Blogit

Uutiset ja todellisuus eivät vastaanottokeskuksissa kohtaa. Blogi raottaa ovea sekä niille, jotka pelkäävät turhaan, että niille, jotka haluavat tietää enemmän kulttuurien ja ihmisten kohtaamisesta.

Meillekin oma alamaailma

Blogit Bagdadista pohjoiseen 13.9.2017 16:06
H. Juurakko
H. Juurakko on yhteiskuntatieteilijä, joka on päätynyt vastaanottokeskukseen ohjaajaksi. Hän on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan kahta kulttuuria eikä tiedä, kumpaa niistä ihmettelisi enemmän. H. Juurakko on nimimerkki.

Rationaalinen päätöksentekoprosessi kulkee siten, että määritellään päämäärä ja pohditaan erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi. Eri keinojen sopivuutta tutkitaan kartoittamalla niihin liittyviä riskejä ja niillä saavutettavia etuja.

Poliittinen päätöksenteko kulkee aivan erilaisia polkuja.

Olen vihainen. Ja huolissani. Miten päätöksentekijät saattoivat tieten tahtoen synnyttää tilanteen, joka asettaa minut ja kaikki muut yhteiskuntamme jäsenet vaaraan? Joko heidän päämääränsä ovat erilaiset kuin minulla tai sitten he ovat niin sotkeutuneet poliittisen pelin kiemuroihin, etteivät enää kykene rationaaliseen ajatteluun.

 

Haluan uskoa, että kaiken poliittisen päätöksenteon perimmäinen motiivi on turvallisuuden ja vakauden luominen, jotta ihmiset voisivat hyvin ja yhteiskuntakoneisto toimisi mahdollisimman moitteettomasti. Kaikki muu hyvä on seurausta tästä.

Vuoden 2015 pakolaiskriisi järkytti yhteiskuntakoneiston toimintaa ja muodosti uhan turvallisuudelle. Suuret johtajamme kokivat, että uhka muodostuu nimenomaan pakolaistulvasta, joka on kyettävä torjumaan. Yleisesti hoettu mantra oli, että meidän on tehtävä kaikkemme, ettei Suomi olisi houkutteleva kohde turvapaikkaa etsiville.

 

Päämäärä oli ehkä moraaliton, mutta suomalaisen yhteiskunnan kannalta kieltämättä rationaalinen – silloin. Mutta päättäjiltä jäi huomaamatta, että tilanne muuttui: Eurooppa sai sopimuksin ja piikkilanka-aidoin vahvistettua ulkorajojaan ja valtava pakolaisvirta tyrehtyi. Myös Euroopan sisäistä liikkumista rajoitettiin, eivätkä tuhannet turvapaikanhakijat enää päässeet vaeltamaan vapaasti maasta toiseen.

Pakolaisvirta tänne Euroopan perukoille tyrehtyi lähes kokonaan – eikä varmasti siksi, että maa lakkasi olemasta houkutteleva. Silti ensisijainen keino maamme turvallisuuden ja stabiiliuden varistamiseksi on yhä edelleen pitää huolta siitä, että turvapaikanhakijoiden olot ja elämisen mahdollisuudet ovat niin huonot, ettei kenenkään tee mieli tulla tänne.

Annamme siis täällä jo olevien voida huonosti, radikalisoitua, houkutella maahan järjestäytynyttä ihmiskauppaa, perustaa pimeät työmarkkinat ja ryhtyä rikollisiksi tai vaihtoehtoisesti paleltua ja olla nälissään. Kaikki vain siksi, etteivät Euroopan rajoilla vaanivat nälkäiset vain keksi tulla tänne.

Eivät pakolaiset vähennä suomalaisten turvallisuutta vaan huono politiikka ja irrationaalinen päätöksenteko.

Hallitukselta on jäänyt huomaamatta, että todellinen uhka turvallisuudelle ovat jo täällä olevat ihmiset. He eivät ole uhka siksi, että heidän hiuksensa ovat mustia ja ihonvärinsä tummempi kuin meidän. He eivät ole uhka siksi, että he puhuvat vieraita kieliä. Eivätkä he myöskään ole uhka siksi, että he uskovat eri tavalla kuin enemmistö suomalaisista. He ovat uhka vasta sitten, kun heiltä on viety kaikki mahdollisuudet elää ja noudattaa tämän yhteiskunnan sääntöjä.

