Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan eri maiden into vastaanottaa potilaita Gazasta on vähentynyt. Israelin nihkeä suhtautuminen vaikeuttaa evakuointeja.Gazan sota
Moni haastattelemani suomenruotsalainen kertoi, että joutuu aina Ruotsissa käydessään kuulemaan kehuja siitä, miten hyvää ruotsia puhuu, kirjoittaa Suvi Tuomisto.Toimitukselta
Kun kirjailija Kaj Korkea-aho lähettää postia kotiseudulleen, hän kirjoittaa kuoreen: 66600 Vörå. Silloin virkailija usein kysyy, meneekö tämä kotimaahan. Ruotsinkielisestä Pohjanmaasta tiedetään häkellyttävän vähän. Nyt pohditaan, muuttaako vöyriläinen KAJ kaiken.kulttuuri
Äänestäjien protesti hallitusta vastaan näkyi myös perussuomalaisten tappiossa. Pienemmissä kunnissa ääniä kanavoitiin keskustalle.Alue- ja kuntavaalit 2025
Nuoret ovat löytäneet sähkösavukkeiden pariin niin Yhdysvalloissa, EU:ssa kuin Suomessakin. Erityisesti niistä ovat innostuneet tytöt, kirjoittaa Suvi Tuomisto. Toimitukselta
Raportin mukaan liian nopeat säästötoimet voivat murentaa onnistumisia, joita on saatu aikaan ennaltaehkäisevissä palveluissa.Alue- ja kuntavaalit 2025
Opintolainan otto on korkojen noususta huolimatta yhä erittäin kannattavaa, arvioi nuorten talousosaamista tutkiva professori Terhi-Anna Wilska.opiskelijat
Pätkätyöläiset avioituvat Japanissa muita harvemmin, huomattiin 2010-luvulla. Taloudellinen epävarmuus lykkää lasten hankkimista myös Suomessa, kirjoittaa Suvi Tuomisto. Toimitukselta
Säästöpaineiden alla leikataan herkästi hallinnosta, vaikka digitalisaatiolla ei oikeasti voisikaan korvata tukipalveluita, kirjoittaa Suvi Tuomisto. Toimitukselta