Nainen eikä tikkari

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Kun äiti hääyönä sulki oven, oli kuin hän olisi laittanut hauta-arkun kannen kiinni.

Siltä Sara Al Husainista tuntui, kun hän joutui jäämään irakilaiseen hotellihuoneeseen. Vanhemmat ja suku olivat pakottaneet hänet ottamaan serkkunsa aviomieheksi.

Al Husaini oli moneen kertaan ilmaissut, ettei halunnut miestä lähelleen, mutta tämä raiskasi hänet vastavihityn aviomiehen oikeudella.

Äiti oli jättänyt tyttärelleen valkoisen kankaanpalan, johon tämän oli määrä pyyhkiä alapäänsä jälkikäteen, jotta voisi verellään todistaa olleensa neitsyt. Kun veri ei tullut heti, mies raivostui. Hän leppyi vasta, kun Sara Al Husaini vessakäynnillä huomasi vuotavansa verta.

”Hotellista poistuessani en enää ollut sama Sara kuin sinne mennessäni”, Al Husaini sanoo nyt, seitsemän vuotta myöhemmin.

Kesäkuussa ilmestyi Al Husainin esikoisteos, omaelämäkerrallinen romaani Huono tyttö (Like). Päähenkilö on pakkoavioliiton uhriksi joutuva Saara. Nimi vastaa tapaa, jolla ”Sara” ara­biaksi lausutaan. Kirjassa kaikki on Al Husainin mukaan totta, mutta useimmat nimet on muutettu ja paikkatiedot hämärretty.

Sara Al Husaini tunnetaan Suomessa ahkerana julkisena keskustelijana, tasa-arvoaktivistina ja Vuoden 2021 pakolaisnaisena.

Kirjan nimi viittaa Al Husainin irakilaisen maahanmuuttajayhteisön moraalikäsitykseen. Sen mukaan hyvä tyttö alistuu, tottelee, miellyttää miehiä ja kätkee itsensä. Huono tyttö toimii omapäisesti ja itsenäisesti.

”Jos huonous määritellään näin ja samastetaan itsemääräämisoikeuden käyttämiseen, ownaan (omin) nimityksen mielelläni ja kannan sitä kuin kunniamerkkiä.”

Kirjan kannessa on tikkari, jonka päällyspaperi on avattu ja jonka ympärillä pyörii kärpäsiä. Kuva viittaa muslimimaissa yleiseen analogiaan, jonka mukaan huiviton tyttö tai nainen on kuin likainen tikkari.

Huivittomia ja siveyssäännöistä piittaamattomia tyttöjä ja naisia verrataan myös esimerkiksi likaisiin lautasiin, osittain syötyihin shawarmarulliin ja naarmuuntuneeseen iPhoneen. Heidät nähdään arvonsa menettäneinä käyttötarvikkeina tai esineinä.

Tyttöjä opetetaan pienestä pitäen luopumaan omasta tahdostaan ja huolehtimaan siveydestään ja maineestaan, Sara Al Husaini sanoo.

”Sanon kaikkea tätä aivopesua siveyskulttuurin groomaukseksi.”

Perhe oli joutunut pakenemaan Irakista, koska runoilijaisä vastusti avoimesti Saddam Husseinin hallitusta. Lopulta perhe päätyi Kuopioon.

Al Husaini syntyi irakilaisperheeseen Rafhan pakolaisleirillä Saudi-Arabiassa vuonna 1992.

Al Husaini ihmetteli pienestä pitäen, miksi tytöillä ja pojilla oli eri säännöt. Pojat saivat ulkoilla, uida ja seurustella muiden kanssa vapaasti. Tyttöjen piti helteelläkin pukeutua peittäviin, tukahduttaviin vaatteisiin, eikä huivia saanut riisua edes uidessa.

Veljellä oli oma huone, televisio ja Playstation, kun taas Al Husaini ja kolme siskoa joutuivat ahtautumaan kaikki yhteen huoneeseen, jossa ei ollut elektroniikasta tietoakaan.

Pojat olivat arabiyhteisön kruunuja ja me tytöt vain niiden kiillottajia, Al Husaini kiteyttää asetelman romaanissaan. Hän yritti pitkään omaksua islamin uskon, koska se olisi helpottanut sopeutumista omaan yhteisöön. Se ei kuitenkaan tuntunut omalta.

