Viimeinen
vuosi

Kesäkuu 2022.

Kirjailija Miki Liukkonen oli tuskaillut uuden käsikirjoituksen kanssa jo kuukausia. Elämä: Esipuhe oli ilmestynyt elokuussa 2021. Liukkonen oli pettynyt vastaanottoon. Helsingin Sanomien kritiikki oli hänen mielestään nihkeä eikä Finlandia-ehdokkuuttakaan tullut. Ehkä ihmiset eivät enää jaksa lukea tällaisia mammuttiromaaneja, hän pohti kustannustoimittajalleen ja ystävälleen Samuli Knuutille.

Siksi Liukkonen oli ajatellut, että seuraavasta kirjasta tulisi erilainen. Tiivis, kova ja kirkas romaani Albert Camus’n Sivullisen ja Marguerite Durasin Rakastajan hengessä.

Juhannuksena 2022 hän luovutti. Liukkonen vietti juhlapyhiä Oulussa, yksin. Juhannuspäivänä hän julkaisi Instagramissa postauksen, jossa oli useita kuvia (selfie kasvonaamion kanssa, kuva sotkuisesta keittiöstä ja joitakin ulkona otettuja otoksia, muun muassa kukkaniitty) sekä video, jossa Liukkonen heitti tietokoneensa roskakoriin.

Saatetekstin mukaan syy siihen on turhautuminen kesken olevaan romaaniin.

”Hyvä on, jos tämä ei toimi niin ei sitten saatana.”

Samuli Knuuti oli samaa mieltä: romaaniaihio ei toiminut. Liukkonen oli lähettänyt hänelle vain 12 sivua. Niissä minäkertojana toimi komerossa piileskelevä pikkutyttö. Samassa huoneessa oli hänen isänsä ruumis. Äiti oli tappanut isän kirveellä. Tekstissä vihjailtiin myös tytön hyväksikäytöstä.

Teksti tuntui Knuutista ankealta. Hän mietti pitkään, miten kertoisi Liukkoselle mielipiteensä. Mutta kun hän vihdoin kirjoitti tälle sähköpostin, Liukkonen vastasi, että oli jo ehtinyt tuhota käsikirjoituksen.

Se ennusti pahaa. Läheiset tiesivät, että Liukkoselle kirjoittaminen on kaikkein tärkeintä. Kun se ei onnistunut, hän voi huonosti. Ja kun hän voi huonosti, hän ei pystynyt kirjoittamaan. Kierre ei yleensä päättynyt hyvin.

Miki Liukkosesta alettiin puhua kirjallisuuspiireissä 2010-luvun taitteessa. Hän oli voittanut arvostetun J. H. Erkon palkinnon alle 20-vuotiaana vuonna 2009 ja solminut sen jälkeen kustannussopimuksen WSOY:n kanssa. Hän kiersi esittämässä runojaan livenä ja teki sen hyvin. Tapahtumien järjestäjien hermot sen sijaan joutuivat välillä lujille, sillä Liukkonen saattoi hävitä juomaan kaljaa juuri ennen esiintymisvuoroaan.

Hänen käytöksensä oli kuin nuoren rentturunoilijan ohjekirjasta.

Suuri yleisö oppi tuntemaan Liukkosen vasta, kun hän oli siirtynyt proosan puolelle. Usein ylimielisiksi tulkitut heitot haastatteluissa, rokkitähtimäinen ulkonäkö ja tuhatsivuiset mammuttiromaanit olivat yhdistelmä, joka jäi mieleen.

Liukkonen pääsi O-romaanillaan Finlandia-ehdokkaaksi alle 30-vuotiaana. Seurustelusuhde muusikko Rita Behmin kanssa lisäsi julkisuuden kiinnostusta. Pari alkoi seurustella vuonna 2021 ja meni kihloihin noin vuoden päästä.

Liukkonen kertoi mediassa avoimesti myös mielenterveys­ongelmistaan.

