Uskonnoton ja vapaa
Iran ei pääse umpikujasta ennen kuin se maallistuu, sanoo Eva Tawasoli. Kunniaväkivalta on ongelma myös meillä.
Voi kun tissit eivät kasvaisi. Niin Eva Tawasoli mietti ystäviensä kanssa esiteininä vuosituhannen vaihteen Teheranissa.
Tawasoli oli joutunut käyttämään huivia koulussa alaluokilta asti, yhdeksänvuotiaasta kaikilla julkisilla paikoilla. Rintojen kasvamista pidettiin viimeisenä merkkinä siitä, että tyttö oli kasvanut naiseksi.
Naisten ajateltiin olevan luonnostaan syntiin taipuvaisia, joten oli yhteisön tehtävä kontrolloida heitä.
”Olin onnekas, kun rintani kasvoivat aika myöhään. Koska en ollut naisellinen, sain leikkiä ja pelata ulkona pidempään kuin ikätoverini”, sanoo Tawasoli.
”Nainen. Elämä. Vapaus.”
Iskulause on kaikunut tänä syksynä Iranin kaduilla ja mielenosoituksissa ympäri maailman.
Syyskuussa Iranin siveyspoliisi pidätti 22-vuotiaan Jina Mahsa Aminin ja oletettavasti pahoinpiteli tämän kuoliaaksi. Siveyspoliisin mukaan kurdinainen ei ollut pukenut hijabiaan oikein.
Islamistihallituksen ja poliisin mielivaltaan kyllästyneet iranilaiset ryntäsivät kaduille vastustamaan huivipakkoa ja vaatimaan vapautta. Tytöt ja naiset polttavat mielenosoituksissa huivejaan ja leikkaavat hiuksiaan.
Yhteiskunnallisena vaikuttajana ja vihreiden alue- ja kaupunginvaltuutettuna tunnettu Tawasoli on seurannut tapahtumia kotoaan Vantaan Tikkurilasta käsin.
”Olen erittäin iloinen ja vaikuttunut nykyiranilaisten rohkeudesta puolustaa oikeuksiaan.”
Tawasoli asui Iranissa 16 ensimmäistä elinvuottaan. Hänen Afganistanissa syntyneet vanhempansa olivat muuttaneet sinne sotaa pakoon.
Huivipakko oli tullut Iranissa voimaan vuonna 1979, jolloin islamistit kaappasivat vallan. Iran muuttui länteen myötämielisesti suhtautuvasta monarkiasta ajatollah Ruhollah Khomeinin hallitsemaksi teokratiaksi. Ylintä valtaa pitää papisto, ja oikeusjärjestelmä perustuu islamilaiseen sharialakiin. Tawasoli itse ei uskaltanut lapsena ja nuorena kyseenalaistaa uskonnolla perusteltuja määräyksiä, koska pelkäsi helvettiin joutumista.
”Nyt erityisesti nuori sukupolvi imee sosiaalisesta mediasta uusia ajatuksia ja uskaltaa vaatia itsemääräämisoikeutta, tasa-arvoa ja muita perusoikeuksia.”
Iranin pappishallinto ja turvallisuuspoliisi ovat yrittäneet tukahduttaa mielenosoituksia väkivalloin. Protesteissa on kuollut jo yli 200 ihmistä, myös lapsia.
Tawasoli ymmärtää, miksi mielenosoittajat ovat valmiita riskeeraamaan henkensä.
”Huivi symboloi kaikkia kunniakontrollin muotoja, kaikkia sukupuolittuneita rooliodotuksia ja käyttäytymisvaatimuksia. Se edustaa varsinkin tyttöjen, naisten ja vähemmistöjen ihmisoikeuksien polkemista.”
Mielenosoituksiin ovat osallistuneet myös iranilaismiehet. Tawasoli ei näe sitä ensisijaisesti solidaarisuuden eleenä.
”En usko, että he olisivat näin massiivisesti lähteneet puolustamaan naisten oikeuksia, jos Iranissa asiat eivät olisi niin huonosti kuin ovat. Huivipakosta on tullut nyt symboli myös kaikelle yleiselle tyytymättömyydelle.”
Tawasolin mukaan Iranin hallitusta kiinnostaa lähinnä ihmisten kontrolloiminen muun muassa kunniakulttuuria ylläpitämällä. Kunniakulttuuri juontaa juurensa esivaltiollisiin paimenkulttuureihin, joissa miehet ovat usein väkivalloin pyrkineet suojaamaan tai palauttamaan perheen, suvun tai yhteisön kunniaa.
”Tällaisessa maskuliinisessa kulttuurissa kunnia liitetään naisen siveyteen ja miehet nähdään kunnian puolustajina ja vartijoina. Iranin pappishallinto perustelee kunniakulttuuria muun muassa islamilla.”
