Pieni Simon kunta Lapissa menetti ydinvoimalan: Nyt kunnassa pyörii kymmeniä tuulimyllyjä

Kunnanjohtaja Vivi Marttila vaatii veromuutoksia tuulivoimaloille, jotta kunta hyötyisi enemmän.

Lappi
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Simon kunta Lounais-Lapissa jäi hopeasijalle vuonna 2011, kun Pyhäjoki valittiin Suomen seuraavaksi ydinvoimalapaikkakunnaksi.

Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen ympärillä on tapahtunut enemmän kuin paljon. Suomalaisia sijoittajia on vetäytynyt hankkeesta ja mukaan on tullut venäläinen Rosatom.

Hankkeen rahoitusta ja turvallisuutta ovat kritisoineet sekä tutkijat että viranomaiset. Sähkön markkinahintaakaan ei kukaan osaa ennustaa 2020-luvulle.

Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila myöntää, että epävarmuuksista huolimatta kuntalaisia hieman harmittaa ydinvoimalan sijoitus Pyhäjoelle, Pohjois-Pohjanmaalle.

Voimala olisi tuonut noin 3 200 asukkaan kuntaan lisää rahaa. Nyt Pyhäjoen ydinvoimala-alueelle rakennetaan teitä ja rakennuksia. Paikalliset yrittäjät ovat saaneet lisää töitä ja rahaa.

”Tuleen ei kuitenkaan voi jäädä makaamaan”, Marttila sanoo. Hän aloitti kunnanjohtajana maaliskuussa 2015 ja seurasi tehtävässä Esko Taviaa.

 

”Ydinvoimalatappion” jälkeen Simosta onkin tullut merkittävät tuulivoimapitäjä. Vuoden 2017 lopussa kunnassa pitäisi pyöriä 37 tuulivoimalaa. Lisäksi vireillä olevia tuulivoimahankkeita on yli 50.

Simo sijaitsee Perämeren pohjukassa, mikä on otollinen sijainti tuulivoimalle. Simossa tuulivoimaa rakentaa Tuuliwatti, jonka omistavat S-ryhmän voimayhtiö S-voima ja polttoaineyhtiö St1.

Kaavoitusasiat ovatkin sujuneet kunnassa jouhevasti.

”Tuulivoimaa ei kunnassa ole juuri vastustettu. Muutamia eriäviä mielipiteitä on maanomistajilta kuulunut, mutta he ovat sopineet tuulivoimayhtiöiden kanssa keskenään asioista”, Marttila sanoo.

”Yleisökuulemisissa jotkut maanomistajat ovat toivoneet, että tuulivoimaloita olisi rakennettu myös heidän mailleen, jotta he saisivat maista vuokratuloja.”

Tuulivoiman melu- tai infraäänistä on myös järjestetty yleisötilaisuuksia. Marttilan mukaan tilaisuuksiin ei ole kuitenkaan juuri kukaan osallistunut.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan lähellä tuulivoimaa asuvat ihmiset eivät aivan kritiikittömästi tuulivoimaan kuitenkaan suhtaudu.

Jatkossa tuulivoimarakentaminen keskittyy kauemmas asutuksesta, jolloin häiriötekijöitä on todennäköisesti vähemmän.

 

Simon kunnalle tuulivoimalat tuottavat rahaa vuonna 2017 arviolta 480 000 euroa. Se vastaisi yhtä prosenttiyksikköä kunnallisverotuksessa.

Nyt kiinteistöveroja tulee kunnan kassaan noin 120 000 euroa vuodessa. Silti kunnanjohtaja Marttila ei ole täysin tyytyväinen.

”Tuulivoimaloiden kiinteistövero on epäreilu tuulivoimakunnille. Tuulivoimalat pitäisi laittaa voimalaitosveron piiriin, jolloin verotulot kaksinkertaistuisivat”, Marttila sanoo.

