Mieletön remppa
Britannian konservatiivipuoluetta on totuttu pitämään ikuisena ja kaikkivoipaisena. Nyt se on kriisissä ja siitä kärsii koko Britannia.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
”Luojan tähden, älyä jo lähteä!” Ison-Britannian konservatiivipuolueen kansanedustaja ja entinen brexit-ministeri David Davis lausui ääneen monien puoluetovereidensa ajatuksen.
Sanat oli kohdistettu pääministeri Boris Johnsonille, jonka virka-asunnolla Downing Street 10:ssä oli juhlittu kuin viimeistä päivää samaan aikaan, kun kansalaiset noudattivat tiukkoja koronarajoituksia. Johnson oli nautiskellut viiniä ja juustoja puutarhajuhlissa pahimpaan pandemia-aikaan.
Tammikuun 19. päivä 2022 järjestetty kyselytunti oli muutenkin dramaattinen.
Kansanedustaja Christian Wakeford loikkasi konservatiiveista työväenpuolueen riveihin juuri ennen istunnon alkua.
Wakeford oli äänestetty parlamenttiin vuonna 2019 Suur-Manchesterissa sijaitsevasta Bury Southista. Vaalipiiri kuului niin sanottuun punaiseen muuriin, jota työväenpuolue oli hallinnut vuosikymmeniä. Juuri näillä punaisen muurin murtaneilla äänillä Johnson saavutti suuren vaalivoittonsa.
Jos konservatiivien tilanne näytti tammikuussa sekavalta, pahin kaaos oli vasta edessä. Kuluva vuosi on osoittanut, että Britanniaa hallitsee puolue, joka on käytännössä sisällissodassa. Kriitikoiden mielestä toryja ei ole enää aikoihin kiinnostanut Britannian etu eikä edes oman puolueen etu.
”He vihaavat kaikki toisiaan ja haluavat tuhota toisensa”, sanoo konservatiivisen The Spectator -viikkolehden toimituspäällikkö Freddy Gray. Hän analysoi tilannetta Suomen Kuvalehdelle marraskuussa puhelimitse.
Britannian valtiovarainministeri Jeremy Hunt julkisti torstaina 18. marraskuuta pelätyn budjettinsa, joka on myös Rishi Sunakin ensimmäinen talousohjelma pääministerinä.
Budjetti sisältää yhteensä 63 miljardin euron säästöt ja verojen korotukset. Järeitä toimia tarvitaan, sillä maan inflaatio juoksi lokakuussa jo yhdessätoista prosentissa. Se on korkein luku yli neljään vuosikymmeneen. Suomen inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos oli lokakuussa 8,3 prosenttia.
Kuluneen vuoden aikana kaasun hinta on noussut Britanniassa 130 prosenttia. Sähkön hinta on kohonnut 66 prosenttia. Monien peruselintarvikkeiden hinnat ovat tuplaantuneet.
Britannian talous on vajonnut virallisesti taantumaan. Edessä saattaa olla historiallisen pitkä lama, joka kestää ainakin vuoden 2024 puoleenväliin saakka.
Veronkorotukset rokottavat eniten varakkaita kansalaisia. Korkeinta eli 45 prosentin tuloveroa joutuu nyt maksamaan 143 000 euron vuosituloista, kun alaraja oli aikaisemmin 172 000 euroa. Jotkut Sunakin puoluetoverit, kuten kansanedustaja Jacob Rees-Mogg, ovat jo kritisoineet säästötoimien kohdentamista hyvätuloisiin.
The Spectatorin toimituspäällikkö Gray ei ole yllättynyt kritiikistä.
”Sunakin on todella vaikeaa saada perinteiset tory-äänestäjiä hyväksymään nämä säästöt”, hän sanoo.
”Sunak ja Hunt toteuttavat – konservatiivien standardeilla – erittäin vasemmistolaista talouspolitiikkaa. Siitä seuraa paljon ongelmia varsinkin, kun talvi tulee ja äänestäjät näkevät, että heidän taloutensa kurjistuu Sunakin toimien takia.”
Länsi-Euroopan maissa on noussut viime vuosina uusia poliittisia ryhmittymiä hämmentävään tahtiin. Samalla vanhat vuosikymmeniä vallassa olleet puolueet ovat pirstoutuneet pienempiin osiin tai kuihtuneet olemattomiin. Näin on käynyt esimerkiksi Ranskan sosialisteille.
