän siellä hyökkääkään Keltainen mielikuvitusvaltio, vaan ihan oikea Venäjä. Niinpä Keltavaltio on poistettu kokonaan vihollismaiden joukosta, mikä taitaa olla rauhantahtoisen armeijamme merkittävin sotasaavutus vuosikymmeniin. Valitettavasti vihollisten määrä ei ole vähentynyt, sillä Keltaisen tilalle on tullut Venäjä.

Sotakielen realisointi on epäilemättä paikallaan näinä poliittisen korrektiuden aikoina. On aika taas kerran tunnustaa, että Venäjä on Venäjä koska se on Venäjä, ja siksi sitä pitää myös sanoa Venäjäksi.

Itse asiassa ”Keltainen valtio” on ollut alun perinkin aika hölmö ilmaisu, samaan tapaan kuin sotaharjoitusten perinteinen lähtötilanne: ”Hyökkääpä vihollinen mistä ilmansuunnasta tahansa, Suomi on valmis puolustamaan aluettaan…”

Keltainen väri viittaa pikemmin sinikeltaiseen Ruotsiin kuin punavalkosiniseen Venäjään – ja emmehän me vakavissamme kuvittele, että Ruotsilla olisi haluja tai kykyjä hyökätä Suomen kimppuun. Se hallitsi meitä yli kuusisataa vuotta ja sai siinä ajassa takuulla suomalaisista tarpeekseen. Venäläisten hallintokausi jäi runsaaseen sataan vuoteen, mikä saattoi heistä tuntua pelkältä tuokiolta.