Trumpin taidesirkus saapui Venetsiaan
Yhdysvaltojen hallinto haastaa perinteisen taide-eliitin. Se näkyy myös Venetsian biennaalissa.
7
MIN
Taiteilija ja kuraattori oli jo valittu. Ideakin oli valmis. Venetsian biennaalin Yhdysvaltain paviljongissa nähtäisiin taiteilija Robert Lazzarinin veistoksia kansakunnan symboleista, kuten valkopäämerikotkasta, George Washingtonista ja Yhdysvaltain lipusta. Veistokset olisivat oudon epämuodostuneita, mittasuhteet vääristyneitä.
Trumpin hallinto oli linjannut, ettei biennaalissa tulisi esittää monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen tai inkluusioon (DEI) liittyviä teemoja. Taiteen odotettiin heijastavan Maga-ajattelua ja niin sanottuja amerikkalaisia arvoja.
Robert Lazzarini ja kuraattori John Ravenal luottivat siihen, että teokset onnistuisivat menemään neulansilmän läpi. Työt käsittelisivät amerikkalaista kansakuntaa, mutta ne jättäisivät tilaa tulkinnalle – ne eivät ajaisi mitään tiettyä agendaa.
Toiveet alkoivat murentua viime syyskuussa. Yhdysvalloissa biennaalin teokset rahoitetaan pääosin sponsorirahalla, ja yllättäen pääsponsori vetäytyi hankkeesta. Kuraattori alkoi etsiä uutta rahoittajaa, mutta kun sitä ei heti löytynyt, ulkoministeriö siirsi hankkeen kokonaan vastaperustetulle American Arts Conservancy -hyväntekeväisyysjärjestölle.
Taidekentän ammattilaisille järjestö oli tuntematon. Sitä johti entinen lemmikkieläinruokakaupias Tampasta Floridasta.
Venetsian joka toinen vuosi järjestettävää kuvataidebiennaalia kutsutaan ”taiteen olympialaisiksi”. Maat esittelevät paviljongeissaan omaa nykytaidettaan.
Yhdysvalloissa on ollut vuosikymmeniä vakiintunut käytäntö, jonka perusteella tekijät biennaaliin valitaan.
Valtion kulttuurituista päättävä elin NEA on koonnut toimikunnan johtavista kuraattoreista ja museojohtajista. Toimikunta arvioi hakemukset ja suosittelee sen jälkeen taiteilijaa sekä järjestelyistä vastaavaa museota.
Lopullisen päätöksen tekee itsenäinen lautakunta, jonka on valinnut NEA ja ulkoministeriön alaisuuteen kuuluva koulutus- ja kulttuuriasioiden virasto ECA. Se vastaa kansainvälisistä kulttuurivaihto-ohjelmista.
Tällä kertaa NEA oli vetäytynyt prosessista jo alun alkujaan vedoten aikataulupaineisiin ja viraston uudelleenjärjestelyihin. Siihen on monen muun viraston lailla kohdistunut leikkauksia ja henkilöstömuutoksia Trumpin hallinnon toimesta.
Kun taidekentän asiantuntijat oli sysätty sivuun, tilalle tuli häärimään työryhmä melkein kuin tyhjästä. Biennaalin uudeksi komissaariksi nimitettiin luksustuotteita lemmikeille myynyt Jenni Parido.
Paridon uusi American Arts Conservancy -järjestö oli rekisteröity hänen anoppinsa osoitteeseen Tampaan. New York Timesin mukaan Jenni Paridolla ei ole museoalan työkokemusta, mutta hän on solminut kontakteja Mar-a-Lagossa järjestetyissä koirien hyväntekeväisyystilaisuuksissa.
Yksi näistä kontakteista on Erin Scavino, joka johtaa ulkoministeriön Art in Embassies -ohjelmaa. Se edistää kulttuuridiplomatiaa kuvataiteiden kautta. Scavino osallistui vuonna 2005 Trumpin Diiliin ja on naimisissa Valkoisen talon apulaiskansliapäällikön Dan Scavinon kanssa.
Venetsian biennaalin kuraattoriksi valittiin Jeffrey Uslip, jonka mainetta oli tahrannut hänen kymmenen vuotta aiemmin kuratoimansa näyttely. Sitä kuvailtiin laajasti rasistiseksi.
Taiteilijavalinnassa päädyttiin lopulta melko tuntemattomaan Alma Alleniin, 55-vuotiaaseen itseoppineeseen kuvanveistäjään, joka asuu ja työskentelee Meksikon Tepoztlánissa.
”Kyllä on ihmetelty, että miksi näin tehtiin ja keitä nämä ihmiset ovat”, sanoo kuraattori Ilari Laamanen Lahden visuaalisten taiteiden museosta Malvasta. Aiemmin hän työskenteli Suomen kulttuuri-instituutissa New Yorkissa ja asui kaupungissa kymmenen vuotta.
New York on kansainvälisen nykytaiteen merkittävimpiä keskuksia. Laamanen sanoo, että moni alalla työskentelevä on tällä hetkellä peloissaan.
Trumpin ensimmäisellä kaudella hallinto ei vielä puuttunut taideinstituutioiden toimintaan, mutta nyt se on pyrkinyt kontrolloimaan niitä systemaattisesti.
Hallinnon toimet ovat vaikuttaneet taidekentän ohjelmistoihin ja siihen, mitä yksittäinen taiteilija uskaltaa sanoa.
”Tilanne on monille raskas.”
Venetsian biennaalin paviljonkinäyttelyn toteuttaminen on vaativa tehtävä. Vakiintuneella taideinstituutiolla on taidekentän tuntemus ja kyky tuottaa suuri, miljoonia dollareita maksava produktio, Laamanen sanoo.