Heinäkuussa 2023 uutisoitiin Miki Liukkosen kuolemasta. Vain 33-vuotiaana kuolleen nuoren kirjailijan kohtalo järkytti ja oli monien mielestä selkeä osoitus suomalaisen mielenterveyshoidon kriisistä. Liukkonen ei saanut tarvitsemaansa apua, oli viesti, joka toistui monessa lehtijutussa.

Lapsuus oli tavallinen, mukava. Miki Liuk­konen kasvoi Saarelan rauhallisella pientaloalueella Oulussa. Hänen äitinsä oli sai­raanhoitaja ja isä röntgenhoitaja. Pienellä Mikillä oli kaksi siskoa, kissa ja koira. Hän tykkäsi piirtää, opettajien mielestä liiankin paljon. Oppitunnit kuluivat omia sarjakuvia raapustellessa, ja keskiarvo jäi huonoksi. Kymppiluokalla hän nosti sen kutosesta miltei yhdeksän pintaan. Sellaisella lukemalla aukesivat Madetojan musiikkilukion ovet.

Perheen äiti sairastui syöpään, kun lapset olivat vielä pieniä. Äiti sairasti vuosikausia ja kuoli, kun Liukkonen oli 18-vuotias. Silloin nuoren miehen elämä muuttui repaleiseksi. Liukkonen ei hakeutunut jatko-opintoihin lukion jälkeen eikä mennyt töihin.

Sen sijaan hän kirjoitti, soitti bändissä ja joi paljon alkoholia. Hän saattoi olla humalassa yksin kotonaan tavallisena tiistaina jo kello yhdeltätoista aamupäivällä. Tavarat hukkuivat ja rahat olivat jatkuvasti lopussa.

Myöhemmissä haastatteluissa Liukkonen kertoi, että hänellä oli tuohon aikaan myös paljon sekavia naissuhteita.

Silti hän kirjoitti koko ajan. Hän voitti J. H. Erkon runopalkinnon vuosi äidin kuoleman jälkeen. Sen jälkeen kirjailijanura puksutti eteenpäin kuin juna. Pikavipit vaihtuivat apurahoihin. Esikoisteos Valkoisia runoja julkaistiin vuonna 2011. Sitä seurasivat runokokoelmat Elisabet (2012) ja Raivon historia (2015) sekä romaanit Lapset auringon alla (2013), O (2017), Hiljaisuuden mestari (2019) ja Elämä: Esipuhe (2021).

Kritiikit olivat enimmäkseen kiittäviä. Erityisesti runokokoelmia pidettiin virkistävänä vaihteluna tuohon aikaan melko käsitteellisen ja älyllisen nykyrunouden keskellä. ”Uusi Saarikoski”, kustantaja hehkutti tiedotteissa. Kaikkein kuuluisin oli äidille omistettu Elisabet-runo. Siinä Liukkonen kirjoitti muun muassa näin:

”Äiti olet minulle kaikki keski-ikäiset naiset / punaisissa tuulipuvuissa / kaikki stereolaitteet päässä huhkivat sauvakävelijät / kaikki Liza Marklundia lukevat 160-senttiset pullukat.”

O-romaanista lähtien vertailukohdaksi löytyi yhdysvaltalainen David Foster Wallace. Hän oli yksi Liukkosen suurista suosikeista, ja se näkyi myös kirjallisessa tyylissä: O vilisi alaviitteitä ja sinne tänne rönsyileviä sivujuonia. Liukkoselle kehittyi vähitellen uskollinen fanikunta. Monet ihailijoista olivat nuoria naisia, eikä ihme: Liukkonen näytti nuorelta Ville Valolta ja käyttäytyikin rokkitähden tapaan.

Lapsesta asti Mikistä oli tuntunut, että hän on yliherkkä. Tuoksut, äänet ja ihmiset olivat usein liikaa. ”Enkä ikinä osannut vastata, kun joku kysyi, että miten menee”, hän kuvaili Jäbät ja tunteet -podcastin haastattelussa vuonna 2022. ”Olisin tarvinnut kirjaimellisempia kysymyksiä.”

