Frontex
-
Euroopan komissio rahoittaa parhaillaan Libyan kolmea uutta, huippunopeaa partiovenettä. Ne ovat osa 15 miljoonan euron avustuspakettia. Euroopan unioniEU:n tukema Libyan rannikkovartiosto syytösten kohteena: päästää maksusta veneitä Eurooppaan, ryöstää siirtolaisia
3 MIN -
ETT pitää huolestuttavana, että Frontexille asetetaan koko ajan uusia tehtäviä. Euroopan unioniKovaa EU-arvostelua: Rajaturvallisuusvirasto Frontex on epäonnistunut tehtävissään, raportoi Euroopan tilintarkastustuomioistuin
3 MIN -
Rajuinta turvapaikanhakijoiden kohtelu on ollut Kroatian Bosnian vastaisella rajalla sekä Välimerellä. Euroopan unioniEpäily: EU-maat käännyttäneet laittomasti kymmeniätuhansia turvapaikanhakijoita – silminnäkijät puhuvat väkivallasta ja raiskauksista
2 MIN -
EU:n on mahdotonta sopia yhteisestä pakolaispolitiikasta ennen kuin maastapoistaminen toimii, sanoo komissaari Margaritis Schinas. Euroopan unioniEU-komissio haluaa vastuun siirtolaisten palautuksista pois jäsenmailta – Frontex poistamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet
2 MIN -
”Jos jäisimme, olisimme osa käytäntöä, joka ei ole EU-lakien mukaista”, selittää viraston tiedottaja Chris Borowski. EUEU:n rajavartiovirasto Frontex suivaantui Unkarin pakolaispolitiikkaan – toimisto kiinni, työntekijät pois maasta
3 MIN -
Rajavirasto Frontex tukee Kreikan rajaviranomaisia 600 työntekijällä ja kalustolla. Keväällä alueella palveli myös suomalaisia rajavartijoita. Euroopan unioniEU:n rajaviranomaisia syytetään turvapaikanhakijoiden laittomasta kohtelusta Kreikassa – Rajavartiolaitos: suomalaisia ei osallisina
3 MIN -
Puheenvuoro: Komissio ei ole kyennyt esittämään riittäviä ratkaisuja hallitsemattoman maahantulon estämiseksi, kirjoittaa sisäministeri Kai Mykkänen. PuheenvuoroKai Mykkänen: EU:n on korkea aika sopia yhteiset säännöt turvapaikanhakuun
3 MIN -
Keltainen piste tutkassa on tarkoittanut suomalaisille kiirettä. FrontexSuomalainen Merikarhu auttaa pakolaisia Kreikan rannikolla – ”Olette saapuneet Eurooppaan”
9 MIN -
Ihmisoikeusjärjestön mukaan EU:n yhteistyökumppani Turkki työntää pakolaisia nyt takaisin sota-alueelle Irakiin ja Syyriaan. Euroopan unioniKomissio: EU:n valvontajoukot rajalle vaikka vastoin valtion tahtoa
4 MIN -
Matkan hinta voi nousta jopa 6000 euroon. Haaksirikkoutuneet joutuvat odottamaan apua yhä kauemmin. FrontexLaittomat rajanylitykset keskittyvät taas Välimerelle – ”Roikuimme veneen köysissä koko yön”
4 MIN