Journalismia kaikilla aisteilla

Jos ihminen ei erota koneen ja ihmisen tuottaman tekstin eroa, hän alkaa lopulta epäillä kaikkea.

Toimitukselta 10.4.2026

Teksti: Annu Marjanen

4 MIN

Istuin Lady Margaret Hallin tiloissa Oxfordin yliopistolla tammikuun lopulla. Perienglantilaiseen saliin oli kokoontunut toimittajakollegoita eri puolilta Eurooppaa. Huolenaiheet olivat kovin tuttuja.

Kuuntelimme alustusta mediaympäristön nopeasta muutoksesta ja toimitusten tavoista reagoida siihen. Vauhti on ollut kovaa. Reuters-instituutin laajan kyselytutkimuksen mukaan mediatalojen johtajien luottamus journalismin näkymiin on heikentynyt selvästi. Tammikuussa julkaistussa kyselyssä 38 prosenttia vastaajista suhtautuu luottavaisesti journalismin näkymiin. Laskua edellisestä, neljä vuotta sitten tehdystä kyselystä, on 22 prosenttiyksikköä.

Perinteiset mediatalot kilpailevat huomiosta influensserien ja muiden sisällöntuottajien kanssa. Toisaalla kävijäliikennettä syövät tekoälybotit, jotka tarjoilevat nopeita vastauksia kysymykseen kuin kysymykseen.

Median luottamusta koskevissa mittauksissa Suomen korkeat lukemat pistävät edelleen silmään. Silti samat trendit koskevat meitäkin.

Suomen Kuvalehden mediakolumnisti Heikki Pursiainen kuvasi tilannetta itseironisesti: ”Voin vain toivottaa voimia meille mediasisältöjen tuottajille. Yritetään kestää uusi vähäisempi asemamme maailmankaikkeudessa.”

Omaäänisyys, muutoskyvykkyys ja ”sisäinen yrittäjyys” ovat journalismityöpajoissa usein hoettuja sanoja. Myös Oxfordin kampuksella puhuimme siitä, miten riippumatonta ja merkityksellistä journalismia voidaan tehdä jatkuvasti pienemmillä resursseilla.

Toimituksissa pohditaan kuumeisesti, miten erottua muista ja missä taas automaatio on järkevää. Tekoälymallien nopeaan kehitykseen on reagoitu luomalla erilaisia AI-apureita, jotka esimerkiksi tekevät jutuista tiivistelmiä, etsivät uutisia tiedotetulvasta tai oikolukevat tekstiä.

Uutistoimituksilla on itselläkin vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Tekoälyapurin perättömät tiedot jäivät nopeuskilpailussa tarkistamatta, kun Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat julkaisivat virheellisen uutisen Suomen ilmatilaan päätyneistä venäläisdrooneista.

Virhe herätti terveellistä keskustelua tekoälyyn liittyviä eettisistä kysymyksistä.

Journalismin itsesääntelyelin Julkisen sanan neuvosto on parhaillaan uudistamassa tekoälyohjeistustaan. Taustalla on ajatus siitä, että yleisö kaipaa lisää selkeyttä tekoälyn käytön merkitsemiseen. Nykyinen Journalistin ohjeita täydentävä ”algoritmilausuma” on vuodelta 2019. Se edellyttää tekoälyn käytöstä kertomista hyvin harvoissa tapauksissa eli silloin, kun ”sisältö on sekä merkittävissä osin tuotettu että julkaistu automaattisesti”.

Näkemyserot asiasta käyvät hyvin ilmi esimerkiksi Suomen Lehdistön podcastista, jossa Helsingin Sanomien kehitysjohtaja Esa Mäkinen ja Long Playn toimittaja Anu Silfverberg väittelevät aiheesta.

Myös Suomen Kuvalehden toimituksessa tekoäly herättää paljon keskustelua ja huolia. Tarve selkeämmille linjauksille on noussut meilläkin esiin. Laadimme niitä parhaillaan, ja tarkoituksena on kertoa niistä myös lukijoille. Teknologia kehittyy niin nopeasti, että yksityiskohtaisia ohjeita on mahdoton tehdä. Nykyisin yhä useampiin toimituksen käyttämiin ohjelmiin on integroitu tekoälyominaisuuksia. Niiden avulla syntyvät esimerkiksi juttujen audioversiot ja lyhytvideoiden tekstitykset.

Kun tein toimitukselle kyselyn, jossa kartoitettiin tekoälytyökalujen käyttöä, toimittajat kertoivat saavansa edelleen eniten hyötyä haastattelunauhojen litteroinnista. Siinä tekoäly on ollut apuna jo pitkään.

Selvää on, että journalistisen työn ydintä ei voi ulkoistaa koneelle. SK:n journalismin tavoitteena on kertoa olennainen, analysoida ilmiöiden taustat ja tarjota oivalluksia ympäröivästä maailmasta.

Tekoälyn aikakaudella toistuu myös mantra siitä, että journalismia tehdään ”ihmiseltä ihmiselle”. Kankea ilmaus, mutta journalismin luotettavuus rakentuu juuri sen varaan. Jos ihminen ei erota koneen ja ihmisen tuottaman tekstin eroa, hän alkaa lopulta epäillä kaikkea.

SK:lle leimallista on vahva politiikan journalismi, tutkivat jutut ja yhteiskunnallinen kulttuurikeskustelu. Kaikki tämä perustuu aivan muuhun kuin koneella istumiseen: kovaan jalkatyöhön. Loputtomiin taustakeskusteluihin ja puhelinsoittoihin. Kokoushuoneiden liepeillä päivystämiseen. Taiteen tulkitsemiseen. Siihen että ollaan paikan päällä, kysytään kysymyksiä ja havainnoidaan maailmaa. Lopulta kyse on yksinkertaisesta asiasta. Ihmiskontakteista. Läsnäolosta.

Oxfordissa kahden päivän kurssi läheni loppuaan. Summasimme tärkeimpiä oppeja. Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Vastauksissa toistui sama asia. Ihmisten tapaaminen, luottamukselliset keskustelut, läsnäolo. Se oli itselläkin kurssin parasta antia.

Olin hämmentynyt. Tätä pidemmälle emme siis kahden päivän maratonistunnolla päässeet?

Lähdin hieman turhautuneena katselemaan kaupunkia. Kävelin kasvitieteelliseen puutarhaan. Tammikuun lopulla se vaikutti kuolleelta. Kasvihuoneesta tulvahti kuitenkin vastaan vahva elämä. Haistelin kahvipensasta, banaanipuuta, papyrusta. Ilmassa pörräsi pieniä hyönteisiä. Ja tuolla, mikä lihansyöjäkasvi tuo on! Käsi hamuili automaattisesti puhelinta. Räpsin kuvia joka kulmasta.

Ulkona kasvoi lumikelloja. Joku istui niiden keskellä puun alla, toinen yritti asetella häntä sopivaan kuvakulmaan kännykän ruudulla. Tajusin työntää oman puhelimeni taskuun. Hengitin syvään alkavaa kevättä.

Tähän ei kone pysty.

Kokosin oheen kattauksen lukusuosituksia, jotka on tehty samassa hengessä. Ihmettelyllä ja olemalla läsnä. Kaikilla aisteilla.

Kirjoittaja on SK:n ajankohtaissisältöjen tuottaja. Hän osallistui Jokesin rahoittamalle Essential Skills for Newsroom Leaders -kurssille Oxfordissa.

Oikaisu 10.4.2026 klo 17.49: Korjattu jutun ensimmäistä lausetta. Lady Margaret Hall on college, joka muodostuu useista rakennuksista.