Nainen paikallaan

Ujuni Ahmed koki pitkään, ettei hänelle ole sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa eikä somaliyhteisössä. Hän löysi paikkansa maailmojen väliltä.

hän
Teksti
Kristiina Sarasti
Kuvat
Heli Blåfield

Raiskatuksi joutumisen pelossa valvottuja öitä. Käsivarsien viiltelyä. Tappeluita. Kunniattoman tytön leima. Mutta myös seikkailuja ystävien kanssa, omia aikatauluja, vapautta tulla ja mennä.

Kun Ujuni Ahmed alkoi teini-iässä karkailla kotoa ja viettää öitään milloin missäkin, hänen mielessään vuorottelivat pelko, häpeä ja vapauden huuma.

Ahmed lähti kotoaan, koska tunsi musertuvansa yhteisön odotusten alla. Karkumatkoilla ei ollut turvallista, mutta niiden aikana hänen ei sentään tarvinnut välittää aikuisten säännöistä ja kielloista.

Kun Ahmed istuu helsinkiläisessä ravintolassa salaattilounaan äärellä, hän sanoo ponnekkaasti, että yhteiskunta on vastuussa siitä, että myös vähemmistöyhteisöissä elävien, haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten perusoikeudet toteutuvat.