Murrosiässä Sara Al Husaini alkoi kyseenalaistaa kulttuurinsa käytäntöjä. Erityisesti egyptiläisen feministikirjailijan Nawal El Saadawin uskonto- ja yhteiskuntakriittiset teokset ja Youtubesta löytyvät puheet puhuttelivat häntä. El Saadawi ei pelännyt ottaa kantaa naisen asemaan arabikulttuurissa, vaikka joutui kirjoitustensa takia vankilaan ja oli terrorijärjestöjen tappolistalla.

Aikuisena Al Husaini ilmoitti perheelleen luopuvansa sekä huivista että islamista. Vanhemmat ja osa sisaruksista olivat päätöksestä shokissa.

Muutaman kuukauden kuluttua vanhemmat onnistuivat houkuttelemaan Al Husainin Irakiin muka joululomalle. Perillä he takavarikoivat hänen passinsa. Passin polttamisella ja väkivallalla uhaten he pakottivat Al Husainin naimaan serkkunsa. Imaami siunasi liiton, ja se sinetöitiin Irakin valtion myöntämällä avioliittotodistuksella.

Irakin-matkalla sukupuolten välinen hierarkia näytti myös tragikoomisimmat kasvonsa. Kun parikymppinen, kouluja käynyt Al Husaini oli lähdössä yksin kauppaan, eno pakotti hänet ottamaan mukaan kolmivuotiaan pojan ”huoltajakseen”. Niin Al Husaini sitten meni kauppaan huoltajanaan pikkupoika, joka ei osannut edes kertoa omaa ikäänsä.

Pakkoavioliitot ovat yleisiä Irakissa ja useimmissa muissa muslimimaissa. Vielä viime vuosituhannen loppupuolella Irak oli Lähi-idän edistyksellisimpiä maita, mutta tällä vuosituhannella naisten asema Irakissa on huonontunut, koska valtaan on noussut konservatiivisen uskonnollisia puolueita.

Irakin perustuslaki kieltää lapsiavioliitot, mutta vanhempien luvalla lapsen saa naittaa 15-vuotiaana. Imaamit vihkivät sitäkin nuorempia. Al Husainin miespuolinen serkku meni naimisiin 12-vuotiaan tytön kanssa.

Tyttöihin ja naisiin, jotka kieltäytyvät perheen valitsemasta aviomiehestä, kohdistetaan usein niin sanottua kunniaan liittyvää väkivaltaa.

Pakkoavioliittoja vastaan ovat Suomessa puhuneet Al Husainin lisäksi muun muassa afgaanitaustainen Eva Tawasoli ja somalitaustainen Ujuni Ahmed. He ovat tunteneet jääneensä kokemustensa kanssa turhan yksin. Myös Al Husaini kertoo kaivanneensa vaikuttamistyöhönsä enemmän liittolaisia.

Sara Al Husaini kritisoi länsimaissa yleistä puhetapaa, jonka mukaan pakottava kontrolli ei liity islamiin vaan sen ahtaisiin, jopa vääriin tulkintoihin.

”Se on islamin opinkappaleiden ongelmallisuuden vähättelyä ja karhunpalvelus naisille.”

Koraani ja perimätietoa tallentavat hadithit ovat arabiankielisiä, Al Husaini muistuttaa. Kieltä osaamaton on vääjäämättä vajavaisten käännösten ja niiden pohjalta tehtyjen tulkintojen varassa.

”Osaan ulkoa esimerkiksi suura Al-Nisan, koska sitä on toistettu minulle pitkin elämääni. Siinä naiset julistetaan miesten alamaisiksi ja miestä kehotetaan lyömään naista, jos tämä ei tottele. Monissa käännöksissä kohtaa on laimennettu.”

Al Husainin mukaan muun muassa Al-Nisaan vedotaan Irakissa jatkuvasti nykyäänkin. Tasa-arvo- ja ihmisoikeusjärjestöt yrittävät saada voimaan perheväkivallan kieltävää lakia, mutta se torpataan Koraanin vastaisena.

”Islam antaa patriarkaaliselle kontrollille ja väkivallalle jumalallisen oikeutuksen.”

Al Husainin mukaan islam kaipaisi kipeästi reformaatiota. Ensimmäinen askel olisi, että lakattaisiin vähättelemästä sitä, että Koraaniin ja hadithkirjallisuuteen sisältyy muun muassa väkivaltaan ja naisten alistamiseen yllyttäviä tekstikohtia. Sen jälkeen olisi syytä myöntää, että ne ovat ristiriidassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa eivätkä sovi nykymaailmassa noudatettaviksi.

