Taviksen talouskoulu: Millainen olisi maailma ilman velallisuutta?

kirjallisuus
Teksti
Susan Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Toimittaja Susan Heikkinen luki valikoiman tuoreita taloushistoriaa käsitteleviä kirjoja. Tässä sarjassa hän kertoo niistä kertomisen arvoisen. Mitä oivalluksia tarjosi Jakke Holvaksen väitöskirja Talousmetafysiikan kritiikkiä (Tutkijaliitto 2009)?


Talouskoulukirjat

Olen lukenut viimeisen neljästä oppikirjastani – ja joutunut sysäämään syrjään kaiken edellä oppimani.

Ei, Jakke Holvas ei kritisoi vallitsevaa talousjärjestelmää. Hän ei halua kumota tai uudistaa sitä toiseksi talousjärjestelmäksi. Sen sijaan hän haluaa väitöskirjassaan kumota koko talouslähtöisen ajattelun. Hän vaatii katsomaan koko maailmaa kerrankin jostain muusta kuin talouden vinkkelistä.

Sillä talous on vallitseva puhetapamme. Kaikkea perustellaan nykyään taloudella, mutta taloutta itseään ei tarvitse perustella. Talouden termit kuten tuottaminen, pääoma ja velassa oleminen ohjaavat ajatteluamme ja moraaliamme oikeastaan huikean syvällisesti, ja niitä käytetään kaikilla elämän alueilla.

Yhteiskunnan olemassaolon tarkoitus on pääoman kertyminen, ja ihminen on tässä prosessissa virtalähde, joka latautuu vapaa-aikanaan ja purkautuu työssään luodakseen arvonlisäystä. Ihmisellä on arvoa vain kun hän tuottaa tai vähintäänkin valmistautuu tuottamaan.

Totta kai velat on maksettava – miten niin totta kai? Olisiko kuviteltavissa sellainen maailma, jossa ihminen on ensisijaisesti jotain muuta kuin “velkansa maksava olento”? Jossa moraali ja oikeudenmukaisuus perustuvat johonkin ihan muuhun kuin tilikirjoihin? Miksi ihmisten välisessä vaihdossa panoksena on juuri taloudellinen arvo – eikä jokin muu arvo?

Kirja on filosofian väitöskirja. Se on siis useimmille meistä vaikeatajuinen, toisiin filosofeihin alituisesti viittaava ja konkreettisuudessa köyhä, mutta Holvas on minun kaltaiselleni lukijalle jalo. Esipuheessaan hän sanoo teostaan aikalaisdiagnoosiksi, jossa “lukijan kannalta tärkein kriteeri on se, onko hän saanut uusia näkemyksiä vai ei”.

Kiitos. Vapauduin siis heti alkajaisiksi siitä kaiken ymmärtämisen velasta, jota olen kasvanut tuntemaan kirjoille ja lukemiselle. Vaatimattomilla oivalluksillani varmaankin reputettaisiin kirjatentissä, mutta piru vie olen iloinen niistä!

Yritän tässä välittää eräitä ahaa-elämyksiä Holvaksen väitöskirjan tiimoilta. En raportoi kovinkaan säntillisesti, onko oivalluksen muotoillut Holvas, joku hänen siteeraamistaan filosofeista vaiko minä itse – lähdeviittauksia kaipaavat lukekoot väitöskirjan itse.

En varmaankaan ole ainoa, jolle on joskus vaikea ottaa vastaan lahjoja. Varsinkin ylenpalttisia lahjoja. Tulee se olo, että pitää antaa vastalahja, ja häivähdys pettymystä, jos tilaisuutta vastalahjan antamiseen ei ole näköpiirissä. Ja myös häivähdys häpeää: eihän näin saa tuntea! Lahja on lahja, ja otettava vastaan vilpittömän yksisuuntaisena eleenä, eikö niin?

Entäpä, jos vastalahjan antamisen halu onkin jotain hyvin syvästi inhimillistä, luontaisinta? Holvas kuvailee kiinnostavasti kulttuureja, joissa on tärkeää vaihtaa lahjoja rituaalinomaisesti.

Esimerkiksi melanesialaisen naumaun kielessä yksi sana kattaa ostamisen, myymisen ja lainaamisen, ja tuo sana on palautuvuus. Se, ettei pidä itsellään, merkitsee palautuvuuden periaatteen mukaan sitä, että saa.