Tapahtumajärjestäjä ja manageri Aki Roukala tapasi Liukkosen ensimmäistä kertaa oululaisen ravintolan terassilla, vähän aikaa tämän esikoisrunokokoelman julkaisun jälkeen.

”Minusta Miki vaikutti alusta alkaen siltä, että hän oli vähän liian herkkä tähän maail­maan. Hän oli sellainen linnunpoikanen, josta aina joku piti huolta. Oli se sitten isä, tyttöystävä tai myöhemmin minä.”

Yhteistyö alkoi, kun Roukala auttoi Liukkosen bändiä järjestämään kaksi kiertuetta Englantiin. Jälkimmäisen matkan jälkeen Liukkonen kuitenkin jätti yhtyeen ja ilmoitti, että hän haluaa keskittyä kirjoittamiseen. Roukalasta tuli Liukkosen manageri. Se tarkoitti paitsi markkinoinsuunnitelman tekemistä, myös sitä, että hän hoiti tämän puolesta arkielämään kuuluvia käytännön asioita, kuten asunnon vuokrausta tai veroilmoituksen täyttämistä. Välillä Roukala pyysi Liukkosen kotiinsa lepäämään tai vei matkoille, jos nuori kirjailija voi henkisesti huonosti.

Noin 25-vuotiaana, ennen O-romaanin julkaisua, Liukkosella diagnosoitiin masennus ja ahdistuneisuushäiriö, joihin hän sai Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Terapiasta ei kuitenkaan tuntunut olevan apua. Niinpä hän jätti sen kesken. Isä epäili jälkikäteen, että diagnoosit eivät olleet kohdallaan.

Joitakin vuosia myöhemmin Liukkosella diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitä alettiin hoitaa eri tavalla. Sillä kertaa terapia tuntui toimivan. Kela ei kuitenkaan myöntänyt hoitoon rahallista tukea. Syynä oli laki. Kelan tukeman terapian keskeyttäminen johtaa viiden vuoden karenssiin.

Liukkosella ei ollut varaa terapiaan ilman Kelan tukea. Karenssi olisi päättynyt vasta syksyllä 2023. Niinpä viimeisen elinvuotensa aikana hän turvautui lähinnä lääkkeisiin.

Liukkoselle määrättiin sekä yksityisellä että kunnallisella puolella suuria määriä psykoosi-, ahdistus-, masennus- ja kipulääkkeitä. Kellään ei ollut kokonaisvastuuta hänen hoidostaan.

Liukkonen käytti lääkkeitä jatkuvasti enem­män kuin reseptien mukaan olisi pitänyt. Joskus hän otti tahallaan lääkkeitä niin paljon, että hengenlähtö oli lähellä.

Elokuu 2022.

Farmi-tosi-tv-ohjelman kuvaukset alkoivat loppukesästä 2022, mutta yksi kilpailijoista puuttui joukosta. Miki Liukkonen ei päässyt osallistumaan, sillä hän oli parhaillaan Helsingin psykiatrisen sairaalan Auroran suljetulla osastolla.

Liukkonen oli lupautunut ohjelmaan mukaan rahapulan takia. Farmiin osallistumisesta oli luvattu 4 000 euron palkkio. Liukkonen suunnitteli, että hän pudottaa itsensä jatkosta ensimmäisenä. Sairaalajakson takia osallistuminen ei kuitenkaan onnistunut. Liukkonen oli päätynyt Auroraan, koska hän oli ottanut taas yliannostuksen lääkkeitä.

Samuli Knuuti meni tapaamaan Liukkosta suljetulle osastolle. Hän vei mukanaan kirjoja. Yksi niistä on Martin Amisin romaani Tiedoksi. Knuuti rakasti Amisin tehosteista ja briljeeraavaa tyyliä ja ajatteli, että se voisi olla myös Liukkosen mieleen.