Britanniassa ideologiset jakolinjat hajottavat sen sijaan kahta suurta puoluetta sisältä käsin. Kaksipuoluesysteemi johtuu maassa käytössä olevasta enemmistövaalitavasta.
Labour on saanut rivinsä kohtuullisen hyvin järjestykseen sen jälkeen, kun se pääsi eroon monien äänestäjien makuun aivan liian vasemmistolaisesta Jeremy Corbynista. Nyt puoluetta johtaa turvallisella keskitiellä kulkeva, hajuttomaksi ja mauttomaksikin arvioitu Keir Starmer.
Toryt ovat sen sijaan jakaantuneet useisiin kilpaileviin ryhmittymiin.
Politiikan tutkimuksen professori Matthew Goodwin Kentin yliopistosta kuvailee puolueen hajaannusta Suomen Kuvalehdelle näin:
”Siellä on maltillisen siiven One Nation -konservatiiveja, jotka ovat talouspolitiikassa konservatiivisia mutta arvoiltaan liberaaleja. Sitten on traditionaalisia konservatiiveja, jotka ovat sekä talouspoliittisesti että arvomaailmaltaan konservatiiveja ja edustavat kovaa linjaa esimerkiksi maahanmuutossa ja rangaistuksissa. Molemmissa ryhmissä on sekä brexitin kannattajia että vastustajia.”
Lisäksi konservatiiveilla on uusi sukupolvi Christian Wakefordin kaltaisia parlamentaarikkoja, jotka päihittivät työväenpuolueen sen vahvimmilla alueilla vuonna 2019.
”He edustavat siis pääasiassa työväenluokkaisia, arvoiltaan konservatiivisia äänestäjiä, joille Boris Johnson lupasi ummet ja lammet ennen vaaleja.”
Parlamentin alahuoneessa istuu myös katkeroituneita entisiä tory-ministereitä, rivikansanedustajia, jotka kokevat tulleensa syrjityiksi, entisiä liittolaisia, jotka ovat puukottaneet toisiaan selkään, ja entisiä vihollisia, jotka ovat yhdistäneet voimansa puoluejohdon horjuttamiseksi.
”Hajaannuksesta seuraa, että puolueen on hyvin vaikea löytää fokusta ja toteuttaa johdonmukaista politiikkaa, vaikka sillä on suuri enemmistö parlamentissa”, professori Goodwin sanoo.
David Cameron 2010–2016. Ryhtyi uhkapeliin ja järjesti brexit-kansanäänestyksen. Cameronin tarkoitus oli vaientaa lopullisesti puolueensa euroskeptikot. Kun britit vastoin odotuksia äänestivätkin kesäkuussa 2016 EU-eron puolesta, hän joutui jättämään pääministerin tehtävät.
Toryjen hajaannus alkoi Margaret Thatcherin valtakaudella. Euroopasta tuli Thatcherille hitaasti mutta vääjäämättömästi vihollinen sen jälkeen, kun kaikkein suurin paha eli kommunismi oli kukistettu.
Britannia oli liittynyt Euroopan talousyhteisön EEC:n jäseneksi kolmannella yrittämällä vuonna 1973. Kaksi aiempaa hakemusta olivat kilpistyneet Ranskan presidenttiin Charles de Gaulleen, joka karsasti muun muassa Britannian läheistä suhdetta Yhdysvaltoihin. Presidentti Georges Pompidou avasi briteille ovet eurooppalaiseen yhteistyöhön.
Kaksi vuotta myöhemmin Britannian labour-pääministeri Harold Wilson neuvotteli maalleen vielä hieman paremmat jäsenyysehdot ja järjesti niiden hyväksymisestä kansanäänestyksen, jossa kysyttiin pitäisikö Britannian jäädä EEC:n jäseneksi vai erota siitä. 67,23 prosenttia briteistä kannatti jäsenyyttä.
”Vuoden 1975 kansanäänestys on vuoden 2016 brexit-äänestyksen häkellyttävä negatiivikuva”, kirjoittaa Tommi Uschanov kirjassaan Onko Brexit totuus Suomesta (Teos, 2022).
”Ministerit ja oppositiopoliitikot (- -) kampanjoivat sopuisasti yhteen ääneen EEC:n puolesta. Tiedotusvälineiden ja kansalaisjärjestöjen suuri enemmistö asettui samalle kannalle.”
Eurooppa-yhteistyötä vastusti käytännössä vain työväenpuolueen kaikkein radikaalein vasemmistosiipi. Se näki hankkeen kapitalistien juonena.