Vastavuoroisuus piti muinaista yhteiskuntaa koossa. Sellaisessa yhteiskunnassa lahjojen vaihto kattaa koko elämän, eli se läpäisee uskonnollisen, sosiaalisen, mytologisen ja taloudellisen elämänalan. Lahjoina vaihdetaan paitsi esineitä, myös suosionosoituksia, palveluja ja juhlia, ja lahjojen vaihdossa ovat mukana niin yksittäiset ihmiset, yhteisöt, kuolleet ja jumalat.

Jos joissain kulttuureissa antaa toiselle lahjan, johon hän ei voi vastata samalla mitalla, tulee nöyryyttäneeksi häntä pahasti. Vanhanaikainen hyvyys ei siis piile pyyteettömässä antamisessa, vaan toisen tunnustamisessa suvereeniksi vastavoimaksi. Hyvä ihminen ei loukkaa toisen ylpeyttä ja itsekunnioitusta, vaan jättää hänelle mahdollisuuden vastalahjaan.

Pyyteetön hyväntekeväisyys on siis vaarallista avuliaisuutta, “hyvän väkivaltaa”, joka voi vahingoittaa avun saajan tervettä ylpeyttä.

Voin ymmärtää hyvin, miten nakerretaan esimerkiksi monien Suomeen asettuneiden, mutta työttömiksi jääneiden pakolaisten itsekunnioitusta. Suomi on tarjonnut turvapaikan, ylläpidon ja koulutuksen, mutta tilaisuutta takaisinmaksuun ei tulekaan.

Voitaisiin puhua kiitollisuudenvelasta, mutta Holvas haluaa hylätä taloussanaston. Hän kutsuisi vastavuoroisuuteen liittyvää velkaa mieluummin haasteeksi. Ja haasteeseenhan terve itsekunnioitus haluaa vastata. Esimerkiksi hauskan jutun kertominen keskustelukumppanille on eräänlainen haaste. Tavallisesti toinen haluaa osoittaa olevansa tasaveroinen ja kertoo vastavuoroisen kaskun. Ehkä tämä arkipäivän tuntemus valottaa hieman sitä vastavuoroisuuden etiikkaa, johon muinaiset kulttuurit mahdollisesti nojasivat?

Tuhahdin, kun Holvas alkoi käydä läpi filosofi Aristoteleen ajattelua. Miten se auttaisi etsimään vaihtoehtoja nykyajan talousmantroille? Hyvinkin: Aristoteleen kautta avautui näkymä aivan erilaiseen ihmisten ajattelutapaan – ja näidenkin ihmisten yhteiskunta kukoisti monessa mielessä, ja kukoisti vain satakunta sukupolvea sitten.

Antiikissa esimerkiksi minkään alan tuotantoa ei hallinnut nykyisen kaltainen tuottavuuden pyrkimys. Antiikin ajoilta ei liene kirjoituksia, joissa jatkuvaa kasvua, teknologista tai materiaalista kehitystä, olisi pidetty mahdollisena tai toivottavana.

Aristoteleskin suhtautui kriittisesti taloudellisiin arvoihin, eli pienisieluiseen, hyödylliseen ja voittoa tuottavaan “pelkkään elämään”; sen sijaan piti tavoitella “hyvän elämän” arvokkuutta.

Tärkeää oli muun muassa kohtuus omaisuuden ja tekojen suhteen. “Runsaskätisenä” tunnettu ihminen ajatteli mieluummin sitä, miten tulos saavutetaan parhaiten ja arvokkaimmalla tavalla, kuin sitä, mitä se maksoi ja miten sen olisi saanut halvimmalla. Runsaskätinen myös osasi käyttää varojaan kunniakkaasti: hän toimi tavalla, jossa toiselle jäi takaisin maksamisen mahdollisuus – eli suvereenisuus ihmisenä.

Muinaisten yhteisöjen oletettu vastavuoroisuuden ihanne siis ilmeisesti eli vielä antiikin aikana.

Tämän välttämättömän pohjustuksen jälkeen Holvaksen keskeisimpään teesiin: kristinuskon ja kapitalismin liittoon.

Mikä onkaan kristinuskon perusta? Se, että ihminen on synteihinsä itse syyllinen (onhan hänellä vapaa tahto) ja synneistään velkaa Jumalalle. Jumala maksaa ihmisen velan hänen puolestaan uhraamalla oman poikansa – siis antamalla valtavan suuren, ylittämättömän lahjan. Lahja on mahdottoman suuri, jotta siihen voisi vastata vastavuoroisesti. Ensin ihminen siis velkaannutetaan syöttämällä hänelle synti, ja sitten häntä nöyryytetään antamalla velat anteeksi. Aristoteleen silmissä kristillinen jumala ei suinkaan olisi ollut jalomielinen, vaan ylimielinen nöyryyttäjä.