Kansa sen sijaan kaipaisi hallitukselta toimia vakavien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Inflaatio on raju. Polttoaineiden hinnat nousevat jatkuvasti. Työttömyysaste on korkea. Köyhyyttä ja katulapsia on valtavasti. Vesipulan takia monet kuolevat janoon.
”Ei ihme, että iranilaiset ovat turhautuneita, kun islamistihallitus kaiken tämän keskellä käyttäytyy kuin naisten siveys ja pukeutuminen olisivat ongelmista olennaisimpia”, Tawasoli sanoo.
Teheranin-aikoinaan Tawasoli näki, kuinka perheiden miespuoliset jäsenet hakkasivat äitejä, tyttäriä ja tytärten vokottelemisesta epäiltyjä poikia. Rangaistusväkivalta oli yleistä, ja myös kunniamurhista huhuttiin.
Vanhat naiset kerääntyivät kujille juoruilemaan niistä tytöistä ja naisista, joiden oli nähty käyttäytyvän epäilyttävästi, esimerkiksi hymyilevän kadulla pojalle tai miehelle.
”Pelkäsin aina, että he puhuisivat sillä tavoin minusta tai siskoistani, koska tiesin, että juorujen kohteelle voi käydä huonosti”, Tawasoli sanoo.
Ympäristö viestitti monin tavoin, että pojat ja miehet ovat tyttöjä ja naisia arvokkaampia. Se alkoi jo syntymästä: poikalasten syntymiä juhlittiin koko suvun voimin, tyttöjen vaatimattomasti.
”Kun katsoin kotipihan räkänokkaisia poikia, ihmettelin usein, miten nuo muka voivat olla minua arvokkaampia, vaikka olin heitä fiksumpi ja parempi koulussa.”
Tawasoli oli pienestä pitäen rakastanut ajattelemista, tutkimista ja asioiden selvittämistä. Isä kannusti kriittiseen ajatteluun, äiti tähdensi opiskelemisen merkitystä.
Kun Tawasoli oli 13-vuotias, isä kuoli. Isän sukulaiset alkoivat puuttua perheen elämään. Tawasoli tiesi, että pian häntäkin alettaisiin pakottaa avioon niin, että hänen huoltajuutensa siirtyisi aviomiehelle.
Hän päätti lopettaa koulun ja alkaa tienata itse. Yhdessä siskonsa kanssa hän hankkiutui peltotöihin. Multaan tallautuivat haaveet opiskelusta ja tulevaisuudesta uranaisena.
Vuosituhannen alussa Iran alkoi laittomasti karkottaa ja vangita afgaanipakolaisia. Tawasolin perhe päätti paeta maasta. Vuonna 2005 he pääsivät kiintiöpakolaisina Suomeen, Savonlinnaan.
Tawasolin oli vaikea uskoa näkemäänsä.
”Vaikutti siltä, että Suomessa tyttöjä ei kontrolloitu sukupuolen takia enempää kuin poikiakaan. He saivat opiskella ja pukeutua miten halusivat. Oli myös ihmeellistä, että nuoret muuttivat kotoa jo 18-vuotiaana ja aloittivat itsenäisen elämän. Kaikkea sitä minäkin halusin.”
Sitä mukaa kuin samalle paikkakunnalle muutti muita afgaaneja, kunniakontrolli kuitenkin kiristyi.
”Minä olisin halunnut löytää suomalaiskavereita, sulautua yhteiskuntaan ja opiskella mahdollisimman paljon, mutta yhteisö pyrki estämään sen.”
Tawasoli ei saanut tutustua poikiin, hengata ulkona kavereiden kanssa eikä mennä koululuokan kanssa uimaan. Yhteisö vahti tyttöjen huivin käyttöä ja pukeutumista. Seitsemäntoistavuotiaana Tawasoli sai tarpeekseen ja jätti huivin pois.
Yhteisö ei hyväksynyt päätöstä, ja Tawasoli joutui kunniaväkivallan kohteeksi. Hän on kertonut siitä viime vuosina eri lehdissä ja käynnistänyt Suomessa entistä avoimemman julkisen keskustelun kunniaväkivallasta.
Haastattelut aiheuttivat Tawasolin mukaan kärsimystä aivan väärille tahoille, mutta sen jälkeen välejä on selvitetty ja siltoja rakennettu uudelleen.
”Nyt myös monet niistä, jotka silloin arvostelivat jyrkästi ja rankaisivat minua, ovat itsekin luopuneet huivista.”
Tawasoli vilkaisee kännykkäänsä ja hämmästyy. Ykköstyypin diabeteksen takia hän mittaa verensokeritasoja kännykkäsovelluksella. Heurekan kahvilassa syöty croissant on nostanut käyrän jyrkästi ylös.