Margaret Thatcher, joka oli noussut vuonna 1975 konservatiivien johtoon, kannatti aluksi varauksitta EEC-jäsenyyttä. Hän uskoi, että se lisäisi Britannian vaikutusvaltaa maailmalla ja toisi saarivaltiolle vaurautta ja taloudellista turvaa.
Neljä vuosikymmentä myöhemmin Thatcherin nimiin vannovat tory-poliitikot käänsivät argumentin brexit-äänestyksessä päälaelleen: Britannia voisi olla merkittävä globaali vaikuttaja ja talousmahti vain irrottautumalla EU:n kahleista.
Miksi Thatcherin suhde Eurooppaan happani?
Huonot henkilökemiat muiden EEC-maiden johtajien kanssa vaikuttivat asiaan, samoin Thatcherin taipumaton ja jyräävä asenne.
Britannian parlamentin alahuoneessa politikointi on veristä kamppailua. Thatcher toi saman tyylin eurooppalaisiin neuvottelupöytiin, joissa oli siihen asti etsitty konsensusta. Kokousten ilmapiiri myrkyttyi Thatcherin läsnä ollessa ennennäkemättömällä tavalla.
Syy ei ollut yksi Thatcherin. Hän oli yhdeksästä valtionjohtajasta ainoa nainen ja sai osakseen myös alentuvaa kohtelua. Brittidiplomaattien mukaan Ranskan presidentti Valéry Giscard d’Estaing oli erityisen vähättelevä ja esiintyi niin kuin Thatcher olisi ollut hupsu tyttönen, joka ei ymmärtänyt mistään mitään.
Mitä enemmän aikaa kului, sitä yksinäisemmäksi Thatcher EEC:n huippukokouksissa jäi. Epävirallisiin tapaamisiin häntä kutsuttiin enää hyvin harvoin.
Thatcher, ajattelivat muut valtionpäät, halusi Britannialle loputtomia erivapauksia ja pienempää budjettivastuuta. Thatcherin mielestä taas manner-Eurooppa oli ajautumassa aivan väärille urille. Hän oli haaveillut vapaakauppa-alueesta, mutta nyt EEC suuntasi kohti yhteistä valuuttaa ja entistä tiiviimpää poliittisesta yhteistyötä, Euroopan unionia.
”Emme ole menestyksekkäästi vyöryttäneet valtion valtaa pois Britanniassa vain nähdäksemme, että se tulee takaisin Euroopan tasolla, Brysselistä johdettavan eurooppalaisen supervaltion ylivaltana”, hän lausui vuonna 1988 pitämässään kuuluisassa puheessa Belgian Bruggessa.
Sitä mukaa kun Thatcherin Eurooppa-politiikka radikalisoitui, kasvoi toryjen riveissä sukupolvi poliitikkoja, jotka suhtautuivat eurooppalaiseen yhteistyöhön epäillen. Rupert Murdochin omistuksessa oleva oikeistolainen media lietsoi euroskeptisyyttä. Murdoch oli Euroopan yhdentymisen kiivas vastustaja, koska hänellä oli Lontoossa rutkasti vaikutusvaltaa, mutta Brysselissä tuskin lainkaan.
The Sun -lehden kansi herjasi marraskuussa 1990 ranskalaista sosialistipoliitikkoa ja Euroopan unionin komission puheenjohtajaa Jacques Delorsia: ”Up yours Delors!” Otsikolla viitattiin siihen, minne Delors voisi työntää suunnitteilla olevan eurooppalaisen valuuttayksikön ecun, joka myöhemmin jalostui euroksi.
”Parempi pitää vihollinen sisällä teltassa kuseskelemassa ulos, kuin teltan ulkona kuseskelemassa sisään.”
John Major lainasi Yhdysvaltain presidentin Lyndon B. Johnsonin elämänohjetta tv-haastattelun jälkeen heinäkuussa 1993. Major ei tiennyt, että ohjelman työntekijät nauhoittivat yhä keskustelua ja jatkoi railakkaasti kutsumalla Eurooppa-kriittisiä puoluetovereitaan sanalla ”paskiaiset”.
Tory-puolue on aina ollut julma johtajilleen. Thatcher savustettiin ulos, vaikka hän oli saavuttanut kolme perättäistä vaalivoittoa vuosina 1979, 1983 ja 1987.
Thatcherin syrjäyttäminen puoleen johdosta oli voitto eurooppalaisen yhteistyön kannattajille, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. John Major, joka seurasi toryjen puheenjohtajana ja pääministerinä Thatcheria marraskuussa 1990, jäi puolestaan euroskeptikoiden panttivangiksi.