Niin selvästi oli. Liukkonen tarttui teokseen heti, ja Knuutin mukaan sen avulla jokin ”naksahti paikoilleen”. Heti seuraavana päivänä Liukkonen lähetti kustannustoimittajalleen viisi sivua uutta tekstiä. Kymmenen päivän jälkeen tekstiä oli kasassa jo 47 liuskaa. Ne vastaavat sataa ensimmäistä sivua Vierastilasta. Se on Liukkosen viimeiseksi jäänyt, postuumisti julkaistu romaani.

Elokuun loppupuolella Liukkonen oli taas kotona ja jaksoi paitsi kirjoittaa, myös päivittää Instagramia. Hän listasi tekemisiään ja ajatuksiaan muun muassa näin:

● Syönyt lähinnä jäätelöä

● Tykästynyt sanaan ”apatia”, kun a-kirjaimet alussa ja lopussa tekevät siitä kuin läpitalon

● Huomannut että pidän pyykkien lajittelusta. Pyykkejä lajitellessa ei ajattele kuolemaa. Se taitaa olla mahdoton yhtälö muutenkin (pyykkien lajittelu ja kaiken katoavaisuuden ajattelu).

Pyykkien lajittelu oli Liukkoselle erikoinen mielenkiinnon kohde, sillä yleensä hän ei ollut kiinnostunut kodinhoidosta, ruuanlaitosta tai siivoamisesta. Jäätelön lisäksi hän söi lähinnä keitettyjä kananmunia, puuroa, muroja ja banaaneja, Knuutin mukaan ”mahdollisimman mauttomia ja mössömäisiä asioita”. Ja joi valtavasti kahvia.

Liukkonen istui usein aamusta iltaan Helsingin Kaisaniemessä sijaitsevassa Fazerin kahvilassa. Siellä santsikupit kuuluivat kahvin hintaan. Hän saattoi juoda päivän aikana 17 kuppia kahvia. Samalla hän kirjoitti.

Tekstin ensimmäiset versiot syntyivät käsin mustiin nahkakantisiin muistikirjoihin, tiheällä käsialalla. Myöhemmin Liukkonen kirjoitti tekstin puhtaaksi tietokoneella ja lähetti sen Knuutille.

Työnteko oli intensiivistä, silloin kun se sujui. Kun se ei sujunut, Liukkonen istui omien sanojensa mukaan silti kahvilassa, joi kahvia ja ahdistui. Hän saattoi myös kävellä ympäri kaupunkia tuntikausien ajan.

Alkoholinkäytön Liukkonen oli lopettanut jo joitakin vuosia aikaisemmin, ja siksi hän yritti vältellä baareja. Joskus hän kuitenkin sortui juomaan kotonaan.

Vapaa-ajan käsitettä Liukkonen ei ystä­vien mukaan oikein ymmärtänyt. Hän ei harrastanut mitään.

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta poimii oluestaan pienen hyönteisen avaimella.

”No niin, tulepas sieltä.”

Aurinko paistaa Helsingin Musiikkitalon terassille. Viereisen pöydän asiakkaat jättävät pullansa hetkeksi vahtimatta ja lokki syöksyy apajille. Ranta puhuu hitaaseen tahtiin. Miki Liukkonen oli hänen hyvä ystävänsä yli kymmenen vuoden ajan. Juuri nyt aiheena on tämän julkisuuskuva.

”Miki varmaan koki itselleen sopivaksi tämmöisen sekoilijataiteilijan roolin. Uskon, että siihen oli montakin syytä. Ehkä tärkein niistä oli se, että Miki ei osannut olla tavallinen. Hän ei kertakaikkiaan pystynyt siihen.”

Se tarkoittaa, että esimerkiksi juhlissa Liukkonen ei kestänyt ollenkaan sitä, että vaihdettiin kuulumisia tai keskusteltiin vaikkapa asuntokaupoista. Se oli hänestä tylsää ja ahdistavaa. Hän olisi halunnut puhua taiteesta.

”Toinen keskustelunaihe mistä hän pystyi puhumaan, oli se, kun haukuttiin tavallisia, keskiluokkaisia ihmisiä”, Ranta sanoo ja hymyilee toisella suupielellä.

