Kaiken läpäisevä kaupallisuus
Kirjailija Johannes Ekholm rahoitti työskentelyään myymällä mainoksia uuteen kirjaansa. Päähenkilö on hysteerinen kuvaus tämän päivän helsinkiläisistä.
4
MIN
Haluaisitko ostaa nimesi kirjaani?
Näin Johannes Ekholm tiedusteli alkuvuonna Instagramissa, kun Päähenkilö-kirjan käsikirjoitus oli valmis. Apurahaa ei ollut myönnetty kuukausiin. Ekholm päätti muuntaa clouttinsa eli tunnettuutensa rahaksi.
”Se oli ja ei ollut vitsi”, Ekholm sanoo. ”Piti ostaa Lidlistä kaalia, mutta luottokortti oli höylätty loppuun.”
Ekholm möi mainintoja yksityishenkilöille ja yrityksille. Sivuilla vilisee kansainvälisiä suuryrityksiä ja paikallisia brändejä.Lukijalle on epäselvää, kuka on maksanut, kuka ei.
”Käsikirjoitus ei juuri muuttunut kaupallisista yhteistöistä. Vaihdoin vain parin tuotteen valmistajan nimeä.”
Ideaan provosoivat hallituksen kulttuurileikkaukset. Ekholmin mukaan niiden tarkoitus on ajaa ala ahtaalle ja kulttuuri toimimaan ilman valtionavustuksia. Esimerkiksi perussuomalaisten kulttuuripoliittisessa ohjelmassa toivotaan alan hankkivan sponsorirahoitusta.
”Sain kerättyä tuhat euroa. Ei sillä elätetä perhettä.”
Kuvataiteessa mesenaatit ovat tutumpi ilmiö kuin kirjallisuudessa.
”Taiteilijat keräävät rahaa, koska se on välttämätöntä. Kustantamoiden markkinointisuunnitelmat tuntuvat pölyisiltä”, Ekholm sanoo.
Kustantamoissa kaupallisesti kannattamattomia korkeakirjallisia teoksia rahoitetaan julkaisemalla myyviä, viihteellisiä teoksia.
Ekholmia inspiroi kirjailija Kari Hotakainen, jonka kirjoittamalla Kimi Räikkösen elämäkerralla rahoitettiin osin David Foster Wallacen Infinite Jestin käännös. Hotakaisen Helmi-kirjaa myydään ainoastaan K-kaupoissa Pirkka-brändin alla.
”Se avasi silmäni. Tuli olo, että minäkin pystyn maksimoimaan markkinoinnin”, Ekholm sanoo, mutta myöntää jääneensä kauas tavoitteistaan.
”Olisi ollut hauskaa, jos ydinasevalmistaja tai tupakkafirma olisi lähtenyt sponsoroimaan. Ei se cloutti ollutkaan niin isoa.”
Kaiken läpileikkaava kaupallisuus kuuluu Ekholmin teoksen teemoihin. Päähenkilössä elokuvaohjaajan urasta haaveileva Hanna sijaistaa Kalasataman tornitalossa nauhoitettavan Päähenkilö-nimisen keskusteluohjelman ohjaajaa.
Hanna tekee ohjelmaa sopimuksella, joka velvoittaa hänet viimeistelemään tuotannon, vaikka kuvauspaikalta katkeavat sähköt. Hän suostuttelee ohjelman vieraat jäämään yöksi, jotta kuvaukset saataisiin aamulla purkitettua.
Keskusteluohjelmaa juontaa botti, jonka ääni on ensimmäisellä kaudella Sami Kurosen ja toisella Maria Veitolan. Tuotanto halutaan automatisoida säästösyistä.
Henkilöt keskustelevat taiteilijoista, jotka ennen eroteltiin ”aitoihin” ja ”sellouteihin”. Huomiotaloudessa kaupallisuutta ja taidetta on mahdotonta erottaa.
Ironia ja vilpittömyys lyövät kättä tekstissä, joka tuo mieleen vuoroin Miranda Julyn kiertelemättömän Nelinkontin-romaanin, vuoroin Jyrki Lehtolan ja Tuija Siltamäen ivalliset esseet.
”Kirja on sekä vakava että hauska. Tehty tosissaan ja täysin läppä.”
Ekholmin paras romaani tähän mennessä, jos kirjailijalta kysytään.
”Koen kehittyneeni kirjoittajana, sillä olen siirtynyt itse tarinan ulkopuolelle. Olen tavoittanut keveyden, johon en ole päässyt aiemmin.”
Ekholmin metodeihin on aina kuulunut somessa pyöriminen. Hahmoja hän on kehittänyt tositv:tä katsomalla.
”Aineistoni perustuu julkisiin lähteisiin, kuten haastatteluihin, tv-ohjelmiin ja blogikirjoituksiin. Kirjoitan fanifiktiota ihmisistä, joita näen ympärilläni, parasosiaalisista tuttavuuksista.”
Ensimmäinen kirjassa esitelty päähenkilö on ketamiinia vetävä Hanna. Hanna on doomer, jatkuvan online-tilan ja kriisiajan tuote. Hanna on lukenut J. G. Ballardin romaanista ”päähenkilösyndroomasta”, oman elämänsä elokuvallistamisesta. Hän kuvittelee itsensä kolmannessa persoonassa ja tuntuu elävän kuin Instagramin livelähetys olisi jatkuvasti päällä.
Muita päähenkilöitä ovat Lenita, syvähengittävä ja energioista kiinnostunut miesten tunnetaitokouluttaja sekä Luka, postfeminismin koulima muusikko, joka tietää miten kusipää määritellään mutta käyttäytyy silti huonosti.
Henkilöt osaavat sanallistaa ongelmia mutta eivät tee niille mitään. Pitäisi olla vähemmän somessa, pitäisi aikuistua, pitäisi lopettaa päihteiden käyttö. Kalasataman tornitalossa vietettynä yönä heillä on mahdollisuus nousta aivosumunsa yläpuolelle ja irtautua kaupungin kiireistä.
Pääkaupunkikeskeisyyttä eli Helsinki-syndroomaa on onnistunut pakenemaan vain kirjan toisessa osassa kuvioihin astuva Kai, joka on muuttanut muualle.
Ekholmkin muutti juuri Savonlinnaan.
”Helsingissä olin cloutti-ajattelun huumaama”, hän sanoo. Oli kulttuurista pääomaa ja verkostoja, mutta ei oikein mitään konkreettista.
”Savonlinnassa tavallisilla ihmisillä on varaa asua omistusasunnossa”, hän sanoo.
”Helsingissä asutaan vuokralla, tehdään pätkätöitä ja deittaillaan viittä tyyppiä viikossa. Unelma keskiluokkaisuudesta on kadonnut.”
Johannes Ekholm: Päähenkilö. 303 sivua. Otava, 2025. Otava ja SK:n julkaisija Otavamedia kuuluvat samaan Otava-konserniin.