Majorin pahin koettelemus oli 7. helmikuuta 1992 Hollannissa allekirjoitettu Maastrichtin sopimus, jossa esiteltiin Euroopan unionin peruspilarit. Sopimuksen ratifioinnista väännettiin Britannian parlamentin alahuoneessa yli vuoden ajan. Major sai sopimuksen lopulta läpi vain käyttämällä arvovaltansa viimeiset rippeet ja sitomalla ratifioinnin hallituksen luottamusäänestykseen.
Äänestyksen jälkeisenä iltana hän saapui yhä raivosta kihisten ITN-kanavan haastatteluun ja alkoi purkaa pahaa mieltään toimittaja Michael Brunsonille sen jälkeen, kun luuli nauhureiden sammuneen.
Taistelu Maastrichtin sopimuksesta tiivisti tory-puolueen euroskeptikoiden rivejä ja radikalisoi heitä entisestään. Enää ei puhuttu vain paremmista ehdoista Euroopan unionin jäsenenä vaan koko liittoutumasta irtaantumisesta. Parlamentin ylähuoneessa paronitar Thatcher lietsoi kapinallisia avoimeen sotaan.
Theresa May 2016–2019. Sai johdettavakseen poliittisessa kaaoksessa olevan maan. Järjesti ennenaikaiset vaalit, joissa konservatiivit menettivät enemmistön parlamentissa. Parlamentin alahuone hylkäsi kerta toisensa jälkeen Mayn neuvotteleman brexit-sopimuksen. Joutui eroamaan.
Majorin kauden jälkeen toryt nukkuivat oppositiossa kolmetoista vuotta.
Kolme seuraavaa puheenjohtajaa – William Hague, Iain Duncan Smith ja Michael Howard – antoivat EU-vihamielisyyden muhia puolueessa rauhassa. Samaan aikaan työväenpuolueen pääministeri Tony Blair piti Britannian mukana Euroopan unionissa, pitkästä aikaa venettä keikuttamatta.
David Cameron palautti toryt hallitusvaltaan vuonna 2010. Hänen aikomuksensa oli ratkaista puolueen repivä suhde Eurooppaan kertaheitolla brexit-kansanäänestyksellä. Cameron uskoi omaan auktoriteettiinsa ja kyllä-puolen voittoon. Hän uskoi myös, että kansanäänestyksen jälkeen konservatiivien euroskeptikot olisi vihdoin lyöty.
Historioitsija Philip Stephensin Britain Alone -kirjassa Cameronia luonnehditaan ”pinnalliseksi ja kapeakatseiseksi mieheksi”, jolle ”muu maailma oli paikka, jossa käydään lomalla”.
Ylimielisenä ja itsevarmana hän kieltäytyi kuuntelemasta kaikkia niitä, jotka varoittavat häntä kansanäänestyksen sudenkuopista.
52 prosenttia briteistä äänesti 23. kesäkuutta 2016 EU-eron puolesta. Cameron ilmoitti seuraavana päivänä jättävänsä pääministerin tehtävät.
Boris Johnson 2019–2022. Keräsi populistisella tyylillään paljon kannattajia, mutta jatkuva valehtelu nakersi suosiota. Osallistui juhliin pahimpaan korona-aikaan. Lopullinen niitti pääministeriydelle oli tory-edustajaan liittynyt ahdisteluskandaali, jonka Johnson yritti painaa villaisella.
Boris Johnson sinnitteli vallassa viime kesään saakka. Lopullinen niitti oli niin kutsuttu Pincher-skandaali.
Brittilehdet paljastivat kesäkuussa, että konservatiivien parlamenttiryhmän ryhmäkurista vastannut Christopher Pincher oli syyllistynyt useita kertoja urallaan seksuaaliseen ahdisteluun. Johnson oli painanut hänen käytöksensä villaisella ja naureskellut, että Pincher oli ”kätevä käsistään” ja ”nipistelijä nimeltään ja luonnoltaan”. (Pincher on suomeksi nipistelijä.)
Kohu johti ministereiden joukkopakoon hallituksesta heinäkuun alussa. Eronneiden joukossa oli myös Rishi Sunak. Johnson oli nostanut poliittisesti suhteellisesta kokemattoman Sunakin valtiovarainministerikseen alkuvuonna 2020. Mentorin hylkääminen jätti Sunakille selkäänpuukottajan maineen, jonka hän saattaa vielä löytää edestään.