Hän on alkanut piirtää sarjakuvia Liukkosesta ja käynyt läpi heidän vuosien aikaista viestivaihtoaan ja muistiinpanojaan. Ei ole varmaa, tuleeko siitä mitään teosta.

”Haluan piirtää niin kauan, kuin muistan.”

Ville Ranta ja hänen puolisonsa Rebekka Naatus olivat molemmat Liukkosen läheisiä ystäviä. Liukkonen kävi usein heillä myös kylässä. Silti hän ei kymmenen vuoden aikana oppinut muistamaan, montako lasta pariskunnalla oli, saati mitkä heidän nimensä olivat. Paitsi sen lapsen nimen, jonka kummiksi Ranta ja Naatus Liukkosen pyysivät.

”Hän teki sitten ihan omanlaisensa performanssin siitä kummiudestakin.”

Niin Liukkonen monesta asiasta teki. Haastattelusta, sosiaalisesta mediasta, kirjailijuudesta. Mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän olisi ollut myös vakavissaan. Ranta muistelee, että Liukkosta pilkattiin, kun hän uhosi esikoisromaaninsa voittavan Finlandia-palkinnon.

”Musta se pilkka oli tosi turhaa. Eikö kaikkien pitäisi uskoa omaan tekemiseensä? Ja jos ei usko, niin sehän on vähän tyhmää.”

Esikoisromaani ei voittanut Finlandiaa, kuten ei mikään muukaan Liukkosen teos. O pääsi ehdolle, samoin postuumisti julkaistu Vierastila.

Joulukuu 2022.

Uutta romaania oli valmiina 150 liuskaa, mutta sitten vastaan oli tullut seinä. Liukkonen ei tiennyt, miten jatkaa. Häntä alkoi pelottaa, ettei missään ollut järkeä.

Samuli Knuuti teki kirjailijalleen neljä eri ratkaisuehdotusta. Yksi niistä oli, että Liukkonen kirjoittaisi jollain tavalla itsensä mukaan tarinaan. Se toimi. Liukkonen loi teokseen kirjailijahahmon, joka oli päättänyt lopettaa kirjoittamisen. Hahmo muistutti monin tavoin häntä itseään, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään autofiktio. Pääasia oli kuitenkin, että hän sai jatkettua töitä.

Knuuti ja Liukkonen työskentelivät yhdessä vuosikausia, Liukkosen ensimmäisistä kirjoista lähtien. Knuuti sanoo, että uhoava esikoiskirjailija oppi kirjojen tekemisen käytännön kautta.

”Mikin esikoisromaani Lapset auringon alla ei omasta mielestäni ollut kovin hyvä kirja. Siinä oli kaikenlaisia tyylillisiä kömmähdyksiä”.

Sama kömpelyys jatkui edelleen mammuttiromaani O:n ensimmäisissä luonnoksissa. Liukkonen oli tuohon aikaan hyvin ihastunut Haruki Murakamiin ja Michel Houellebecqiin. Heidän vaikutuksensa näkyi vahvasti tekstissä, Knuutin mukaan huonolla tavalla. Lisäksi teksti vilisi kliseitä, ang­lismeja ja huonoja lauserakenteita. Kustannustoimittaja editoi liuskoja kovalla kädellä ja teki niihin paljon kommentteja. Osittain niiden avulla ja osittain ihan itse Liukkonen otti tuohon aikaan ”ison harp­pauksen kirjoittajana”.

”Hän oli ajatellut, että proosaa piti tehdä jotenkin eri tavalla kuin runoja. Siinä kohtaa hän kuitenkin antautui sille omalle tyylilleen ja löysi taas sen kielellisen rikkauden. Ja oppi myös visusti karttamaan kliseitä.”