Diabetes on seurausta vaarallisesta yliherkkyysreaktiosta, jonka Tawasoli keväällä sai uudesta reumalääkkeestään. Hän joutui lähes kuukaudeksi sairaalaan. Immuunijärjestelmän hyökkäys sisäelimiä kohtaan aiheutti vaurioita, ja nyt Tawasoli joutuu pistämään itseensä insuliinia pahimmillaan kahdeksan kertaa vuorokaudessa.
”Vaikka olen tottunut muiden rokottamiseen, minulla on kauhea piikkikammo. Kun minun pitää pistää itseäni, käteni tärisevät.”
Suomessa hän opetteli nopeasti kielen ja hankki ensin lähihoitajan, sitten terveydenhoitajan tutkinnon. Myöhemmin hän pääsi yliopistoon opiskelemaan hallintotieteitä. Hän hakeutui järjestöihin ja kuntapolitiikkaan.
Tawasoli on mukana THL:n kunniaväkivallan vastaisen ohjelman ohjausryhmässä. Hän on kiertänyt puhumassa aiheesta viranomaisille, sote-työntekijöille, poliisille ja opiskelijoille.
Tawasoli penää poliitikoilta päättäväisempää työtä kunniaväkivallan kitkemiseksi. Hänen mukaansa kunniaväkivallan riskiryhmiä Suomessa ovat jotkin maahanmuuttaja- ja muslimiyhteisöt, romanit, vanhoillislestadiolaiset ja jehovat.
Maahanmuuttajien kotouttaminen on Tawasolin mielestä epäonnistunut, jos maahanmuuttajayhteisön tytöt, naiset ja vähemmistöt eivät saa tietää oikeuksistaan ja jos yhteisöt alkavat eriytyä omia sääntöjään noudattaviksi rinnakkaisyhteiskunniksi.
Maahanmuuttajien suomen kielen opetukseen pitäisi Tawasolin mukaan panostaa paljon nykyistä enemmän, samoin yhteiskuntakursseihin.
”Kursseilla pitäisi kertoa paljon nykyistä kattavammin, mitä tasa-arvo Suomessa tarkoittaa ja miten perustuslaki ihmisten oikeuksia suojaa.”
Tawasoli nauttii siitä, että saa nykyisessä elämäntilanteessaan olla avoimesti ateisti. Hän ymmärtää, että uskonnot ovat monelle tärkeitä, mutta toivoo, että ne nähtäisiin puhtaasti hengenelämän asioina eikä niitä sotkettaisi politiikkaan.
”Esimerkiksi Iran voi päästä nykyisestä umpikujastaan vain maallistumalla. Islamin monet tulkinnat ovat hyvin patriarkaalisia, eikä tasa-arvoa voida siellä edistää ennen kuin uskontulkinnat erotetaan maallisesta vallankäytöstä.”
Tawasolin mukaan ihmisoikeuksista ei pidä tinkiä minkään uskonnon tai kulttuurin nimissä.
Vielä Iraniakin kammottavammalla tavalla uskonto jyrää ihmisoikeudet Afganistanissa, Tawasoli sanoo.
Taleban kaappasi siellä vallan elokuussa 2021, alkoi tappaa erimielisiä ja esti naisia menemästä töihin ja tyttöjä kouluihin. Maan talous romahti, ja nälänhätä uhkaa yli yhdeksää miljoonaa afgaania. Ihmiset myyvät sisäelimiään tai jopa lapsiaan saadakseen ruokaa.
Hazaraheimoa, jota Tawasolinkin perhe edustaa, talebanit ja Isis tappavat niin järjestelmällisesti, että siinä on Tawasolin mukaan kansanmurhan elementtejä.
Tässä tilanteessa on käsittämätöntä, että talebanhallinto jauhaa hijabin ja burkhan käytöstä, Tawasoli puuskahtaa.
”Välillä tuntuu, että fundamentalistit eivät ajattele mitään muuta kuin alapääasioita.”
Sama pätee Tawasolin mukaan konservatiivikristittyihin, joiden politiikka keskittyy kohtuuttoman paljon siihen, kuka saa päättää ruumiistaan ja seksuaalisuutensa toteuttamisesta.
Taustansa vuoksi Tawasolin on helppo arvostaa tavallista arkea. Hänen syvimmät henkilökohtaiset pelkonsa ja haaveensa kiertyvät vapauden ja riippumattomuuden ympärille.
”Terveysongelmieni takia pelkään, että vammaudun, koska en halua enää koskaan olla taloudellisesti tai sosiaalisesti riippuvainen muista. Haluan matkustaa, nähdä maailmaa ja kerätä sen verran rahaa, että minulla on vanhanakin varaa päättää omasta elämästäni.”