Kuningatar Elisabet II nimitti Liz Trussin Britannian uudeksi pääministeriksi 6. syyskuuta, kaksi päivää ennen kuolemaansa.
Trussin ongelmat alkoivat melkein heti. Konservatiivien puheenjohtajavaalissa hän oli luvannut massiivisia verohelpotuksia rikkaille.
Nyt oli aika lunastaa lupaukset: Truss päätyi ajamaan valtiovarainministerinsä Kwasi Kwartengin kanssa 45 miljardin punnan veronalennuksia kaikkein suurituloisimmille kansalaisille. Alennukset oli tarkoitus kustantaa velkarahalla.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kauhistui Trussin suunnitelmista ja varoitti että yhdistelmä mittavia veronalennuksia, Britannian rankkaa velkaantumista ja korkeaa inflaatiota voisivat johtaa monenlaisiin vaikeuksiin ja punnan arvon alenemiseen.
Niin sanotun minibudjetin julkistamisen jälkeen punta romahtikin dollariin nähden. Englannin pankki suojeli valuuttaansa nostamalla korkoja, mikä puolestaan siirtyi asuntolainojen korkoihin.
Pääministerin mukaan nimetty talouspolitiikka ”trussonomics” oli osoittautunut fiaskoksi. Truss yritti pelastautua erottamalla Kwartengin ja perumalla veronalennukset.
Vielä 19. päivä lokakuuta hän vakuutti parlamentin istunnossa taistelevansa paikastaan. Se oli tyhjää puhetta: Trussilla ei ollut alun perinkään konservatiivien parlamenttiryhmän tukea takanaan, hänet oli valittu puolueen johtoon rivijäsenten äänillä. Mediatietojen mukaan arviolta jopa sata konservatiiviedustajaa ehti esittää Trussille epäluottamusta ennen kuin hänkin vihdoin seuraavana päivänä älysi lähteä.
YouGov-mielipidetutkimusyrityksen mukaan Truss on sen mittaushistorian kaikkien aikojen epäsuosituin brittipääministeri. Professori Matthew Goodwinin mielestä koko Britanniassa on tällä hetkellä vain yksi toinen yhtä epäsuosittu henkilö – seksiskandaalissa ryvettynyt prinssi Andrew, kuningas Charles III:n veli.
Liz Truss 6.9.–25.10.2022. Ajoi suuria verohelpotuksia rikkaille, minkä seurauksena punta romahti ja brittitalous ajautui kaaokseen. Yritti sinnitellä vallassa perumalla veronalennukset. Joutui jättämään paikkansa, kun useat kymmenet tory-edustajat esittivät hänelle epäluottamusta.
Brexitin piti ratkaista Britannian maahanmuutto-ongelmat kertaheitolla.
Kävikin aivan toisin. Boris Johnsonin hallitus onnistui vaikeuttamaan vain työperäistä maahanmuuttoa, sillä seurauksella, että Britanniassa kärsitään monilla aloilla työvoimapulasta.
Englannin kanaalin on ylittänyt tänä vuonna 40 000 turvapaikanhakijaa. Viime vuonna tulijoita oli noin 28 000, vuonna 2020 heitä oli 8 000.
Todellisuus on täydellisessä ristiriidassa brexitin ”Take back control” -iskulauseen kanssa, sanoo professori Matthew Goodwin.
Maahanmuuttokysymyksen ratkaiseminen on Goodwinin mukaan tory-puolueelle elintärkeää, se voi joko nostaa tai kaataa Rishi Sunakin.
”Se on puolueen äänestäjille yksi ehdottomasti tärkeimmistä vaaliteemoista. Heidän mielestään hallitus on menettänyt otteensa ja kaiken kontrollin erityisesti humanitaarisen maahanmuuton suhteen.”
The Spectatorin Freddy Gray on samaa mieltä.
”Ukip-puolueen nousu osoitti, mitä tapahtuu, jos toryt yrittävät teeskennellä, että maahanmuutto ei ole tärkeää. He ovat pulassa ja heidän kannatuksensa laskee. Maahanmuuttoteema vetoaa myös vasemmalla oleviin punaisen muurin äänestäjiin.”
Boris Johnsonilla ja hänen sisäministerillään Priti Patelilla oli maahanmuuton suhteen suuria puheita ja monenkirjavia suunnitelmia: osa turvapaikanhakijoista oli esimerkiksi tarkoitus passittaa Ruandaan. Suunnitelmat osoittautuivat kuitenkin kerta toisensa jälkeen toteuttamiskelvottomiksi.
