Kittilä: Peli kovenee – kunnanjohtaja antoi väärää tietoa poliisista ja laista

Kunnassa on ollut epätietoisuutta siitä, saiko se hallinto-oikeudelta lisäaikaa vastata valitukseen vai ei.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kittilän kunnan pitää vastata kahteen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen tehtyyn valitukseen heinäkuun aikana.

Asiallisen vastauksen antaminen alkaa olla käytännössä mahdotonta. Nykymenolla kunnan päätöksenteko on syksyyn mennessä umpikujassa.

Kyse on niin sanottujen Eilavaara-asiakirjojen salaamisesta sekä valtuuston antamista moitteista valtuuston puheenjohtajalle Inkeri Yritykselle (vas).

Vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornbergin pitäisi antaa lausuntonsa hallinto-oikeudelle Suomen Kuvalehden tekemästä valituksesta 31. heinäkuuta mennessä. SK pyysi jo maaliskuussa niin sanottuja Eilavaara-asiakirjoja kunnalta, mutta huhtikuussa työnsä aloittanut uusi vt. kunnanjohtaja Tornberg määräsi asiakirjat salaisiksi. Hän perusteli päätöstään keskusrikospoliisin esitutkinnalla.

Tornbergin vastaaminen valitukseen vaikeutui olennaisesti kesäkuussa.

Yle Uutisten Lapin aluetoimituksen toimittaja Jyri Tynkkynen pyysi samaisia Eilavaara-asiakirjoja vt. kunnanjohtajalta julkisuuslakiin vedoten. Tynkkynen kertoi jutussaan asiakirjapyynnön surkuhupaisat ja kummalliset vaiheet.

Tynkkynen pyysi asiakirjoja kunnasta torstaina 4. kesäkuuta. Vielä saman päivän iltana vt. kunnanjohtaja Tornberg otti Tynkkyseen yhteyttä ja ehdotti tapaamista 5. kesäkuuta. Siinä Tornberg kertoi, että poliisi oli pyytänyt salaamaan asiakirjan ja ”vinkannut”, että ne voidaan salata julkisuuslain perusteella.

”Tornbergin mukaan hän voi salata asiakirjat julkisuuslain 24. pykälän 3. alakohdan perusteella”, Yle Uutiset kertoi.

Toimittaja Jyri Tynkkynen päätti tarkistaa asian keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajalta Maria Vuorivirta-Heikkiseltä, joka johtaa Kittilän kuntakonsernia ja kuntapäättäjien toimia koskevaa laajaa esitutkintaa.

Maanantaina 8. kesäkuuta tutkinnanjohtaja Vuorivirta-Heikkinen sanoi Yle Uutisille, ”ettei poliisi ole pyytänyt eikä varsinkaan vaatinut salaamaan niin sanottuja Eilavaaran laskua koskevia asiakirjoja”.

”Vuorivirta-Heikkisen mukaan kunnalla ei edes ole toimivaltaa julistaa asiakirjoja salaiseksi julkisuuslain 24. pykälän 3. alakohdan perusteella, koska se koskee vain niitä viranomaisia, jotka tekevät käytännössä esitutkintaa. Alakohta on hänen mukaansa tarkoitettu vain esimerkiksi poliisin ja tullin käyttöön”, Yle Uutiset kertoi.

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää totesi SK:n haastattelussa jo 22. huhtikuuta saman, minkä tutkinnanjohtaja Yle Uutisille. Mäenpään mukaan asiakirjojen salaaminen on lainvastainen käytäntö: ”Tässä ei ole edes tulkinnan varaa.”

Valituksessaan SK pyytää hallinto-oikeutta kumoamaan julkisuuslain vastaisen salauspäätöksen. SK teki lisäksi Lapin poliisilaitokselle tutkintapyynnön Tornbergin menettelystä. Hän perusteli päätöstään määrätä asiakirjat salaisiksi keskusrikospoliisin esitutkinnalla, joka koskee Eilavaara-asiakirjoja.

 

Yhtään helpompaa ei ole kunnan lausunnon antaminen valtuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen valitukseen. Kunnanvaltuuston tai -hallituksen tulee antaa lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle 10. heinäkuuta mennessä.

Oudoksi asian tekee se, että Kittilän kunnan hallinto-osastolle annetun tiedon mukaan kunta olisi saanut hallinto-oikeudelta lisää aikaa vastata Yrityksen valitukseen. Hallinto-osasto on toiminut sen tiedon mukaisesti, että lausunto pitäisi antaa vasta 30. elokuuta mennessä.

Näin ei kuitenkaan ole. Tai ainakin siltä ensin näytti.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta vahvistettiin SK:lle peräti kahteen kertaan, että kunnan tulee antaa lausuntonsa 10. heinäkuuta mennessä. Hallinto-oikeudella ei ole tietoa mistään lisäajasta.

Yritykselle SK:n tieto kunnan lausuntoajan määräajan umpeutumisesta jo 10. heinäkuuta tulee täytenä yllätyksenä. Hän sanoo olevansa hämillään tilanteesta.

“Kysyin valituksen määräajan kunnan hallinto-osastolta, koska joudun varautumaan vastaselityksen antamiseen hallinto-oikeudelle. Olen elänyt siinä uskossa, että kunta antaa lausuntonsa elokuun loppuun mennessä ja minä vastaselitykseni sen jälkeen. Mistä tällainen tieto lisäajan antamisesta on peräisin, jos hallinto-oikeuskaan ei tällaisesta tiedä?”

Kunnanhallitus ja -valtuusto eivät ole kokoontumassa ennen 10. heinäkuuta, ja kunnanvirastokin on hiljentynyt heinäkuun ajaksi.

Perjantaina 3. heinäkuuta SK sai selville, että Kittilän kunta oli valitusajassa oikeassa. Kunta sai lisäaikaa vastata valitukseen, mutta päätös jäi hallinto-oikeudessa kirjaamatta. Lue juttu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden mokasta täältä.

 

Kuntalain asiantuntijan Kari Prättälän mukaan Yrityksen saama moite on lainvastainen.

Prättälä myös kummeksui keskustan valtuustoryhmän “saamaa selvitystä”, jonka perusteella valtuusto päätti, että Yritys on ylittänyt toimivaltansa.

”Se on päätöksenteon perustana olevaa aineistoa, josta jokaisen valtuutetun tulee olla tietoinen – ja joka näin ollen tulee toimittaa valtuustolle”, Prättälä korosti. “Näin siitä tulee myös kunnalle toimitettu julkinen asiakirja.”

Selvitystä ei ole löytynyt mistään. Sen perään on kysynyt Inkeri Yritys ja Suomen Kuvalehti.

 

Juttu julkaistu 2.7. klo 7.30, juttua korjattu 3.7. klo 17.52: juttuun lisätty tieto, että Kittilän kunta oli oikeassa valituksen määräajasta. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus antoi kunnalle lisäaikaa vastata Inkeri Yrityksen valitukseen, mutta päätös jäi kirjaamatta. Tarkempi selostus hallinto-oikeuden mokasta on luettavissa täältä. Myös jutun ingressi muutettu vastaamaan uutta tilannetta.

 

Suomen Kuvalehti seuraa valitusten käsittelyä ja kertoo, mitä vt. kunnanjohtaja Tornberg vastaa SK:n valitukseen Eilavaara-asiakirjojen salaamisesta 31. heinäkuuta mennessä ja mitä kunta vastaa Inkeri Yrityksen valitukseen lainvastaisista moitteista 10. heinäkuuta mennessä.