Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Kirkko pois politiikasta!

Jukka Keskitalo
Blogit Rajalla 4.10.2016 13:59

Kirkon ei pidä sekaantua politiikkaan. Tämän ajatuksen olen kuullut viime aikoina varsin usein yhteiskunnallisten ja poliittisten toimijoiden suusta. Mielenkiintoista on, että se kuuluu eri aikoina ja eri asioissa poliittisen kentän eri laidoilta.

Esimerkkejä siitä, että kirkon ajatellaan sekaantuvan politiikkaan löytyy esimerkiksi näistä viimeaikaisista keskusteluteemoista:

Kirkko pois politiikasta -kriitikkojen mukaan kirkko on näissä kysymyksissä asettunut yhden kansanryhmän tai intressin palvelukseen. Näin kirkko on kriitikoiden mukaan sekaantunut politiikkaan tavalla, joka ei kirkolle kuulu. Kirkon toivotaan puhuvan vain sielun pelastuksesta ja jättävän politikoinnin niille, jotka siitä jotakin ymmärtävät.

Kirkon omasta näkökulmasta sielun pelastus, toisin sanoen ihmisen Jumala-suhteeseen liittyvät kysymykset ovat todellakin kristillisen uskon ydinasiaa ja sen ensimmäinen tukijalka. Mutta kristilliseen uskoon kuuluu myös toinen tukijalka, joka ei ole vain jokin kiva pieni lisä, vaan todella osa ydinsanomaa. Tällä tarkoitan lähimmäisenrakkautta ja heikomman osaan asettumista. Vaatia kirkkoa olemaan puuttumatta vaikkapa edellä mainittuihin asioihin on kuin vaatisi sen toisen jalan amputointia.

Kirkko ei siis voi olla hiljaa, kun yhteiskunnallisessa keskustelussa on kysymys heikoimmassa olevien puolustamisesta tai ihmisen hyvästä elämästä laajasti nähtynä. Kirkko on uskostaan käsin kutsuttu olemaan ihmisen puolella ja ihmisen rinnalla. Samalla tavoin ”ihmisen puolella” toki kokevat olevansa poliittiset puolueetkin.

Kirkon yhteiskunnallisen aktiivisuuden dilemma on tämä: Olla yhteiskunnallinen olematta puoluepoliittinen. Kirkossa on kaikkien puolueiden kannattajia, joten vaatimus on ymmärrettävä. Kirkon kannalta tilanne vaikuttaa kuitenkin tasapainoiselta niin kauan kun kritiikkiä kirkon ”poliittisesta aktiivisuudesta” tulee eri puolilta aatteellista kenttää.

 

Seuraa kirjoittajaa Facebookissa ja Twitterissä.

Jukka Keskitalo

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.

Keskustelu

Näin ja juuri näin.

On olemassa korttipeli nimeltä Dixit, jossa on erilaisia kuvallisia kortteja, ja vuorollaan kukin pelaaja saa kuvailla sanallisesti yhden kortin. Muut pelaajat valitsevat omista korteistaan selitykseen parhaiten sopivan kortin, ja sitten pelaajat selittäjää lukuunottamatta arvaavat, mikä korteista oli selittäjän oma kortti. Pisteytys on laadittu siten, että aina kannattaa selittää oma kortti mahdollisimman kuvaavasti – mutta ei liian yksinkertaisesti – ja toisaalta valita toisen pelaajan selitykseen mahdollisimman hyvin sopiva kortti.

Pelasimme tätä korttipeliä viime syksynä, ja puolisoni selitysvuoro tuli. Hän antoi vihjeeksi ”kirkko tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa”. Hänen kortissaan oli kuva kauniista kukkasesta, johon osuu valonsäde keskellä hirmuisten lihansyöjäkasvien viidakkoa.

Puolisoni, sen enempää kuin minäkään, ei ole kirkon jäsen. Viimeaikaista keskustelua ja kirkon kannanottoja seuratessa – jos nyt unohdetaan tämä valitettava piispainkokous taannoin – on tällaisesta uskonnottomastakin ihmisestä alkanut tuntua siltä, että voisi liittyä ainakin kannatusjäseneksi.

Näitä luetaan juuri nyt