Välirauha makkarasodassa

Sovittiin, että EU:n ulkoraja siirtyy Englannin ja Pohjois-Irlannin väliin. Siirtymäajan lopulla Britannia ilmoitti, että ei sittenkään. Riitely jatkuu.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.

Englantilaisia perinneruokia on vaikea selittää ulkopuolisille. On esimerkiksi spotted dick, joka sanakirjamääritelmän mukaan on ”höyrytetty vanukas, joka valmistetaan ihrasta ja kuivatuista hedelmistä”. Kyseessä on jälkiruoka.

Hieman vähemmän hurja mutta poliittisesti äärimmäisen tulenarka ruokalaji on toad in a hole, joka suomalaisittain voisi olla vaikkapa makkaroita pannukakkutaikinassa. Tämän herkun keskeinen ainesosa, makkara, on ajanut EU:n ja siitä irtautuneen Britannian ilmiriitaan.

Kyse ei ole vain byrokraattien kauppapoliittisesta pyörittelystä, kärjistyneet makkara-asiat uhkaavat Pohjois-Irlannissa parikymmentä vuotta jatkunutta rauhantilaa.