Kun Al Husaini pääsi pakenemaan Irakista Suomeen sillä varjolla, että järjestelisi täällä asiat miehen saapumista varten, hän alkoi välittömästi vaatia avioliiton mitätöimistä. Se ei onnistunut. Lopulta Al Husaini sai avioeron, vaikka mies teki kaikkensa estääkseen sen ja uhkaili ja piinasi häntä pitkään.

Suomen perustuslaki takaa Al Husainille yhdenvertaiset oikeudet muiden kanssa. Erityislainsäädäntöä pitäisi hänestä silti kehittää nopeasti. Hyvä alku sille on, että syksyllä tulee voimaan pakkoavioliiton purkamista koskeva laki.

Sara Al Husaini toivoo, että sen lisäksi kriminalisoidaan avioliittoon pakottaminen. Toisen ihmisen avioliittoon pakottanut henkilö on kyllä tähänkin asti voitu asettaa syytteeseen ihmiskaupasta, törkeästä ihmiskaupasta tai pakottamisesta, mutta ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet ihmiskaupan ja pakkoavioliiton niputtamista lainsäädännössä yhteen.

Tällä hetkellä pakottavan kontrollin ja muun väkivallan uhrien kokemuksia Al Husainin mukaan vähätellään. Osa suostutellaan sovitteluun, vaikka sovittelu ei sovi tapauksiin, joissa tekijällä on yliote uhrista. Niin linjasivat taannoin myös yhdenvertaisuusvaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu Helsingin Sanomien mielipideosastolla.

Al Husainilla on huonoja kokemuksia sovittelijoista, joita hän on kohdannut eri seminaareissa ollessaan puhumassa pakkoavioliitoista ja kotoutumisesta.

”He ovat kertoneet minulle, mihin sävyyn voin vaatia oikeuksiani ja mihin yhteisöni vaatimuksiin minun ja muiden uhrien pitäisi sovun synnyttämiseksi suostua. Heidän mukaansa minun pitäisi ymmärtää tekijää ja yhteisöä silloinkin kun he rajoittavat ihmisoikeuksiani. Käsittämätöntä!”

Suomalaisviranomaiset myötäilevät Al Husainin mukaan monessa muussakin asiassa maahanmuuttajayhteisön sukupuolia eriarvoistavia käytäntöjä.

Hän pitää huonona esimerkiksi sitä, että joissain kaupungeissa varataan maahanmuuttajanaisille omia uimahallivuoroja.

Sillä tavoin yhteiskunta Al Husainin mukaan viestii, että maahanmuuttajatyttöjen ja -naisten ei tosiaan pidä näyttäytyä vähissä vaatteissa tiloissa, joissa on miehiä.

”Oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa ei edistetä sillä, että lähdetään segregaation tielle. Maahanmuuttajatyttöjä ja -naisia pitää rohkaista nauttimaan samoista vapauksista kuin kaikilla muillakin on.”

Kun Al Husaini istuu kesäkuisena iltana Helsingin Kaivopuiston rannan Café Ursulassa, hän kertoo rakastavansa merta.

”Se kuvastaa loputtomia mahdollisuuksia. Näen meren itsevarmana, se täyttää valtavan tilan eikä tunnusta ihmisten rakentamia rajoja.”

Al Husaini on kärsinyt suurimman osan elämästään siitä, ettei hänellä ole ollut tilaa. Ahtaalla ollessaan hän on tukeutunut mielikuvitukseensa.

”Pakkoavioliitossa minun piti jatkuvasti sensuroida itseäni ulkoisesti, mutta mielessä minulla oli vapaus haistattaa pitkät: tämä on minun tilani, tänne et yllä. Olen kuvitellut itseni vapaaksi, kunnes olen tullut vapaaksi.”

Kun Sara Al Husaini muutama vuosi sitten tapasi nykyisen miehensä, ruotsalaisen Alexanderin, hän joutui tekemään paljon työtä sisäistämiensä käsitysten purkamiseksi.

”Minuun oli iskostettu, että jos mies osoittaa kiinnostusta, hän kaipaa vain irtoseksiä, joka tekee naisesta hylkiön. Tuntui huojentavalta, että Alexander asui eri maassa ja tahtoi tutustua pikkuhiljaa keskustelemalla.”

Ajatus avioliitostakaan ei tunnu kahlitsevalta. Pariskunta on kihloissa ja suunnittelee häitä valmistumisen jälkeisessä lähitulevaisuudessa.

”Missään nimessä en kuitenkaan halua kirkkohäitä.”