Pentti Linkola (1932–2020) – Kärkevälle luonnonsuojelijalle ihminen oli vain yksi laji muiden joukossa

Pentti Linkola halusi näyttää, mihin usko talouden loputtomaan kasvuun lopulta johtaa.
Pentti Linkola ripusti kalaverkkonsa lopullisesti naulaan vuonna 2015.
Pentti Linkola ripusti kalaverkkonsa lopullisesti naulaan vuonna 2015. © Markus Pentikäinen

Taivas on korkea, ja linnut laulavat Pentti Linkolan pihamaalla Sääksmäen Vähä-Uotilassa.

Vain talon asukasta ei näy.

Luonnonsuojelija, ornitologi Pentti Linkola on kuollut. Asian kertoi 5. huhtikuuta 2020 Yle, jolle sen vahvisti Linkolan tytär Leena Linkola. Pentti Linkola oli kuollessaan 87-vuotias.

1960-luvulla Pentti Linkola oli tuomassa luonnonsuojeluaatetta Suomeen. Hän oli herättäjä, suurelle yleisölle luonnonsuojelu oli vielä tuolloin tuntematon asia. Häntä pidettiin edelläkävijänä, ja häntä kutsuttiin Kuhmoisten profeetaksi ja omantunnonääneksi.

Hänelle luonnonsuojelu tarkoitti elintasokilpailun hillitsemistä, luonnon suojelemista ihmisen vaikutuksilta. Ympäristönsuojelu taas tähtäsi metsäteollisuuden raaka-aineen saannin turvaamiseen.

Kirjoituksillaan ja puheillaan Pentti Linkola halusi näyttää, mihin usko talouden loputtomaan kasvuun ja kilpailu aina vain korkeammasta elintasosta lopulta johtaa. Kun luonnonvarat on käytetty loppuun, jäljelle jäävät vain rotta, varpunen ja suolistobakteeri.

Hän eli kuten opetti. Hän piti kirjaa kaikista tuloistaan ja menoistaan, eikä hänen tarvinnut katua selatessaan finanssivihkoaan. Turhia ostoksia ei ollut.

Kun kirjoitin muutama vuosi sitten Linkolan elämäkertaa, hän kertoi jo osaavansa odottaa lähtöään, toivovansakin sitä.

Ei ole helppoa vanheta, tulla raihnaaksi miehen, jolle ruumiin hyvä kunto on ollut kunnia-asia ja joka ei suvainnut heikkoutta eikä haurautta. Ruumista on harjoitettava niin, että se on pettämätön voimakone, Linkola opetti vihreitäkin.

Kun Linkola ei jaksanut kantaa kopallista polttopuita, hän toi sylillisen. Kun ei jaksanut tuoda sangollista vettä kaivolta, toi kannullisen. Kaatuili.

Mutta ei suostunut jättämään kotiaan.

Itsepäinen mies. Oman tiensä kulkija.

Kalastaja ja esseisti Pentti Linkola kotonaan Sääksmäellä 8.4.2015.

Kalastaja ja esseisti Pentti Linkola kotonaan Sääksmäellä 8.4.2015. © Markus Pentikäinen

Linkola oli sielultaan ornitologi, mutta hankki elantonsa kalastamalla.

Hän kirjasi kalastuspäiväkirjaan joka ainoan kalan. Yhtenäkin talvena kalaa tuli 6 067 kiloa.

Kun jalka ei enää noussut, ja ilmaston lämpeneminen muutti jäät vesilitkuksi, hän lopetti 83-vuotiaana 2015. Hän ehti kalastaa 54 vuotta.

Professorin ja yliopiston rehtorin pojasta piti tulla biologi, mutta hän keskeytti yliopisto-opintonsa. Oli kevät ja lintulaskentojen tekoaika, ja oppineen suvun mustan lampaan oli pakko päästä metsiin ja järville. Yksistään Vanajaveden saarissa ja luodoilla pesi satoja vesilintuja, oli tarkistettava, onnistuiko niiden pesintä, oli rengastettava poikaset.

Linkola rengasti elämänsä aikana lähes 70 000 lintua. Enimmillään hänellä oli yli 800 linnunpönttöä seurannassa. Hänen petolintulaskelmansa kattoivat lähes koko Suomen.

Kun hän ymmärsi, ettei enää palaisi rakkaisiin maisemiinsa, hän hyvästeli luodot ja lahdukat. Jotkut linnut hän tunnisti jo ulkonäöltä ja hyvästeli nekin.

Linnut ovat leikkisiä. Ne eivät murehdi menneitä eivätkä pelkää tulevaisuutta, hän perusteli intoaan.

Vanhemmiten hän tykkäsi ”vilpittömästi” enää muutamasta pikkulinnusta. Punarinnasta, kuhankeittäjästä, kuusitiaisesta ja töyhtötiaisesta. Hän vierasti kanahaukkaakin, joka oli ollut hänelle ylimys. Huuhkajan kanssa hän oli ollut huonoissa väleissä aina.

 

Toisin kuin monet luulevat, Linkola ei ollut erakko, vaan hyvinkin seurallinen. Hänellä oli loistava huumorintaju ja hän kertoi mielellään juttuja.

”Jos luonnon tila olisi toinen, olisin jopa vaarallisen iloinen”, hän sanoi.

