Varovainen pragmaatikko

Britannian uusi pääministeri Rishi Sunak lupaa panna talouden kuntoon.

Britannia
Teksti
Silja Lanas Cavada

Rishi Sunakin pääministerikauden suurin haaste on maan rapakunnossa oleva talous.

”Haluan korjata Britannian talouden ja yhdistää konservatiivien rivit”, hän tviittasi 23. lokakuuta. Samalla hän ilmoittautui virallisesti ehdolle konservatiivien johtajaksi sekä uudeksi pääministeriksi.

Sunak seuraa tehtävässä konservatiivi Liz Trussia. Tämän kausi kaatui katastrofaaliseen talouslinjaan historiallisen nopeasti, vain 45 päivässä.

Sunak on luvannut noudattaa talouspolitiikassa aiempaa linjaansa. Mikä se tarkalleen on, sitä ei täysin tiedetä.

Jo kesällä hän arvosteli tiukasti Trussin lupauksia veronalennuksista ja suunnitelmia lisälainanotosta. Hän ennusti myös markkinoiden kielteisen reaktion, joka lopulta kaatoi Trussin hallituksen 20. lokakuuta. Punnan arvo syöksyi, korot nousivat. Konservatiivipuo­lueen kannatus rysähti.

Sunakin talouspoliittisissa näkemyksissä on paljon samoja piirteitä kuin Trussilla, sanoo Bios-tutkimusyksikön ekonomisti Jussi Ahokas.

Sunak on fiskaalikonservatiivi. Hän kannattaa veronalennuksia, joita kompensoidaan menoleikkauksin. Hän on silti Trussia varovaisempi ja on korostanut vastuullisempaa taloudenpitoa ja julkisen talouden linjaa.

Kesän vaalikampanjassaan Sunak väläytteli usean miljardin veronalennuksia. Hän korosti, että niiden aika on vasta, kun inflaatio on saatu kuriin.

Ahokas sanoo, että Sunakin linja asettuu ”aika hyvin” konservatiivipuolueen perinteisen oikeistolaisen talouspolitiikan jatkumoon.

Hänen näkemyksensä noudattelevat pitkälti finanssikriisin jälkeistä Cameron-Osborne -hallituksen talouslinjaa, Ahokas kuvaa.

Myös silloin puhuttiin tiukan talouskurin puolesta. Samaan aikaan leikattiin menoja ja supistettiin julkista sektoria, mutta myös kevennettiin verotusta.

Veronalennukset olivat ”kaikkea muuta kuin julkista taloutta tasapainottavaa”, Ahokas sanoo.

Britannian taloustilanne on läntisten talouksien vaikeimpia.

Inflaatio laukkaa yli kymmenessä prosentissa, ensimmäistä kertaa 40 vuoteen. Taantumaa odotetaan loppuvuodesta. Maa on varautunut huonosti kylmään talveen, kun kaasusta on pulaa.