Knuuti ja Liukkonen puhuivat myös paljon muusta kuin työasioista. Yhteisestä ­intohimostaan eli kauhuelokuvista, ihmissuhdeasioista ja kirjallisuudesta. Knuuti yritti suositella Liukkoselle luettavaa, Liukkonen taas usein haukkui suomalaisia kirjailijoita, vaikka ei yleensä lukenut heidän teoksiaan.

Erityisesti sellaisia kirjailijoita, jotka olivat viime aikoina saaneet hyviä kritiikkejä ja palkintoehdokkuuksia – sellaista kun­niaa, joka Liukkosen mielestä olisi kuulunut hänelle itselleen.

Helmikuu 2023.

Liukkonen päivitti Instagramiin kuvan kissanpennusta.

”Kissa(mme) saapuu kotiin viikon päästä <3. Olen aina ollut kissojen ympäröimä, lapsuudesta saakka; niitä on ollut kaikkialla, pataljoonittain – pentuina ne on kuin kasa itsepäistä pumpulia, ja sitten myöhemmin, ja aina: omahyväisiä ja rakastettavia. Niistä ei ota juurikaan selvää ja se on mahtavaa. Pidän kissoja mitä korkeimmassa arvossa.”

Me-muoto viittaa Liukkosen lisäksi hänen puolisoonsa, muusikko Rita Behmiin. Perheenlisäyksestä eli kissasta uutisoivat muun muassa Anna, Voice.fi ja Seiska.

Pumpuliksi ristitylle kissalle perustettiin pian myös oma tili Instagramiin.

Maalis-huhtikuu 2023.

Kevät oli monena vuonna Liukkoselle vaikeaa aikaa. Kaikkein vaikein oli viimeinen kevät, Samuli Knuuti sanoo.

”Me oltiin silloin tekemisissä enemmän kuin koskaan. Tietysti sen takia, että kirja piti saada valmiiksi. Mutta muutenkin, koska Mikistä näki, että hänellä oli hirvittävän paha olo. Yritin saada häntä elokuviin ja kävelyille ja toin kirjoja. Mutta ei mikään kunnolla läpäissyt sitä ahdistusta.”

Liukkonen on kevään 2023 aikana kolme kertaa osastojaksolla Aurorassa. Jokainen jakso kesti noin viikon. Ne olivat lyhyitä aikoja, mutta tärkeitä. Tuohon aikaan Liukkonen sai tehtyä töitä lähinnä sairaalassa. Siellä hän saattoi kirjoittaa jopa 17 tuntia yhteen menoon.

Aina sairaalan ovet eivät kuitenkaan auen­­neet. Huhtikuussa Ville Ranta meni Liuk­kosen asunnolle, ja tajusi heti, että tämä oli ottanut yliannostuksen lääkkeitä ja al­ko­holia. Hän soitti ambulanssin. Kun se tuli, Ranta antoi ensihoitajille myös omat yhteystietonsa. Hän korosti, että Liukkosta ei saisi päästää yksin pois päivystyksestä.

Kolmen tunnin kuluttua Rannan puhelin soi. Liukkonen soitti. Hän kysyi, voisiko tulla Rannan ja hänen puolisonsa kotiin. ”Pitää kuulemma häipyä täältä sairaalasta.”

Liukkonen lähti päivystyksestä kohti Rannan asuntoa Töölössä. Matkalla hän eksyi ja harhaili yksin kaduilla.

Siitä tilanteesta Ranta piirsi myöhemmin sarjakuvan. Se päättyy katkeran loppukaneettiin: ”Ihme että kukaan on hengissä.”

Toukokuu 2023.

Mediassa kerrottiin, että Miki Liukkonen ja Rita Behm ovat eronneet. Liukkonen oli taas noin viikon Aurorassa. Se kerta jäi viimeiseksi.

Samuli Knuuti yritti ehdottaa, että kirjan julkaisua voisi siirtää. Se oli toki ollut jo esillä WSOY:n katalogissa, mutta ei parin kuukauden viivästys haittaisi kustantamoa.

