Toimittajalta: Venäläiset emännät saattavat pian laittaa ruokaa suomalaisille aidanrakentajille itärajalla

Suomen ja Venäjän välisen rajan pinnassa maisemat ja mielialat riitelevät keskenään, kirjoittaa Petri Pöntinen.

Profiilikuva
Toimitukselta
Teksti
Petri Pöntinen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja, joka on erikoistunut pitkiin featureartikkeleihin.
2 MIN

Kävin hiljan työmatkalla itärajalla, Tohmajärven Värtsilässä. Tein juttua suomalais-venäläisestä Hovien perheestä.

Rajan pinnassa maisemat ja mielialat riitelivät keskenään.

Hullaannuin luonnosta. Venäjän puolelta kiemurtelevasta Jänisjoesta, kullankeltaisista elopelloista, rehevän laakson lintuparatiisista. Kaiken kauneuden vastakohtana aistin autioituvan rajaseudun alakulon.

Tyhjiä asuintaloja ja suljettuja kauppoja. Raja-asema, sekin kohta vuoden kiinni.

Harvoja elonmerkkejä keskellä päivää oli kahvila entisessä lakkautetussa koulussa. Poikkesin sumpille Matti Jaatisen kanssa. Eläköitynyt rajavartija tunnetaan Värtsilä-aktiivina, jota kutsutaan myös kyläpäälliköksi.

”On taisteltu kaksikymmentä vuotta”, Jaatinen kertoi.

”Muutoin Värtsilä olisi jo kuollut.”

Värtsilän kunta liitettiin Tohmajärveen vuonna 2005. Väki kaikkosi, raitti hiljeni kiihtyvää vauhtia. Jaatinen ei nostanut käsiä pystyyn. Palkkatuella hankittiin kyläläisille työtä. Alettiin pyörittää kahvilaa ja järjestää ystävänapua kotona asuville vanhuksille.

Merkittävä osa tukityöllistetyistä on ollut rajan takaa muuttaneita, venäläisiä.

Kahvila on ollut naisille matalan kynnyksen työpaikka. Ei ole kysytty todistuksia, ei vaadittu suomen kielen taitoa. Nytkin keittiössä hääri kaksi venäläistä emäntää. 

”On haluttu auttaa elämässä eteenpäin.”

Kahvittelu keskeytyi, kun pöytään änkesi haalariasuinen mies. Hän tiedusteli, voisiko kahvilassa järjestää muonitusta rakentajille.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomi päätti pystyttää itärajalle kaksisataa kilometriä raja-aitaa. Myös tänne, Niiralan raja-aseman ympäristöön, nousisi korkea esteaita. Seitsemän kilometriä pätkä, parin vuoden urakka.

Pienelle porukalle keittoruokaa, se kyllä järjestyisi, Jaatinen tuumasi.

Ehkä suomalaiset aidanrakentajat söisivät vielä lounaaksi maukasta venäläistä borssia.

Petri Pöntinen on seurannut tiiviisti itärajan elämää sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022.

Samalta kirjoittajalta