Tuulivoima on ollut viime vuosina vastatuulessa, sillä sitä tuetaan sadoilla miljoonilla euroilla suoraan valtion budjetista. Juha Sipilän (kesk) hallitus on joutunutkin ahtaalle kasvavien tuulivoimatukien takia.

Sähkön markkinahinta on ollut alhaalla ja tuulivoimayhtiöille maksettava takuuhinnan ja sähkön markkinahinnan erotuksen kasvu on lisännyt valtion menoja.

”Korotetut veron kautta etenkin tuulivoimakunnat saisivat enemmän tuloja, jolloin velkaa tarvittaisiin kunnissa vähemmän”, Marttila perustelee.

Kiinteistöveron muuttaminen voimalaitosveroksi tarkoittaisi kunnan verotuksessa kahta prosenttiyksikköä. Verotuksen alentaminen puolestaan nostaisi kuntalaisten käteen jäävää rahamäärää sadoilla euroilla tuloista riippuen. Se lisäisi kulutusta ja kuntalaisten ostovoimaa.

Sipilän hallitus on pohtinut tuulivoimaloiden kiinteistöveron nostamista. Suunnitelmia on vastustanut esimerkiksi Energiateollisuus, jonka mukaan kiinteistöveroja pitäisi kaikissa voimalaitoksissa ennemminkin laskea.

 

Simo on tyypillinen lappilainen kunta: poliittista valtaa on eniten keskustalla.

Kunnanjohtaja Marttila sanoo, että kunnassa ei mietitä puolueita, vaan yhdessä Simon kunnan tulevaisuutta.

Energia-asioiden ohella kunta pyrkii markkinoimaan itseään luontomatkailulla. Arvokas luonnon vetovoimatekijä Simolle on lähes 200 kilometriä pitkä Simojoki. Siihen nousee lohi.

Luonnonvarakeskuksen asentamien laskureiden mukaan Simojokeen nousi yli 5 000 lohta vuonna 2016. Pari vuotta sitten lohimäärät jäivät vielä noin 3 000:een.

Lohimäärien kasvusta huolimatta turistit eivät ole löytäneet Simojoelle. Kunnan markkinointi ja palvelujen kehittäminen lohituristeille onkin yksi kunnan kehityshankkeista.

”Suurin osa kalastajista menee Ruotsiin ja Norjaan. Enemmän kalastajia Simojoelle kyllä mahtuisi”, Marttila sanoo.

Lohistrategiaa kannattaakin kunnassa hioa, sillä aluehallintovirasto on antanut simolaiselle turve- ja kuljetusalan yritykselle ympäristöluvan, joka sallii turpeennoston noin sadan hehtaarin suuruisella alueella.

Luonnonsuojelujärjestö WWF Suomen mielestä Simojoen valuma-alueelle suunniteltu turvetuotantoalue uhkaa uhanalaisia vaelluskaloja.

 

Sipilän ja Jyrki Kataisen (kok) hallitukset ovat leikanneet kuntien valtionosuuksia. Simon kunnan taloudellinen tilanne on vaikea, kuten monen muunkin pienen ja hieman isommankin kunnan.

Kuntakonsernilla on velkaa noin 3 400 euroa per asukas. Kriisikunnan määritelmä ei kuitenkaan vielä täyty. Leikkauksia kunnassa joudutaan kuitenkin tekemään todennäköisesti sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka käsittävät kunnan menoista noin 60 prosenttia.

Sote-uudistus myllääkin suurella todennäköisyydellä kunnan terveydenhuoltoa. Päättäjien käsissä on, jääkö Simoon terveyskeskus, vai matkaavatko simolaiset terveydenhuoltoon parinkymmenen kilometrin päähän teollisuuskaupunki Kemiin.

Kuntaliitosta ei Simoon ole tulossa. Selvitys liitoksesta Kemin ja Keminmaan kanssa kaatui Keminmaan vastustukseen.