Taviksen talouskoulu: Oppivelvollisuus koko elämän ajaksi?

kirjallisuus
Teksti
Susan Heikkinen

Toimittaja Susan Heikkinen luki neljä tuoretta taloushistoriaa käsittelevää kirjaa. Tässä sarjassa hän kertoo niistä kertomisen arvoisen.


Talouskoulukirjat

Enpä olisi uskonut. Venytin viikon kesäpäivät myöhäiseen iltaan lukeakseni taloushistoriallista tietokirjallisuutta – ja olin riemuissani! Sehän oli autuasta, ylellistä ja etuoikeutettua!

Eihän opiskelu voi olla riemullista, eihän? Sehän on pakertamista ja itsekuria?

Selitän. Meitä palkollisten toimittajien ammattikuntaa hellitään vuotuisella oikeudella täydennyskoulutukseen. Minä täydensin tänä kesämä yleistietojani, sillä jos toimittajan työ jotain opettaa tietämään, niin sen, milloin ei tiedä.

On ylellistä, että on syy ja lupa lukea ikään kuin tenttikirjaa ilman tenttiä. Silloin lukee ilman pelkoa, että ”juuri tästä varmaan kysytään”, vapaasti ahmien vaikutteita ja oivalluksia, ilman tunnonvaivoja siitä, jos ohittaa epäolennaisilta tai käsittämättömiltä vaikuttavat kohdat.

On myös ylellistä hankkia kirja omaksi ja tehdä siihen niitä syntisiä marginaalimerkintöjä ja alleviivauksia. Hyi, kirjahan menee piloille! Sen arvo laskee! (Onko kirja siis tärkeämpi kuin lukija?)

Kun omista koulu- ja opiskeluajoista on jo vuosia, itseopiskelu herättää myös kummastelemaan, miksei sama historiallinen ja yhteiskunnallinen tieto tarttunut päähän jo peruskoulussa. Taloushistoriaa kyllä luettiin ja päntättiin, mutta miksi se palautui nyt mieleen vain hämäränä mielikuvana, että onhan näitä asioita opiskeltu ja luultavasti kymppejä kokeista keräten?

Lapsena ja teininä historian ja yhteiskuntaopin opiskelu on väistämättä ulkoaopettelua. Nykyään oppimiskäsitys on luullakseni sellainen, että ihminen oppii liittämällä uudet tiedot jotenkin jo olemassaolevaan kokemus- ja tietomaailmaansa. Jos opiskelija oivaltaa, miten uusi tieto liittyy vanhaan, tai miten uusi tieto vastaa johonkin kysymykseen joka häntä askarruttaa, hän todella omaksuu sen.

Siksi koulun historianopiskelusta suuri osa taitaa valua hukkaan. Monelle vasta elämänkokemus synnyttää mieltä askarruttavia, esimerkiksi oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja konkretiaa maailmanhistorian syy- ja seurausketjuihin.

Taloustiedon kouluopetusta on ehdotettu vahvistettavaksi, mutta hyödyllistä voisi olla myös oppivelvollisuuden ulottaminen aikuisuuteen. Jos ihmiset joutuisivat edes kerran vuosikymmenessä päivittämään yhteiskunnalliset tietonsa, voisi kansalaiskeskustelu nousta oleellisesti rakentavammaksi kuin se nyt on.

On historiakirjoja ja historiakirjoja. En ole koskaan ollut innostunut oppikirjamaisesta aikakausien haltuunotosta. Se on kuin pysähtynyt valokuva jostain ajan hetkestä. Olosuhteiden syyt ja seuraukset jäävät hämäriksi, sirpaletieto lisääntyy ymmärtämisen kustannuksella.

Mutta teemahistorioista olen aina haltioissani. Joskus silmäni avasi Suomen ekohistoria -niminen kirja, jossa menneisyyden pystyi näkemään tulenkäytön historiana: kaskitaloudesta tervanpolttoon ja niin edelleen.
Maailma saa kummasti tolkkua, kun sitä valaisee eri tavoin.

Detaljit pikkutarkasti näyttävä spottivalo kertoo, miten vaikkapa 1930-luvun lama eteni.

Kokonaisvaltainen yleisvalo näyttää, miten mitätön tapahtuma maailmanhistoriassa koko lama oli, mitä muuta oli meneillään samaan aikaan, ja miten lama ei ollut ollenkaan ainutkertainen tapaus lajissaan.

Mutta värivalo on antoisin: se näyttää, miten ja mistä syistä esimerkiksi ihmiskunnan ajattelu omistamisesta on aikojen saatossa kehittynyt, millainen muutos siinä mahdollisesti tapahtui esimerkiksi 1930-luvulla, ja miten se sen jälkeen on jo ehtinyt muuttua.

Mitä enemmän ja laaja-alaisemmin tietää, sitä enemmän alkaa nähdä merkityksiä ympärillään. Ympäristö alkaa ikään kuin puhua tarkkailijalleen, ja sellaisella ihmisellä ei ole tylsää missään. Voi olla kadulla kulkiessaan yhtä aikaa geologi, biologi ja yhteiskuntatieteilijä.

Missä tämän lyijykynän puu on kasvanut? Miksi juuri siellä? Kuka sen puun kaatoi? Mitä sen paikalla nyt on?

Ja vähän modernimmin: mistä tämän tietokoneen sisältämät metallit on louhittu? Miltä niissä paikoissa näyttää?

Niin, opiskelusta voi huumaantua. Kunnes arki taas aikanaan peittää maailman ihmettelyn. Mutta lohduttavaa on, että toimittajan työ on alituista opiskelua. Yleensä juttua varten kerätystä tietomäärästä päätyy vain pieni osa valmiiseen artikkeliin. Loput jäävät toimittajan päätä rikastuttamaan.

Kerron tässä sarjassa teos kerrallaan, mitä oppikirjoistani oivalsin. Tulen siis häpeilemättä paljastaneeksi, mitä en tiennyt.

Taviksen talouskoulu -sarjan osa 2/5 julkaistaan tiistaina 10.elokuuta.

Talouskoulu-sarjan jutut

Taviksen talouskoulu: Oppivelvollisuus koko elämän ajaksi? (Suomenkuvalehti.fi 5.8.2010)
Taviksen talouskoulu: Miksi maailmassa on velkaa enemmän kuin rahaa? (Suomenkuvalehti.fi 10.8.2010)
Taviksen talouskoulu: Keinottelu – rikos ihmiskuntaa vastaan?
(Suomenkuvalehti.fi 12.8.2010)
Taviksen talouskoulu: Ketä johtannaiskauppa hyödyttää? (Suomenkuvalehti.fi 17.8.2010)

Kirjat ovat:

  • Niall Ferguson: Rahan nousu. Maailman rahoitushistoria. Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2009.
  • Markku Kuisma: Rosvoparonien paluu. Raha ja valta Suomen historiassa. Siltala 2010.
  • Paul Krugman: Lama. Talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot. HS-kirjat 2009.
  • Jakke Holvas: Talousmetafysiikan kritiikkiä. Tutkijaliitto 2009.

Kuva Kaisa Rautaheimo