Sunakin hallituksen sisäministeri Suella Braverman aiheutti lokakuussa kohun sanomalla, että 40 000 turvapaikanhakijaa tarkoittaa ”invaasiota”. Ilmaisu herätti pahennusta, ja ensimmäisinä paheksujien joukossa olivat Bravermanin omat puoluetoverit.
”Monet heistä olivat varmasti todellisuudessa Suellan kanssa samaa mieltä – sillä kyse todellakin on kriisistä”, sanoo Gray. ”Heille oli kuitenkin tärkeämpää hyökätä sisäministeriä, ja hänen kauttaan Rishi Sunakia vastaan.”
Rishi Sunak on hädin tuskin aloittanut pääministerinä ja on jo pulassa. The Independent -sanomalehden 26. marraskuuta julkaisemassa gallupissa 46 prosenttia vastaajista kertoi, että äänestäisi nyt labouria. Konservatiiveja äänestäisi vain 28 prosenttia vastaajista.
Toryjen loputtomassa sisäisen väkivallan kierteessä ne kansanedustajat, jotka tukivat Liz Trussin oikeistolaista politiikkaa, saavat nyt tilaisuuden hyökätä Sunakia vastaan, koska hänenkään – lähes päinvastainen – talouspolitiikkansa ei näytä nostavan puolueen kannatusta.
Konservatiivien kenttäväki suhtautuu Sunakiin epäluulolla, eikä hänen asemaansa ylipäätään paranna se, että hän on upporikas mittatilauspukujen käyttäjä, jolla on oma uima-allas, tenniskenttä ja asuntoja ympäri maailmaa. Miljonääri-imago istuu huonosti aikaan, jolloin suuri osa äänestäjäkunnasta palelee kylmissä kodeissaan ja taistelee nousevien elinkustannusten kanssa.
”Hän on hyvin haavoittuvaisessa asemassa: hänellä ei ole suoraa mandaattia puolueensa jäseniltä tai äänestäjiltä”, sanoo professori Goodwin.
”Ei ole mitään tietoa, saako Sunak äänestäjät liikkeelle seuraavissa vaaleissa.”
Eivätkä skandaalit hallituksessa ota loppuakseen. Ensin tulivat Bravermanin ”invaasio”-puheet ja sen jälkeen salkuton ministeri Gavin Williamson joutui eroamaan. Williamsonin palkitsemista ministerinpestillä voi ihmetellä, sillä hän oli ehtynyt saada aikaisemmin jo kaksi kertaa lähtöpassit: ensin Theresa Mayn ja sitten Boris Johnsonin hallituksesta.
Nyt Williamson joutui lähtemään, kun julkisuuteen vuoti tietoja hänen öykkärimäisestä käytöksestään ja vanhoista tavoistaan Mayn hallituksen puolustusministerinä. Williamson oli tuolloin käskenyt yhtä virkamiestä ”viiltämään kurkkunsa auki” ja toista ”hyppäämään ulos ikkunasta”.
Freddy Gray uskoo, että Sunak pystyy yhdistämään puolueen jossain määrin. Mutta hän ei usko tämän kykyyn voittaa vaaleja.
”On tietysti mahdollista, että aliarvioin Sunakia”, Gray sanoo.
”Kaikista niistä, jotka olivat ehdolla Johnsonin jälkeen, hän on todennäköisesti vahvin. Mutta silti minusta tuntuu, että hänen haasteensa ovat liian suuria kenenkään poliitikon ratkaistaviksi.”
Britannian konservatiivipuolue on yksi maailman vanhimmista puolueista, ja sitä on usein luonnehdittu myös kaikkien aikojen menestyneimmäksi länsimaiseksi puolueeksi. Se hallitsi Britanniaa valtaosan 1800- ja 1900-lukuja, ja on nyt hallinnut kolmetoista pitkää vuotta.
Näyttää kuitenkin lähes väistämättömältä, että vuonna 2024 järjestettävissä seuraavissa parlamenttivaaleissa työväenpuolue ottaa suuren voiton.
Tappio voisi olla toryille siunaus.
”Puolue löytää yhtenäisyytensä ja suuntansa vain menemällä oppositioon. He ovat olleet vallassa liian kauan ilman huolta sen menettämisestä, ja se on tuhonnut heidät”, sanoo Gray.
Oppositiotaival voi toisaalta myös merkitä menneisyyden paluuta.
Jos Sunak kärsii suuren vaalitappion, puolueen johtoon saattaa nousta uudestaan eräs sotkutukkainen pellavapää.