Eivät pakolaiset vähennä suomalaisten turvallisuutta vaan huono politiikka ja irrationaalinen päätöksenteko. Maassamme jo olevat irakilaiset, afgaanit, somalit, kurdit, iranilaiset ja monet muut muodostavat uhan siksi, että suomalaista yhteiskuntarauhaa turvaamaan suunnitellut keinot ovat vääriä ja kääntyvät tarkoitustaan vastaan.

 

Pyrimme vähentämään Suomen houkuttelevuutta tekemällä tulijoiden elämän ahdistavaksi ja turvapaikan saamisen vaikeaksi. Valitettavasti juuri se, että olemme kaventaneet turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja lisänneet heidän ahdistustaan, altistaa meidät mielen järkkymisestä johtuville riskeille.

Kun ahdistus kasvaa vastaanottokeskuksissa yli äyräittensä, tarvitaan enemmän poliiseja ja enemmän väkivaltaa – niin kuin uutiskuvista olemme viime päivinä saaneet nähdä. Tämä on sikäli kummallista, että käsittääkseni olemme melkein yksimielisiä siitä, ettei USA:n kaltainen poliisivaltio takaa turvallisuutta eikä lisääntynyt viranomaisväkivalta estä aggressioita.

 

Valtiokoneiston harjoittama turvapaikanhakijoiden radikalisoiminen on kuitenkin vielä pieni ja vaaraton virhe verrattuna siihen, miten me kohtelemme kielteisen turvapaikan saaneita ihmisiä.

Koska paperittomien ihmisten oleskelu Suomessa on jotakin, mitä emme halua, työnnämme päämme pensaaseen ja teeskentelemme, ettei heitä ole. Siksi emme voi tehdä ainoatakaan päätöstä, joka jollakin tavalla tunnustaisi heidän olemassaolonsa – puhumattakaan heidän ihmisoikeuksiensa tunnustamisesta.

Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että maassamme on tuhansia paperittomia, jotka eivät uskalla lähteä takaisin vapaaehtoisesti tai joita heidän entinen kotimaansa ei ota vastaan.

Nämä tuhannet muodostavat  uhan, koska heidän elämänsä on houkuttelevuuden minimoimiseksi tehty ylivoimaisen vaikeaksi. Heiltä on viety kaikki mahdollisuudet pysyä hengissä laillisin keinoin.

Kadulle ajetuilta ihmisiltä myös työnteko on kielletty.

Toisin kuin ennen, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet eivät saa jäädä vastaanottokeskuksiin odottamaan palautusta. Heidät heitetään ikään ja sukupuoleen katsomatta kadulle kolmenkymmenen päivän kuluttua pääöksestä. Tällä pyritään paitsi lähettämään viesti maailmalle myös minimoimaan verovarojen käyttöä vieraiden ei-ihmisten hyysäämiseen.

Kadulle ajetuilta ihmisiltä myös työnteko on kielletty. He eivät siis saa valtiolta ruokaa eivätkä kattoa päänsä päälle, mutta he eivät myöskään saa ansaita elantoansa laillisesti. Yrityksiä rangaistaan hyvin ankarasti, jos he maksavat palkkaa näille onnettomille.

Mitä he sitten voivat tehdä, elleivät he uskalla tai voi palata kotiin? Nukkua ulkona, kerjätä ruoka-apua ja ennen kaikkea hakeutua pimeille työmarkkinoille.

 

Ihmiskaupan ja kiskonnan määrä on lisääntynyt maassamme huomattavasti. Hyväksikäyttäjiä on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Niitä tulee ulkomailtakin, koska markkinat toimivat: meillä on paljon osaavaa, laitonta työvoimaa, jonka asema on kestämätön, ja joka suostuu melkein mihin töihin tahansa.

On kuin olisimme ehdoin tahdoin halunneet saada Suomeen ihka oikean ja toimivan alamaailman suuren maailman tyyliin.