Liukkonen oli firmalle tärkeä kirjailija. O-romaania myytiin jopa 10 000 kappaletta ja seuraaviakin kirjoja muutamia tuhansia. Niiden ympärille lanseerattiin myös näyttäviä mainoskampanjoita: ostettiin Helsingin Sanomien etusivu tai tehtiin julkaisujuhlasta monitaiteinen tapahtuma. Knuuti epäilee, että Liukkosen teosten myynti ei välttämättä aina kattanut satsausten kuluja.

”Mutta hän oli näkyvästi julkisuudessa, sai palkintoehdokkuuksia ja hyviä arvioita. Kustantamo tarvitsee sellaista prestiisiä.”

Siksi WSOY olisi varmasti ollut valmis odottamaan, jos Vierastilan julkaisua olisi pitänyt lykätä. Mutta Liukkonen kieltäytyi sellaisesta ehdottomasti. Hän sanoi, että ei halua epäonnistua tässäkin asiassa.

Toukokuun lopussa romaani on oikolukua vaille valmis.

Samoihin aikoihin Liukkosen läheiset alkoivat koordinoida keskenään, kuka viettää milloinkin hänen kanssaan aikaa. Liukkosta ei haluttu jättää yksin. Kaikki pelkäsivät, että seuraavalla kerralla hän onnistuisi tappamaan itsensä.

Kesäkuu 2023.

Liukkonen matkusti kesäkuun puolivälissä ystävänsä, runoilija ja käsikirjoittaja Jarno Lindemarkin mökille Kymenlaaksoon. Parivaljakko oli tutustunut Liukkosen esikoiskirjan julkaisun aikaan. Heillä oli tapana kävellä yhdessä ympäri kaupunkia ja puhua molempien ongelmista.

Niin he tekivät myös mökillä. Liukkonen ei suostunut uimaan, souturetkelle eikä saunaan, mutta jutteli kyllä sekä Lindemarkin että hänen yhdeksänvuotiaan lapsensa kanssa. He ottivat myös valokuvia Liukkosesta eri aurinkolasien kanssa. Liukkonen oli luvannut tehdä aurinkolasifirman kanssa kaupallisen yhteistyön Instagram-tililleen.

Kaikki Liukkosen ystävät tiesivät, että aurinkolasit olivat hänelle tärkeitä. Hän käytti niitä melkein aina. Ne näyttivät hyvältä. Mutta ne olivat tärkeitä myös siksi, että Liukkonen ei mielellään katsonut ihmisiä silmiin.

Mökillä Lindemark laittoi ruokaa ja grillasi, mutta Liukkonen ei halunnut syödä, näykki vain vähän herkkusientä. Suurimman osan aikaa hän istui mökin pihaterassilla, katseli puita ja jokea. Hän odotti iltaa, jotta pääsisi ottamaan tuhdit unilääkkeensä ja nukkumaan.

Lindemark ajatteli, että Liukkosta ahdistivat ihmissuhteisiin liittyvät asiat. Kaikkein huolestuttavinta hänestä oli se, ­että toisin kuin aiemmin, Liukkosta ei tuntunut kiinnostavan tulevan kirjan vastaanotto. Liukkonen myös vihjaili useaan kertaan, että hänen elämäntyönsä oli tehty.

He olivat sopineet, että viettävät mökillä yhdessä viisi päivää. Liukkonen halusi kuitenkin lähteä jo neljäntenä päivänä pois. Hän sanoi, että oli vaikeaa olla samassa paikassa lapsen kanssa, kun oma olo oli niin tuskainen. Lindemark vei hänet bussipysäkille.

Liukkosen Instagramissa ilmestyi pian sovittu aurinkolasipostaus. Saateteksti alkoi Kafkasta.

”Kafka sanoi: ”Universumissa on loputtomasti toivoa… muttei meille.” No, asiaan: aurinkolasien suurkuluttajana erityiskiitos @nopeet.fi aurinkolasisetistä jonka he vastikään lähettivät. pidän näistä tällaisista suurikokoisista joiden taakse on optimaalista piiloutua. Tyylillisestihän nämä kaikki tuo mieleen jonkun hiihtoloman Neptunuksessa. Pidän. Jos Nopeet ei vielä ole tuttu, suosittelen kokeilemaan.

