Rinteen punamulta teki historiallisen linjauksen, josta kalat ja ihmiset kiittävät – Vesivoimalaitokset puolestaan kaivavat kuvetta

Kommentti: Suomessa lähes kaikki poliitikot ymmärtävät, että sähköntuotannon pitää antaa tilaa myös vesiluonnolle ja vaelluskaloille.
Lahnaskosken voimalaitos Hiitolanjoessa Rautjärven Simpeleellä.
Lahnaskosken voimalaitos Hiitolanjoessa Rautjärven Simpeleellä. © SeppVei / Wikimedia commons

Antti Rinteen (sd) hallitusohjelmassa on historiallinen linjaus, joka toteutuessaan muuttaa vesivoiman ja vaelluskalojen rinnakkaiseloa kalojen eduksi.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että kalatalousvelvoitteet ulotetaan niin kutsuttuihin ”nollavelvoitelaitoksiin”. Tämä vaatii vesilain muutosta.

Kyseisillä vesivoimalaitoksilla ei ole nykylainsäädännön mukaan mitään kalatalousvelvoitteita. Yleensä nämä laitokset ovat teholtaan alle 5 megawattia. Niitä on Suomessa noin 50, kun kaikkiaan vesivoimalaitoksia Suomessa on reilu 200.

Nykyinenkin vesilaki mahdollistaa velvoitteiden muuttamisen jälkikäteen, mutta vain, jos luvan saaneen voimalan olosuhteet ovat muuttuneet olennaisesti. Määrittelykysymys on aiheuttanut sen, ettei velvoitteita ole juuri muutettu.

Suomessa on vuosikymmeniä tuettu ainoastaan vesivoimaa, kalat ja vesiluonto ovat olleet lähes sivuseikka.

Syy on ollut raha, jota vesivoimasta on saatu suhteellisen helposti: sodan jälkeen se on tuottanut halpaa sähköä teollisuudelle, ja nykyäänkin vesivoima tasaa sähkönkulutuksen vaihtelua vuorokauden eri aikoina.

Vesiluonnon arvon korostaminen kansalaisjärjestöjen ja median piirissä on johtanut siihen, että myös poliitikot ovat tajunneet, kuinka arvokkaita asioita elinvoimaiset vaelluskalakannat ovat Suomen luonnolle.

Silti taistelua oikeudesta jokiin on käyty vuosikymmeniä, ja Rinteen hallituksen linjaukset saavat jatkossakin kovaa kritiikkiä teollisuuden suunnalta.

Vesivoimayhtiöiden pitää kuitenkin totutella siihen, että kalateiden vastustaminen ja velvoitteista valittaminen eivät ole enää tätä päivää.

Jokien ja yhteiskunnan olosuhteet ovat muuttuneet olennaisesti, ja poliitikoilla on kansan tuki vaelluskalojen ja rikkaan vesiluonnon puolustamiseen.

 

Suomessa voimalaitosluvat ovat olleet lähes poikkeuksetta pysyviä, ja ne voivat olla peräisin jopa yli sadan vuoden takaa.

Suomessa on ollut perinteisesti myös vahva omistajansuoja, joka antaa turvaa vesivoimayhtiöille: pienet voimalat ovat tuoneet tasaisesti rahaa omistajilleen, ja ovat ne luoneet myös jonkin verran työpaikkoja.

Joka tapauksessa Rinteen hallituksen kirjaukset ovat vielä epämääräisiä. On mahdollista, että valtio ostaa joitakin pieniä voimalaitoksia itselleen, minkä jälkeen ne joko puretaan tai niihin rakennetaan kalateitä.

Yhden kalatien kustannukset ovat muutamasta sadastatuhannesta yli miljoonaan euroon. Jos kaikkiin nollavelvoitteisiin vesivoimalaitoksiin rakennettaisiin kalatie, vaatisi se noin 20 miljoonan euron panostusta.

Rahoittajia voisivat olla valtion lisäksi Euroopan unionin hankerahastot, ja kuvettaan joutuvat kaivamaan myös vesivoimayhtiöt.

Ennen lopullisia päätöksiä poliitikkojen pitää kuunnella tarkasti alan asiantuntijoita.

On tärkeää selvittää eri ratkaisuja ja varmistaa, että isot hankkeet myös toimivat. Kalojen ylös- sekä alasvaelluksen pitää olla mutkatonta ja kutupaikkojen elinkelpoisia.