 

Poliitikot ja virkamiehet perustelevat julkisuuddessa palautuksia ja tiukkaa työnteon kieltämistä sillä, että Suomen lakia on noudatettava. He puhuvat, ikään kuin laki olisi jotain pyhää ja jumalallista. Lait ovat kuitenkin ihmisen tekoa ja poliittisia kannanottoja. Jos ne ovat vääriä tai aiheuttavat enemmän vahinko kuin hyötyä, niitä voidaan muuttaa.

Suomessa turvapaikkalakeja tiukennettiin tarkoituksellisesti. Määräys pakolaisten heittämisestä ulos kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen annettiin vasta viime vuonna. Ei laissa ole kysymys oikeasta ja väärästä vaan tavoitteesta ja keinoista.  Suuri osa Suomen kansasta ei enää pidä sen enempää tavoitetta kuin keinojakaan oikeudenmukaisina.

Tämä nopeasti kyhätty laki on jättänyt heitteille tuhansia ihmisiä. Se on myös synnyttänyt kansalaisissa halun olla tottelematta. Myös seuraava askel kohti epävakaata ja turvatonta yhteiskuntaa on jo otettu: Sen sijaan että puututtaisiin huonon lain synnyttämiin ongelmiin, halutaan valvontaa tiukentaa, mielenilmauksia estää ja vihaisten suomalaisten reaktioita kriminalisoida. Yhteiskuntaamme siirretään askel kerrallaan kovempaan suuntaan.

Hallitus tuli luoneeksi tilanteen, jossa ihmisten on mahdotonta säilyä hengissä noudattamalla lakia. 

Jos kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat saisivat jäädä odottamaan paluuta vastaanottokeskuksiin, ei kansalaisilla olisi tarvetta ”piilotella” heitä eikä rikollisilla työnantajilla olisi mahdollisuutta riistää heitä ja soluttaa rikollisia käytäntöjään suomalaiseen yhteiskuntaan.

Pelätessään mahdollisia tulevia pakolaisvirtoja, hallitus tuli luoneeksi tilanteen, jossa ihmisten on mahdotonta säilyä hengissä noudattamalla lakia. Se loi meille uuden ja valitettavan organisoituneen harmaan talouden. Se loi myös asetelman, jossa tavallisten kansalaisten moraali sotii lakia vastaan ja jossa ihmiset julkisesti pohtivat, kumpaa he noudattava, oikeudentajuaan vai Suomen lakia.

 

Hullummaksi tilanteen tekee se, että ennen pakolaiskriisiä politiikan suosituin termi oli kestävyysvaje. Meillä oli liian vähän käsiä tekemään niitä töitä, joita kukaan ei kansan eläköitymisen takia enää tehnyt. Miellä puhuttiin hoitajapulasta, yrittäjäpulasta ja vaikka mistä muusta pulasta.

Kun maahan tuli suuri joukko motivoituneita ja jopa koulutettuja ihmisiä, unohdimme koko kestävyysvajeen. Sen sijaan, että olisimme hyödyntäneet näitä ihmisiä, teemme kaikkemme, että pääsemme heistä eroon. Samaan aikaan osassa valtakuntaa on jo nyt huutava pula työvoimasta.

Voisi olla toisinkin. Voisimme pitää paperittomista parempaa huolta tai antaa heidän pitää huolta itsestään ja meistä laillisin keinoin. Voisimme antaa heille oikeuden pysyä hengissä siitä huolimatta, että aiomme lähettää heidät takaisin kotimaihinsa, kun tilanne sen sallii. Vaikka tämä olisi rationaalista, se tuntuu olevan poliittisesti mahdotonta.

 

Suomen hallitus tuntuu toivovan, että kylmä ja nälkä ajaa ihmiset kotiin. Päättäjät eivät selvästi ymmärrä, että ihmisten pelko – olivat sen syyt tosia tai ei – on voimakkaampi kuin kadulle joutumisen kurjuus. Palauttamisen vaikeudet ovat niin suuria, että tuhannet odottavat alkavaa talvea vailla suojaa, vaikka poliisien resursseja kuinka lisättäisiin.

Voitaisiinko jo ryhtyä pohtimaan, mitä näille tuhansille todellisille ihmisille tehdään sen sijaan, että pelkäämme merten takana vaanivia tulevia pakolaisia? Muuten voi käydä niin, ettei maamme todellakaan enää houkuttele edes omia nuoriamme.