Nyt takaisin rotkoni rauhaan.”

Se on viimeinen päivitys Liukkosen sometileillä.

Heinäkuu 2023.

Jarno Lindemark tapasi Miki Liukkosen heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna tämän kotona Alppilassa. Liukkonen vaikutti tällä kertaa pirteämmältä ja sanoi, että kaikki on hyvin. Niin hän vakuutti sinä viikonloppuna muillekin läheisilleen.

Viisi päivää myöhemmin Lindemarkin puhelin soi. Liukkonen oli kuollut.

Ville Ranta kuuli uutisen Ranskassa, taiteilijaresidenssissä. Ennen lähtöään hän oli kysynyt Liukkoselta, voisiko tämä pysytellä hengissä sen aikaa, kun Ranta oli poissa. Oli residenssikauden toiseksi viimeinen päivä, kun Ranta sai tiedon Liukkosen kuolemasta. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että hän hyväksyy asian.

Myöhemmin tuli toisenlaisiakin ajatuksia.

Liukkosen hautajaiset järjestettiin 29. heinäkuuta Oulun tuomiokirkossa. Ville Ranta ja Samuli Knuuti olivat mukana kantamassa arkkua. Vierailta oli kukkien sijaan toivottu lahjoitusta mielenterveystyöhön.

Tilaisuuden aluksi luettiin Liukkosen toiveesta V. A. Koskenniemen runo, joka alkaa näin:

Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, / yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.

Päivä oli sateinen, mutta perheenjäsenet toivat silti tilaisuuteen Liukkosen aurinkolasikokoelman. He pukeutuivat niihin ja ottivat itsestään ja toisistaan kuvia lasit päässä. Muistoksi.

Loppuvuodesta Mieli ry tiedotti, että Liuk­kosen muistokeräykseen on lahjoitettu yli 74 000 euroa. Rahat käytetään mielenterveystyöhön ja itsemurhien ehkäisyyn. Keräykseen voi edelleen lahjoittaa rahaa. Sen yhteydessä Mieli ry:n verkkosivuilla on julkaistu seuraava ote Liukkosen romaanista Elämä: Esipuhe:

”Kunhan tämä sumu tästä vähän hälvenee, saatamme hiljalleen erottaa kaiken hämärän seasta hahmoja, ääriviivoja, saatamme kuulla puhetta ja musiikkia. Kaikki on vielä etäistä ja epäselvää, mutta asiat kyllä selkeytyvät aikanaan ja kunhan se niille sopii. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin edetä, puolisokeana, kohti ääniä ja ihmisiä, jotka kaikki katsovat kohti, kiinnostuneena, jokainen valmiina kertomaan oman tarinansa. Saatat jo tuntea, kuinka sinua tartutaan kädestä; joku on tarttunut sinua kädestä ja johdattaa sinua nyt sumun halki määrätietoisesti. Ja vaikka et ole varma minne olette matkalla, sinulle kerrotaan, että määränpää, vastaus, on ollut kaiken aikaa aivan silmiesi edessä.”

Artikkelin kirjallisina lähteinä on käytetty Miki Liukkosen ja hänen isänsä Esa Liukkosen aiemmin antamia haastatteluja sekä Vierastila-romaanin jälkisanoja, jotka on kirjoittanut Samuli Knuuti. Mieli ry tarjoaa keskusteluapua kriiseissä ja vakavissa elämäntilanteissa. Miki Liukkosen muisto­keräys löytyy osoitteesta potti.mieli.fi.

Oikaisu 4.7.2024 kello 11.10. Korjattu väliotsikko ”Helmikuu 2024” ”Helmikuu 2023”:ksi.

Oikaisu 11.7.2025 kello 10.00. Osassa tekstiä Jarno Lindemarkin sukunimi oli kirjoitettu väärin ”Lindermark”.