”Pitää osata käsitellä kompleksisia ja monitahoisia teemoja ja kantaa siitä vastuu sisällöllisesti, tuotannollisesti ja esteettisesti. Näyttely pitää myös osata kommunikoida yleisölle.”
Yhdysvaltojen kaksi edellistä paviljonkia ovat olleet yhteiskunnallisesti kantaaottavia.
Vuonna 2022 maata edusti ensimmäistä kertaa afroamerikkalainen nainen, taiteilija Simone Leigh. Hän voitti Kultaisen leijonan, biennaalin arvostetuimman palkinnon.
Vuonna 2024 valittiin taiteilija Jeffrey Gibson. Hän on ensimmäinen Amerikan alkuperäisväestöön kuuluva taiteilija, joka on pitänyt Yhdysvaltojen paviljongissa yksityisnäyttelyn. Myös näyttelyn toinen kuraattori oli taustaltaan alkuperäisväestöä.
”Peräjälkeen on ollut kaksi historiallisesti merkittävää Yhdysvaltojen paviljonkia. On valittu marginalisoituja ihmisiä edustavat taiteilijat, ja he ovat käsitelleet taiteensa kautta omaa historiaansa ja sortoa Yhdysvalloissa”, Laamanen kuvaa.
Alma Allen on sen sijaan vaaleaihoinen, Utahissa syntynyt mies. Hänen isot ja abstraktit marmoriveistoksensa tuovat Laamaselle mieleen maskuliinisen modernismin.
”Mennään tällaiseen karsittuun ilmaisuun, joka palautuu modernismin perinteeseen ja kytkeytyy samalla myös länsimaiseen valkoiseen ja etuoikeutettuun historiaan.”
Samaan perinteeseen kuuluu sekin, että teokset jätetään nimeämättä, kuten Allen tekee. Hän ei liitä teoksiaan ajankohtaiseen keskusteluun tai yhteiskunnallisiin aiheisiin.
On oma ikuisuuskeskustelunsa, tuleeko taiteen olla poliittista ja kantaaottavaa vai ei. Mutta kun maailmassa on niin monta konfliktia meneillään, Allenin taide tuntuu Laamasen mielestä vain vanhanaikaiselta.
Allenin kotimaa Meksiko on herättänyt ihmetystä ottaen huomioon Yhdysvaltojen kovan siirtolaispolitiikan ja jännitteet maiden välisellä rajalla.
Vaihtoehtoja Yhdysvaltojen kaltaisella suurella maalla olisi toki ollut – taiteilijoista ei ole pulaa. Allenin valinta ei ollut pakon sanelema sattuma vaan Trumpin hallinnon tietoinen strategia, Laamanen katsoo.
Sen puolesta puhuu sekin, että koko valintaprosessi itsenäisine asiantuntijoineen jyrättiin pois.
Yhdysvalloissa trumpilainen taidepolitiikka on konkretisoitunut Washingtonin Kennedy Centerissä, jota Trump on pitänyt antiamerikkalaisena.
Runsas vuosi sitten presidentti nimitti esittävien taiteiden keskukseen uuden hallituksen, ja hänestä tehtiin sen puheenjohtaja. Hallitus päätti nimetä keskuksen Trump Kennedy Centeriksi.
Rakennuksessa 55 vuotta toiminut Kansallisooppera lähti evakkoon ja moni esiintyjä aloitti boikotoinnin.
Yleisö- ja esiintyjäkadosta kärsivä keskus suljetaan remontin takia heinäkuussa kahdeksi vuodeksi. Päätöstä on pidetty poikkeuksellisena, koska rakennusta olisi voinut korjata asteittain ilman täyssulkua. Kennedy Centerin uudelleen nimeämisestä ja sulkemisesta kiistellään parhaillaan oikeudessa.
Myös koulutus- ja tutkimuslaitos Smithsonian-instituutti on ollut kovan painostuksen alla.
Valkoinen talo julkaisi maaliskuussa 2025 presidentin asetuksen 14253 ”Amerikkalaisen historian totuuden ja terveen järjen palauttaminen”. Se kohdistettiin erityisesti Smithsonian-instituuttiin, jonka alaisuuteen kuuluu muun muassa 21 museota. Määräys katsoo sen edistävän rotukeskeistä, kansakuntaa jakavaa ideologiaa. Historian narratiivin tulisi tukea amerikkalaisten poikkeuksellisia saavutuksia.
Smithsonian-instituutti lakkautti DEI-ohjelmansa, ja osa johtotehtävissä toimineista on jättänyt paikkansa.
Huhtikuussa kahden hallintoneuvoston jäsenen kaudet päättyivät, mutta heidän tilalleen ei nimetty uusia. Uusista nimityksistä vastaa kongressi ja presidentti. Varapresidentti J. D. Vance kuuluu hallintoneuvostoon.
Trumpilla on omia taiteellisia visioitaan. Hän suunnittelee Washingtoniin National Garden of American Heroes -patsaspuistoa. Puistossa olisi realistiset patsaat 250 ”merkittävästä amerikkalaisesta”, vesialtaita, ravintolapalvelut ja amfiteatteri.
Pelkästään patsaiden arvioidaan maksavan yli 40 miljoonaa dollaria, joka oli kongressin koko puistohankkeelle myöntämä summa. Suunnitelman ja budjetin paisuessa on alettu epäillä, valmistuuko puisto Trumpin toisen kauden aikana.
Yhdysvaltojen 250-vuotisjuhlapäivää vietetään 4. heinäkuuta.
Trump on toivonut, että vuosijuhlan kunniaksi Washingtoniin rakennettaisiin kultakoristeinen riemukaari. Se olisi liki 80 metriä korkea ja suurempi kuin pariisilainen esikuvansa.