Kristitty ihminen kuitenkin yrittää maksaa takaisin, onhan hänen sielunsa Jumalalla velan panttina. Ellei velkaa hoideta, sielu ei pääse taivaaseen. Velanmaksussa valuuttana käytetään katumusta. Ja kas, nykyaikainen velkamoraali on synnytetty.

Jos todella on niin, että jonkinlaiseen “alkuperäiseen” ihmisyyteen kuuluivat vastavuoroisuus ja sitä ylläpitävät kunniasäännöt, kristinusko oli jotain todella mullistavaa. Yksisuuntainen lahja toi maailmaan ajatustavan, jossa vaihto oli taloudellista, syyllistävää ja velkaannuttavaa.

Niinpä, Holvas huomauttaa, ikiaikaiselta tuntuva moraalikäsityksemme ei olekaan luonnonlaki. Se, että kaikesta pitää maksaa ja kaikesta jää velkaa, on moraalinen tulkinta, ei tosiasia.

Nietzcheä mukaillen: kristillisen jumalan ilmaantuminen on tuonut valtavan määrän syyllisyydentunnetta maan päälle, ja kun ihminen tuntee syyllisyyttä, hänellä on velallisen suhde jumalaan. Eivät esimerkiksi antiikin ihmiset kantaneet tällaista syyllisyyden taakkaa virheistään. Olisi pyrittävä hyvään omaantuntoon, sen kautta luottamukseen toisiin ihmisiin, ja sen kautta fatalismiin. On suuriarvoista luottaa toisten hyväntahtoisuuteen, vaikkei sille ole takeita, ja juuri toisiin luottamalla, ei suinkaan toisia epäilemällä, ihminen säilyttää arvokkuutensa.

Olisiko kristillis-kapitalistisesta moraalista siis jotenkin vapauduttava, annettava ihmisille yhä lisää valinnanvaraa? Holvas huomauttaa, että vapauden lisääminen vie maailmaa itse asiassa samaan suuntaan kuin kapitalismikin. Kapitalismi toimii vain, jos vaihdettavat asiat pysyvät irrallisina niiden vaihtajista, hyödykkeet eivät siis kanna mukanaan ihmisten välisiä tunne-, kunnia- ynnä muita sidoksia. Kapitalismi on ihmisen vapautta mahdollisuuksiin, joten todellinen vaihtoehto sille olisikin rajoittaa ihmisten valinnanvapautta.

Holvas myöntää, että epävapauden ehdottaminen on epäkorrektia. Mutta entä jos vapaus ei teekään ihmisistä onnellisia? Entä, jos oman elämän täydellinen hallintapakko onkin se, joka tuottaa osalle meistä onnettomuutta? Suurin osa elämästämme on joka tapauksessa kohtalon sanelemaa, alkaen aina ajasta ja paikasta, johon satumme syntymään. Entä jos todellinen vapaus kätkeytyykin juuri siihen, mihin emme itse voi vaikuttaa? Fatalismi olisi eräässä mielessä äärimmäistä vapautta, ja ainakin vapautta paljosta turhasta syyllisyyden kantamisesta.

“Ajattelun nimissä, olisi pohdittava myös sitä vaihtoehtoa, että ihmiset eivät haluakaan olla voiteluaineena markkinatalouden rattaissa, vaan he haluavat kohtalon”, Jakke Holvas kirjoittaa.

Taviksen talouskoulu -sarja päättyy tähän.

Aikaisemmin julkaistu
Taviksen talouskoulu: Oppivelvollisuus koko elämän ajaksi? (Suomenkuvalehti.fi 5.8.2010)
Taviksen talouskoulu: Miksi maailmassa on velkaa enemmän kuin rahaa? (Suomenkuvalehti.fi 10.8.2010)
Taviksen talouskoulu: Keinottelu – rikos ihmiskuntaa vastaan?
(Suomenkuvalehti.fi 12.8.2010)
Taviksen talouskoulu: Ketä johtannaiskauppa hyödyttää? (Suomenkuvalehti.fi 17.8.2010)

Kirjat ovat:

* Niall Ferguson: Rahan nousu. Maailman rahoitushistoria. Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2009.
* Markku Kuisma: Rosvoparonien paluu. Raha ja valta Suomen historiassa. Siltala 2010.
* Paul Krugman: Lama. Talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot. HS-kirjat 2009.
* Jakke Holvas: Talousmetafysiikan kritiikkiä. Tutkijaliitto 2009.

Kuva Kaisa Rautaheimo