Linkola kirjoitti kolumneja muun muassa Suomen Kuvalehteen. Kun ihmiset eivät muuttaneet käyttäytymistään, hän vähitellen kärjisti sanomaansa. Hän piti pahimpana uhkana liikakansoitusta. Jos väestömäärä lisääntyy nykyistä tahtia, ja kaikkien on saatava yhtä paljon tavaraa, ympäristökatastrofi on väistämätön. Mitä tasaisemmin varallisuus jakautuu, sen suurempia ovat ympäristövauriot. Luonnon monimuotoisuus katoaa ja lopulta edessä on koko sivilisaation tuho.

Hänen vihreille kirjoittamansa ohjelmaluonnoksen toimenpidesuositukset pöyristyttivät liikkeen kokousväkeä Turussa 1985. Jos haluttiin pelastaa planeetta, ainoa vaihtoehto oli paluu 1930-luvulle. Häntä haukuttiin hulluksi ja mielenvikaiseksi.

Koska Linkola vastusti demokratiaa, monet ajattelivat, että hän on fasisti. Mutta hänen maailmankatsomuksensa oli biologinen, jonka mukaan ihminen on vain yksi laji lajien joukossa. Aate- ja oppihistorian professori Anto Leikola puolusti pikkuserkkuaan: Hitlerille arjalainen ihminen tuskin oli vain laji lajien joukossa, mutta Linkolalle on.

Pentti Linkola kotirannassaan huhtikuussa 2015.

Pentti Linkola kotirannassaan huhtikuussa 2015. © Markus Pentikäinen

Mauno Saaren tv-haastattelussa 2003 Linkola määritteli, mitä linkolalaisuus on: ”Monet kyllä kirjoittavat ekokatastrofin uhasta, mutta jättävät asian käsittelyn siihen. Minä vien ajatusketjun loppuun asti eikä silloin voi sanoa muuta kuin että jos ihmislajista ei päästä eroon, koko maailma tuhoutuu.”

Tavoitellessaan julkisuutta sanomalleen Linkola syyllistyi myös ylilyönteihin. Hän iloitsi World Trade Centerin terroristi-iskujen kuolonuhreista ja omisti kirjansa Toisinajattelijan päiväkirjasta (WSOY, 1979) saksalaisterroristeille Andreas Baaderille ja Ulrike Meinhofille.

Monia kauhistutti hänen kehotuksensa hakata kädet irti niiltä, jotka yrittävät vetää veden varaan joutuneet pelastusveneeseen, koska muutoin myös auttajat olisivat tuhoutuneet.

Toki lohduttomalla sanomalla oli myös ymmärtäjiä. Akateemikko Matti Kuusi ennusti, että nuoret tulevat vielä innostumaan luonnonsuojelusta ja Linkolan uusasketismista. Filosofi Georg Henrik von Wright kehui häntä kiitoskirjeessään näkijäksi.

Metsähakkuut olivat karkottaneet nuoren Linkolan pohjoisesta, mutta ne saavuttivat Hämeenkin. Hän oli neljänkymmenen, kun metsään meneminen muuttui hänelle ylivoimaiseksi. Avohakkuilla häntä enää vain itketti.

Hänelle puu oli puu vasta kun aikuisen miehen kädet juuri ja juuri yltivät sen ympäri. Sitä pienemmät olivat taimia.

Nekin, jotka kielsivät hänen ajatuksensa, pitivät häntä loistavana kirjoittajana. Kirjastaan Toisinajattelijan päiväkirja hän sai Eino Leinon palkinnon. Konsensuksen ja pehmenevän vihreilyn Suomessa kirja on hätähuuto, raati totesi.

Linkola sai voimansa luontoelämyksistä. Myös viha ja suru toimivat moottoreina. Hän uskoi, että luonnonmukaiset maisemat pitävät yllä ihmisten elämänhalua.

Kun mitkään sanat eivät tuntuneet tehoavan, hän perusti 1995 Luonnonperintösäätiön, joka ostaa vanhoja metsiä ja suojelee ne. Säätiön omistuksessa on yhteensä 2600 hehtaaria metsiä eri puolilla Suomea.

”Elintasoa on se, että meillä on vara pitää luonnonvaroja myös tuottamattomina, elämäniloja varten”, hän kirjoitti.

Niissä metsissä elää Pentti Linkolan perintö.


Pentti Linkola oli ahkera kirjoittaja, jonka tekstejä myös Suomen Kuvalehti julkaisi. Parissa tuoreimmista hän muun muassa muisteli linja-autoja ja laati kalastajan testamentin. Linkolan tekstit voit lukea alla olevista linkeistä.

Pentti Linkola ja kalastajan testamentti: ”Kalan ystävää itkettää”

”Ne kuuliaisesti rahtasivat kalalaatikoitani Helsinkiin” – Pentti Linkola muistelee linja-autoja

Kirjoittaja Riitta Kylänpää on Tieto-Finlandialla palkitun Pentti Linkolan elämäkerran, Pentti Linkola – ihminen ja legenda (Siltala, 2017) kirjoittaja.

Oikaisu

Juttua muutettu 6.4.2020 klo 10.20. Linkolan kirja Toisinajattelijan päiväkirjasta on ilmestynyt vuonna 1979, ei vuonna 1995 kuten tekstissä alun perin väitettiin.