Paperittomat
-
Viime hallituskaudella paperittomat saivat laajemman oikeuden terveyspalveluihin. Nyt se halutaan viedä. ”Sulaa hulluutta”, infektiolääkäri sanoo. tartuntatauditSuomen hiv-tilanne oli pitkään hyvä – Nyt kaduilla ja virastoissa pelätään uutta epidemiaa
14 MIN -
Maahanmuuttoasioista vastaava valtiosihteeri Sammy Mahdi vastusti pitkään mielenosoittajien vaatimuksiin taipumista, koska se olisi hänen mukaansa tarkoittanut maahantulosäännösten kiertämistä. BelgiaPaperittomien maahanmuuttajien nälkälakko: Taiteilijat ja tutkijat julistivat tukeaan, Belgian hallitus taipui
2 MIN -
Eveliina Lyytinen on saanut vihapostia ja kieltäytyy oman alansa somekeskusteluista. Mutta hän ei vaikene turvapaikkapolitiikan epäkohdista. hän”Jokaisen on mietittävä, mihin on itse valmis” – Tutkija Eveliina Lyytinen tietää paperittomien ahdingon ja on siksi myös aktivisti
7 MIN -
Turvapaikanhakijat tulevat yhteiskunnista, joissa laki on aina rikkaampien ja vaikutusvaltaisempien puolella. ihmisoikeusloukkauksetPalkka ehkä jo ensi kuussa: Kun poliitikot katsovat muualle, työnantajien on helppo huijata turvapaikanhakijoita
10 MIN -
Rationaalinen päätöksentekoprosessi kulkee siten, että määritellään päämäärä ja pohditaan erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi. päätöksentekoMeillekin oma alamaailma
7 MIN -
Kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan rikoslain ja ulkomaalaislain tarkistaminen on vasta alussa. Antti HäkkänenPuukkoisku näkyi budjettiriihessä: Hallitus haluaisi paperittomien majoittamisesta rikoksen
2 MIN -
Pilapuheluilla vastustettiin uutta turvallisuusosastoa, jota soittajat syyttävät paperittomien maahanmuuttajien syrjinnästä. AlienUfot yllättivät Trumpin: Havainnot ”rikollisista avaruusolioista” tukkivat presidentin kuuman linjan
3 MIN -
PUHEENVUORO: Suomi ei saa kääntää selkäänsä hätää kärsiville. pakolaisetVille Niinistö ja Anna-Maja Henriksson: Suomi on alkanut näyttäytyä maana, jota on vaikea tunnistaa omakseen
2 MIN -
3 MIN -
Toisin kuin Maahanmuuttovirasto, monet tahot näkevät, että Irakissa ei ole aiempaa turvallisempaa. AmnestyTiukentunut Irak-linja: Uhkana tuhansien paperittomien joukko Suomessa
9 MIN -
Edes lääkärit eivät ole yhtä mieltä paperittomien terveydenhuollosta. lääkäritPaperittomien terveydenhoito maksaa puoli miljoonaa – tai jotain ihan muuta
8 MIN -
Tulot olisi käytettävä salakuljettajia vastaan, ehdottavat ranskalaiset taloustieteilijät. pakolaisetTästä ratkaisu Välimeren kriisiin: ”Myydään työviisumeja EU:hun pyrkiville”
4 MIN -
”Pohjoismaalaiset eläkeläiset ovat meille kalliimpia kuin paperittomat”, uskoo Maailman lääkärit -järjestön apulaisjohtaja. eläkeläisetArvio Espanjasta: Paperittomien pitäisi käyttää enemmän terveyspalvelujamme
3 MIN -
Matkan hinta voi nousta jopa 6000 euroon. Haaksirikkoutuneet joutuvat odottamaan apua yhä kauemmin. FrontexLaittomat rajanylitykset keskittyvät taas Välimerelle – ”Roikuimme veneen köysissä koko yön”
4 MIN -
4 MIN -
2 MIN